”Kunnia sinne, minne se kuuluu” – Peter Östmanin työ osakesäästötilien tuomiseksi tunnustetaan nyt, mutta idean taustalta löytyy myös ”yksityishautomoajattelija”
4.3.2022 klo 11:06 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman kuvattiin 3.3.2022 eduskunnassa. (Kuva: Jukka Salmi)
Kauppalehti (4.3.) huomioi artikkelissaan, että Juha Sipilän hallitus ei keksinyt osakesäästötiliä. Kunnia ideasta kuuluu kristillisdemokraateille, jonka kansanedustaja Peter Östman teki aiheesta toimenpidealoitteen vuonna 2017.
Hänenkin taustalta löytyy yksityishautomoajattelijaksi itseään kutsuva Mikko Kiuttu-Cerell.
Kauppalehti (4.3.2022) kirjoittaa näyttävästi, että osakesäästötili on kristillisdemokraattien keksintö. Osakesäästötileillä on voinut käydä kauppaa Suomessa vuoden 2020 alusta lähtien.
Kahdessa vuodessa tilejä on avattu jo yli 250 000. Omistajien selvä enemmistö (64 prosenttia) on alle nelikymppisiä.
Kauppalehti mainitsee, että kiitos on ollut tapana suunnata Juha Sipilän hallitukselle. Joulukuussa 2018 päivätyssä hallituksen esityksessä on silloisen pääministeri Sipilän ja valtionvarainministeri Petteri Orpon puumerkit.
– Sipilän SOS-hallitus ei kuitenkaan keksinyt osakesäästötiliä. Kunnia ideasta kuuluu oppositiossa istuneille kristillisdemokraateille, lehti kirjoittaa.
Aloitteen asiiasta teki kristillisdemokraattien pitkäaikainen kansanedustaja Peter Östman vuonna 2017. Kauppalehdessä Östman kertoo kuinka pyrki vaikuttamaan asian edistämiseksi. Se tapahtui yhteistyössä Petteri Orpon erityisavustajana työskennelleen Anssi Kujalan kanssa.
Östmanin mukaan Kujala välitti viestin Orpon esikunnalle. Kokoomuksessa huomattiin ajatuksen potentiaali, ja Orpo lähti edistämään sitä hallituksessa.
Osakesäästötiliä ei kuitenkaan ollut kirjattu Sipilän hallitusohjelmaan, mikä teki hankkeen läpiviennistä haastavaa.
Apu löytyi Brysselistä. EU-komissio ajoi Jean-Claude Junckerin puheenjohtajakaudella pääomamarkkinaunionia. Eurooppalaisen jättiprojektin yhtenä tavoitteena oli vähittäissijoittamisen edistäminen. Siihen kuului henkilökohtaista eläketuotetta koskeva lainsäädäntöehdotus.
Tähän Sipilän hallitus vetosi omassa esityksessään.
Laki hyväksyttiin. Östmanin vuonna 2017 tekemä toimenpidealoite vaipui historian hämäriin, ja Sipilä sai kunnian osakesäästötilistä.
– Ei se minua sapeta. Olen ollut sen verran kauan mukana politiikassa, että tiedän pelisäännöt. Jos rupeaisin joka kerta katkeroitumaan, kun joku toinen vie pisteet kotiin, en jaksaisi itseni kanssa olla, Östman kertoo Kauppalehdelle.
Hän ei myöskään ota kunniaa itselleen vaan tunnustaa:
– Jos sanon ihan rehellisesti, KD Nuoret heittivät tämän idean minulle.
Östmanin mieleen on jäänyt nimikin: Mikko Kiuttu-Cerell, joka toimi 2010-luvun alkupuolella KD Nuorten puheenjohtajana.
Kiuttu-Cerell vahvistaa Östmanin kertomuksen. Ainoa ero on siinä, ettei hänellä ollut 2017 aktiivista roolia KD Nuorissa. Hänen mukaansa kristillisdemokraattien nuorisojärjestö ei osallistunut hankkeen ideointiin.
– Siinä prosessissa minulla ei ollut mitään virallista roolia. Olen toiminut yksityissektorilla vuodesta 2015 lähtien, kotimaisessa yhtiössä sijoitusasiamiehenä toimiva Kiuttu-Cerell kertoo Kauppalehdelle.
Kiinnostus kansankapitalismia ja kotimaista omistamista kohtaan toi Kiuttu-Cerellin ja Östmanin yhteen. Kiuttu-Cerell sanoo poimineensa esikuvan Ruotsista, jossa Suomen osakesäästötiliä vastaava malli otettiin käyttöön jo 2012.
Vuonna 2017 KD-Lehti uutisoi asiasta näin.
Östman kutsui tiliä vuonna 2017 sijoitussäästötiliksi, jonka avulla Ruotsissa piensijoittajilla oli ollut jo viisi vuotta mahdollisuus sijoittaa.
– Yksittäisten sijoitusten myynnin yhteydessä maksettavan pääomaveron sijaan sijoitussäästötililtä maksetaan vuosittain pääomaveroa keskimääräisen tilillä olevan pääoman laskennallisesta tuotosta, Östman kertoi tuolloin ideastaan.