Emmi Flyktig, 34, Harjavallan KD-paikallisosaston puheenjohtajaksi: ”Haluan saada puolueen nuorten ääntä kuuluviin”

10.3.2022 klo 11:38 Henkilöt Kristiina Kunnas

– Kristillisdemokraatit ehkä mielletään vanhojen ihmisten puolueeksi. Haluan olla näyttämässä, että siihen kuuluu muitakin kuin eläkeläisiä, heläyttää Harjavallan paikallisosaston puheenjohtajaksi valittu Emmi Flyktig.

Emmi Flyktig on törmännyt siihen, että ihmiset eivät suinkaan ole välinpitämättömiä yhteiskunnallisia asioita kohtaan. He seuraavat politiikkaa aktiivisesti ja kritisoivat poliitikkoja ja päätöksiä.

– Kaikki kyllä valittavat, kuinka huonosti asiat ovat, mutta harva on valmis toimimaan muuttaakseen asioita, hän huomauttaa.

– Joskus tuntuu, että huuteleminen ja arvosteleminen on paljon helpompaa kuin vastuun ottaminen ja asioiden korjaaminen.

34-vuotias Flyktig valittiin viime vuoden lopulla paikallisosaston johtoon.

– Nauroin miehelleni Tomalle, että yleensä ihmiset tekevät kauheasti töitä päästäkseen johtajiksi ja politiikassa puheenjohtajiksi – minulle tehtävät ovat tulleet takavasemmalta ja vahingossa, Emmi Flyktig kertoo.

Kuntavaalien alla 2021 ”kaikkien rekrytoijien äiti”, puheenjohtaja Sari Essayah oli soittanut Toma Flyktigille ja kysynyt, eikö löytyisi vielä uusia kuntavaaliehdokkaita eri puolilta.

– Toma oli sanonut miettivänsä ja kysyi sitten minulta, tietäisinkö kavereita, joita voisi pyytää. Hän ei ajatellut, että minä voisin lähteä.

Emmiä kuitenkin kiinnosti erityisen paljon se, mihin suuntaan vanhustyö, eli oma ala, on menossa.

– Paras tapa pysyä kärryillä on lähteä siihen kärryyn mukaan, ajattelin.

Emmi oli elämänsä ekaa kertaa kuntavaaliehdokkaana, ja pääsi heti Harjavallan varavaltuutetuksi.

Se jäi harmittamaan, että kovan hoitajapulan vuoksi hän ei pystynyt tekemään kunnon vaalityötä.

– Olin poikki, oikeastaan aivan loppu koko kevään, enkä siksi päässyt tekemään minkään näköistä kamppista. Olen muuttanut Raumalta Harjavaltaan, eikä minulla ole sukua tai kaveripiiriä täällä.

Varavaltuutetuksi pääseminen antoi motivaation tehdä seuraavalla kerralla oikea kampanja!

– Varavaltuutetuksi pääseminen antoi motivaation tehdä seuraavalla kerralla oikea kampanja! Emmi Flyktig suunnittelee.

Kevään väsymys unohtui, kun kesällä sai huilattua. Syyskokoukseen Emmi meni vaatimattomalla ajatuksella, että ’jos nyt jotain vähän kahvia keittelisin’. Hän kuitenkin tuli kokouksesta paikallisosaston puheenjohtajana.

– Olin utelias, mutta luonteeltani nöyrä. Vaikka en tunkenut enkä markkinoinut itseäni, tulin valituksi, kun aiempi puheenjohtaja Niina Hakala oli päättänyt luopua tehtävästä.

– Haluan kehittää hyvää paikallisosastoa, Emmi Flyktig suunnittelee.

Harjavallan Kristillisdemokraatit on tosi pieni, johtoryhmäkin on pieni.

– Tavoitteena on, että saisimme näkyvyyttä täällä. Haluaisin ikäisiäni ja muita 30-40-50-vuotiaita mukaan, jotta toiminnalla olisi jatkuvuutta. On saatava nuorempaa porukkaa mukaan, ettemme häviä.

– Vanhat jäsenet on kultaakin kalliimpia, Emmi Flyktig muistuttaa.

Johannes Holmi on ollut alusta lähtien mukana. Häneltä tulee arvokasta tietoa.

Tuoreen puheenjohtajan päätavoite on lisätä näkyvyyttä sekä aktivoitua somessa niin, että tavoitettaisiin oikeasti uusia ihmisiä.

– Tämä ei ole ollenkaan tuttua minulle vaan hyppäys suoraan syvään päähän.

– Mutta kuinka lämpimän vastaanoton olen saanut, heti kuuluin porukkaan. Tunsin olevani toivottu, siihen ilmapiiriin on ollut ihana tulla.

– Saan tosi paljon neuvoja ja minulla on lupa kysyä tyhmiä kysymyksiä!

Emmi Flyktig johtaa harjavaltalaista hoivakotia ja Harjavallan kristillisdemokraatteja.

”Esimieshommissa auttaisi, jos olisi vähän vanhempi”

Emmi Flyktig toimii vanhusten hoivakodin johtajana.

– Kun nyt toimin hallinnossa, pyydän hoitajia auttamaan omaa tilannettaan. Sanon heille, että kun te itse tunnette työnne parhaiten, ja näette, mikä siinä on huonosti, niin kertokaa, miten voisimme asioita parantaa.

– Mielestäni hoitoalalla avainasemassa on hyvä, asiakaslähtöinen johtaminen.

Hänen johtamassaan hoivakodissa näkyy koko alaa vaivaava hoitajapula.

– Syksyllä puhuttiin hoitajamitoituksen nostosta. Se ei riitä, jos ihmisiä ei löydy, Flyktig muistuttaa.

– Arki on sitä, että kovalla työllä saadaan kuntoon normihoitajamitoituksen täyttyminen. Sitten pari sairauslomaa, tai vain jokin yksittäinen kolmen päivän kuume, saattaa sekoittaa koko pakan. Hirvittää tulevaisuus, Flyktig huokaa.

– Jotta tämä asukasmäärä saadaan pidettyä, tarvitaan oikeat ihmiset ja oikea asenne. Hoitajamitoituksen nosto ei takaa hyvää hoitoa.

– Ja hyvässä hoidossa meidän on kyettävä panostamaan myös aktiviteetteihin ja ulkoiluun.

Esimiehenä Flyktig joutuu välillä kipeisiin ratkaisuihin.

– Olen nähnyt uupumista alallani riittävästi. Hoitajien ammattiryhmää venytetään liikaakin. Minäkin joudun pohtimaan, annanko jollekulle hoitajalle luvan tehdä vielä vähän ylitöitä, kun hänen panostaan todella tarvittaisiin.

– Siellä on usein asenne, että ’se olisi viikon ainoa vapaapäivä – mutta kyllä mä tuun’, Flyktig kertoo.

Vanhustyöstä pitäisi saada entistä vetovoimaisempaa.

– Se on paljon muutakin kuin syöttämistä ja vaipanvaihtamista.

Jostain syystä sairaalamaailma houkuttaa hoitajia ja nuoria hoitajia vanhusten hoivakoteja enemmän.

Hoitajien omankin asenteen pitäisi muuttua, että osattaisiin arvostaa työtä hoivakodissa, ja olla ylpeitä siitä.

– Hoitajien omankin asenteen pitäisi muuttua, että osattaisiin arvostaa työtä hoivakodissa, ja olla ylpeitä siitä.

Hän itse joutui alalle vahingossa. Valmistuttuaan lähihoitajaksi 2006 hän halusi erikoistua lapsiin ja nuoriin.

– Olin ihan vakuuttunut siitä, että en edes katso vanhainkotiin päin.

Hän teki pätkiä päiväkodeissa. Työpulassa hän päätyi vanhainkotiin töihin.

– Tykästyin niin paljon, että jatkoin sairaanhoitajaksi. Viimeiset pitkät palkalliset harjoittelut päädyin tekemään vanhustyössä.

Sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen Emmi on työskennllyt erveyskeskuksessa, kotisairaanhoidossa, kotisairaalassa ja lastensuojelussa.

Lopulta hänestä kilpailivat niin lastenkoti kuin myös vanhusten hoivapaikka. Yllättäen Emmi sittenkin valitsi hoivakodin.

– Sain vakipaikan esimiehen pestiin.

Vastaavalla sairaanhoitajalla on vastuu hoitotyöstä ja sen kehittämisestä, kun taas esimiehellä on vastuu henkilökunnasta ja yksikön toiminnasta.

Työpäivällä olisi vaarana venyä.

– Olen pitänyt tiukkaa linjaa siitä, että minua ei saa iltaisin puhelimella kiinni. Pidän hirveän tärkeänä itsensä johtamista. Yritän tehdä itsestäni mahdollisimman korvattavan, annan niin hyvät ohjeet siitä mitä tehdään, että siellä pärjätään ilman minua, Emmi Flyktig selittää.

– Esimiehet tekevät herkästi itsestään korvaamattomia. Jokaisen pitää pystyä ottamaan vastuu omasta työstään, se luo työmotivaatiota. Kun vastuutan työntekijöitä, toivon luovani sen ajatuksen, että luottamalla heihin arvostan heidän työpanostaan.

Emmi on ollut nykyisessä työssään puolitoista vuotta.

– Osaltaan on ollut tosi raskasta aikaa. Vanhainkoti-ajattelua on pitänyt uudistaa, ja jonkin verran olen törmännyt siihen, että olen joidenkin mielestä liian nuori. Esimieshommissa auttaa, että olisi enemmän ikää!

– Lisäksi kaikki koronat tulivat siihen päälle. Mutta toisaalta tämä on ihan äärettömän antoisaa. Jo hetken aikaa on oltu tilanteessa, että olen päässyt vaikuttamaan muutokseen yhdessä henkilökunnan kanssa.

– Työntekijät on paljon motivoituneempia, kun saavat itse päättää mitkä olisivat parhaat käytännöt. Näin minäkin olen tyytyväinen, kun päästään tavoitteeseen.

Emmi Flyktig

• 34-vuotias sairaanhoitaja
• vanhusten hoivakodin johtaja Harjavallassa
• KD-paikallisosaston puheenjohtaja
• kahden lapsen äiti
• naimisissa Toma Flyktigin kanssa
• harrastaa neulomista – ”mitä monimutkaisempi kirjoneule tai pitsineule, sitä parempi”

Emmi Flyktig aloittaa KD-verkkolehden blogistina

Emmi Flyktig ryhtyy KD-verkkolehden blogistiksi. Luvassa on paikallisosaston puheenjohtajan, vanhusten hoivakodin johtajan ja perheenäidin – ja himoneulojan – ajatuksia.

Toma ja Emmi Flyktig

 

– Mitä mutkikkaampi kirjo- tai pitsineule, sitä innostuneempi olen, Emmi Flyktig kertoo. Nämä Jeesus-lapaset hän neuloi miehelleen Tomalle.

Ylös