”KD esitti vaihtoehtobudjetissaan polttoaineveron keventämistä 250 miljoonalla eurolla” – Peter Östmanin mukaan hallitus olisi voinut tehdä enemmän hintojen nousun vaikutuksille

8.2.2022 klo 11:15 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä osallistuu perussuomalaisten välikysymykseen polttoaineiden ja sähkön hinnasta. Välikysymysinfossa Peter Östman kertoi KD:n reseptin, jolla hintojen nousun vaikutuksia voisi hillitä.

Östmanin mukaan Euroopan energiataloutta näyttää kuvaavan nousevat hinnat, ja riiippuvuus maakaasusta ja Venäjästä sekä energiahuollon haavoittuvuus.

Saksan tilanne heijastuu siten Suomeenkin.

– Mikään energiamuoto ei ole vailla ongelmia. Hiilineutraalius on hyvä tavoite, mutta kotimme eivät lämpene visioilla, Östman muistuttaa.

Polttoaineiden verotuksen alentaminen tai ammattidieselin kaltainen veronalennus olisivat Östmanin mukaan olleet yksinkertaisia ratkaisuja.

Kotimaassa hintapiikki osuu etenkin maaseudulla asuviin ja vähävaraisiin.

– Niitä, joilla menee muutenkin hyvin, ei kohonnut bensalasku haittaa samalla tavalla, Östman sanoo.

Elinkeinoelämän puolella energianhinnan korotus osuu muun muassa maatalousyrittäjiin: Lannoitteiden sekä öljyn ja sähkön hinta on noussut. Tuottajahinnat eivät sen sijaan ole nousseet.

– Arviolta kaksi kolmasosaa tiloista on maksuvalmiusongelmissa. Pelissä on liikaa, Östman muistuttaa.

Hallitus olisi hänen mukaansa voinut tehdä enemmän hintojen vaikutusten hillitsemiseksi. KD esitti vaihtoehtobudjetissaan polttoaineveron keventämistä 250 miljoonalla eurolla.

Tilojen tukeminen ei kuitenkaan näy hallituksen seuraavassa lisäbudjetissa.

Polttoaineiden verotuksen alentaminen tai ammattidieselin kaltainen veronalennus olisivat Östmanin mukaan olleet yksinkertaisia ratkaisuja.

– Kaikilla sektoreilla on käynnissä irrottautuminen fossiilisista, mutta mikään yritys ei toimi lupauksilla tulevaisuuden teknologioista, hän muistutti.

Perussuomalaisten aloitteesta syntyneessä välikysymyksessä on KD:n lisäksi mukana Liike Nyt. Välikysymys jätetään tänään eduskunnan keskuskansliaan ja hallituksella on kaksi viikkoa aikaa vastata siihen.

Ylös