– Maatalous on nostettava hallituksen ”to do”-listauksen kärkeen, Päivi Räsänen vaatii

12.3.2022 klo 16:40 Politiikka Samuli Rissanen

– Maatalous ei tarvitse nyt hallituksen kaavailemia tuotantoa heikentäviä päästörajoituksia, vaan tuotantoa vahvistavia kustannusrajoituksia, Päivi Räsänen sanoo.

Ylen Ykkösaamussa tänään haastateltavana ollut elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan suomalaisten tulee varautua siihen, että jatkossa tuotteilla ja palveluilla on sotahinnat.

– Ruuan hinta tulee nousemaan. Meillä on se iso haaste, että maatalouden tilanne on jo ennestään kriittinen. Tarvitsemme maataloudelle tukipaketin ihan ruuan huoltovarmuussyistä. Jos nyt ihmisten palkasta tai tuloista menee 11 prosenttia ruokaan, niin se nousee yli 20 prosenttiin, Lintilä ennakoi lähetyksessä.

Ruuan hinnannousu tarkoittaa Lintilän mukaan sitä, että ruokakassin hinta tuplaantuu eli viidennes ihmisten tuloista voi jatkossa mennä ruokaan.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen mukaan Lintilän varoittelut ruuan sotahinnoista eivät riitä vaan maatalous tulee nostaa hallituksen ”to do” -listauksen kärkeen.

– Nyt hallitukselta odotetaan pikaisia toimia.

– Nyt hallitukselta odotetaan pikaisia toimia. Maatalous ei tarvitse nyt hallituksen kaavailemia tuotantoa heikentäviä päästörajoituksia, vaan tuotantoa vahvistavia kustannusrajoituksia, Räsänen sanoo.

Maatalouden tilanne on jo ennestään kriittinen: Kulujen nousu on ajanut tilat kannattavuuskriisiin. Koneiden huoltokustannukset, työvoima, öljy ja sähkö ja lannoitteet ovat kallistuneet.

Valitettavasti hallitus on myös omilla toimillaan ajanut maataloutta ja elintarviketuotantoa ahdinkoon. Energian hinnan nousua on vauhditettu veronkiristyksin ja hallitus on edelleen aikeissa kohdentaa ilmastotoimia juuri maataloussektorille, Räsänen muistuttaa.

– Jos maanviljelijät eivät saa tarpeeksi ja sopivaan hintaan lannoitteita ja jos kylvöä ei kannata taloudellisista syistä edes tehdä, niin olemme myös kansakuntana vaarallisessa tilanteessa. Jos nousevan polttoainehinnan vuoksi kuljetusalalle tulee häiriötä, niin elintarvikkeiden jakelukin voi vaarantua.

– Tyhjien lautasten ja ruokakuponkien aika ei vielä ole käsillä, mutta nyt on aika hallituksen asettaa elintarvikkeiden omavaraisuus ja huoltovarmuus ”to do” -listauksen kärkipäähän Räsänen vaatii.

 

Ylös