”Ei riitä, että pyöritellään hankkeita, tarvitaan toimia” – Päivi Räsänen muistuttaa, että KD satsaisi hoitajiin 500 miljoonaa

10.2.2022 klo 18:48 Eduskunta Samuli Rissanen

Sote-henkilöstön, etenkin hoitajien, kasvava vaje uhkaa vakavasti kriisiyttää terveydenhuollon, Päivi Räsänen sanoo.

Eduskunnan torstaisella kyselytunnilla kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen nosti esiin hoitajapulan.

– Hoitotakuuta, henkilöstömitoituksia ja kotihoitoa parantavia pykäliä tarvitaan, mutta tarvitaan myös tekijöitä, tarvitaan resursseja. Tällä hetkellä huoli on todellakin syvä, Räsänen sanoi.

Moni hoitaja suunnittelee alalta lähtemistä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana neljäsosa sairaanhoitajista ja kolmasosa lähihoitajista eläköityy, ja tälläkin hetkellä on yli 70 000 hoitoalan koulutuksen saanutta henkilöä muissa töissä.

– Ei riitä, että pyöritellään hankkeita, joista kerrotte, tarvitaan toimia.

Räsänen kysyi perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindéniltä jo pari päivää sitten asiasta, mutta vastaus ei tyydyttänyt Räsästä.

– Ei riitä, että pyöritellään hankkeita, joista kerrotte, tarvitaan toimia. KD esitti jo tälle vuodelle, että puoli miljardia euroa panostettaisiin tähän ja lisäksi veroporkkanoita eläkkeellä oleville hoitajille työn kannustamiseksi. Otatteko nämä esitykset vastaan? Tuotteko konkreettisia esityksiä, Räsänen kysyi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén muistutti, että kertoi pitkän luettelon aivan konkreettisia toimenpiteitä. Niitä koordinoidaan tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön marraskuussa aloittaman hankkeen, jossa on mukana laajasti eri yhteiskuntatahoja, työmarkkinaosapuolia myös, toimesta.

– Me tarvitsemme tässä nimenomaan koulutuksen uudistamista: sekä lisäämistä että sisällöllisiä uudistuksia. Me tarvitsemme alan houkuttelevuuden lisäämistä. Siinä avainasemassa on tällä hetkellä johtamisen, työjärjestelyjen ja työnjakojen järjestäminen sellaisiksi, että se erinomainen, koulutettu henkilöstö, joka meillä sote-sektorilla on, tuntee vetovoimaa näihin tehtäviin.

– Viittasin siinä vastauksessani viime lauantain Helsingin Sanomien upeaan kirjoitukseen esimerkiksi Herttoniemen koronasairaalasta, jossa on vaativat työolot. Niistä huolimatta sinne saatiin nopeasti henkilökunta. Matala organisaatio, kunnon palkat, kunnon koulutus, kaikki nämä tarvitaan, ja niitä kaikkia toimenpiteitä me edesautamme STM:ssä, Linden sanoi.

Ylös