”Pienissä kunnissa paikallisia ehdokkaita kannatti äänestää KD:n listalta” – Sari Essayahin vinkki toteutui aluevaaleissa

29.1.2022 klo 09:08 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraatit selättivät gallupit aluevaaleissa ja ottivat selkeän vaalivoiton. KD:n puheenjohtaja Sari Essayah kertoo KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä, miten tulos tehtiin.

– Hienolta tuntuu. Erityisen iloinen olen siitä, että vaalitulos oli tasainen eri puolilla Suomea eli jokaisen hyvinvointialueen valtuustoon saatiin KD:n edustus. Yksikään ääni ei mennyt meitä äänestämällä hukkaan, Essayah kertoo ohjelmassa.

Erinomaisen hyviä tuloksia tehtiin eri alueilla. KD:n erinomaiset sote-osaajat ovat myös hyvin edustettuina valittujen valtuutettujen joukossa.

Syyksi aluevaalien alhaiseen äänestysintoon Essayah arvioi vaaliväsymystä, ajankohtaa ja koronaolosuhteita. Kuntavaaleista ehti kulua vain kuusi kuukautta eikä aikaa jäänyt kunnolla sen selittämiseen, mistä historian ensimmäisissä aluevaaleissa oli kysymys.

Vaalikampanjoinnin ajankohta osui joulun seutuun ja ihmiset joutuivat äänestämään pahentuneessa koronatilanteessa.

– Monella alueilla AVI:n rajoitukset estivät normaalin kampanjoinnin, Essayah muistuttaa.

KD on profiloitunut sote-osaajien puolueena, jolla on vankka arvoperusta

KD on profiloitunut sote-osaajien puolueena, jolla on vankka arvoperusta.

– Meillä oli sellaisia ehdokkaita, jotka keräsivät ääniä yli puoluerajojen.

Tällaisia, yli puoluerajojen kannatusta nauttineita ehdokkaita olivat muun muassa Lapin Timo Alaräisänen ja Länsi-Uudenmaan Ari Mönttinen, molemmat lääkäreitä.

Henkilökohtaiseen tulokseensa, liki 4000 ääneen Essayah on iloisesti yllättynyt. Hän veti mukanaan Pohjois-Savon aluevaltuustoon neljä muutakin kristillisdemokraattia.

– Pohjois-Savon hyvää tulosta selittää sekin, että siellä oli vain kolme puoluetta, jotka menivät täydellä listalla aleuvaaleihin. KD oli yksi niistä, Essayah kertoo.

Lisäksi KD-ehdokkaita oli jokaisesta pohjoissavolaisesta kunnasta.

Ennen vaaleja Essayah antoi arvokkaan äänestysvinkin, joka meni viestinä perille: Pienessä kunnassa kannatti äänestää nimenomaan KD:n ehdokasta, koska tämä saattoi päätyä hyvinkin korkealle kristillisdemokraattien listalla. Suurempien puolueiden läpimenneissä ehdokkaissa korostuivat keskuskaupunkien kärkiehdokkaat.

Tämä toteutui esimerkiksi Vieremällä, jossa kunnan ainut valtuutettu aluevaltuustossa tulee olemaan kristillisdemokraattien Sari Kaurala. Rautavaaralla kristillisdemokraattien paikallisehdokkaasta tuli puolestaan varavaltuutettu.

– Vaalivoiton jälkeen on mukava lähteä valmistautumaan eduskuntavaaleihin. Tiedän, että monet hyvän vaalituloksen nyt saaneet ovat alkaneet miettiä kansanedustajaehdokkuutta, joka oli aiemmin tuntunut kaukaiselta ajatukselta. Toivotaan, että monia aluevaalien menestyjiä nähdään myös eduskuntavaaleissa, Sari Essayah sanoo.

Kuuntele koko Essayahin haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 29.1. klo 12.50 alkaen. 

Ylös