Matti Vanhasesta eduskunnan puhemies

1.2.2022 klo 12:42 Eduskunta Samuli Rissanen

Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen on valittu eduskunnan puhemieheksi. Hän sai puhemiehen vaalissa 157 ääntä.

Eduskunta on valinnut puhemiehekseen keskustan kansanedustaja Matti Vanhasen, joka oli  Keskustan eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan puhemieheksi.

Vanhanen on toiminut aiemmin puhemiehenä, valtiovarainministerinä, pääministerinä ja puolustusministerinä.

Vanhanen, 66, on toiminut aiemmin puhemiehenä, valtiovarainministerinä, pääministerinä ja puolustusministerinä. Hän edustaa Uudenmaan vaalipiiriä.

Suomen pääministerinä ja Suomen Keskustan puheenjohtajana Vanhanen on toiminut vuosina 2003–2010, eduskunnan puhemiehenä 2019–2020, valtiovarainministerinä 2020–2021 ja kansanedustajana vuosina 1991–2010 ja uudelleen vuodesta 2015.

Eduskunnan puhemiehenä hän seuraa keskustan Anu Vehviläistä, joka luopui puhemiehen tehtävästä.

Äänestyksessä Vanhanen keräsi 157 ääntä. Kansanedustajista Harry ”Hjallis” Harkimo, Ilkka Kanerva ja Anu Vehviläinen saivat kukin yhden äänen. Äänestyksessä jätettiin yksi tyhjä äänestyslippu.

Eduskunnassa käynnistyi samalla vuoden 2022 valtiopäivät ja niiden myötä kevätistuntokausi.

Ylös