Pandemia jätti meihin syvän jäljen. Tuhannet sairastuvat edelleen, joskin suurin osa lievin oirein. Hintalappu alkaa näkyä: on oppimisvajetta, hoiva- ja hoitovelkaa, valtionvelkaa, kuntien velkaa, kotitalouksien velkaa. Korot ovat nousussa, inflaatio kasvussa, hinnat kohoamassa. Osa sairastuneista potee Long Covidia eli kärsii pitkittyneistä oireista. Menetyksittä ei selvitty: on haudattu vanhuksia, elämän parhaissa vuosissa olleita, nuoria perheenisiä ja lapsiakin.

Pandemiarajoitukset on nyt suurelta osin purettu. Kukaan ei päässyt kuitenkaan huokaisemaan helpotuksesta. Euroopan rauha sekä Venäjän karhun ja Suomen leijonan vuosikymmenet kestänyt rauhanomainen rinnakkaiselo musertuivat väkivaltaisesti torstaina 24. helmikuuta. Venäjä tunkeutui Ukrainaan ja aloitti laajat sotatoimet.

Uhka oli ollut näkyvillä ja arvioitavissa. Sen eskaloitumiseen oli silti vaikea uskoa. Vahvempana eli luottamus siihen, että diplomatian keinot, neuvottelutie ja sopimuspolitiikka vetäisivät pidemmän korren. Että terve järki ja turvallisuus voittaisivat hulluuden ja tuhon.

Nyt elämme uudessa Euroopan-järjestyksessä. EU on vahvemmin kuin koskaan yhdessä rintamassa kärsivän Ukrainan tukena, ainakin ajatuksin ja sanoin. Puolustuksellisesti Ukraina on kuitenkin yksin. Tämä fakta on saanut suomalaiset osin pelon, osin paniikin valtaan. Näinkö yksin mekin jäisimme, jos Venäjä päättäisi tehdä ”operaation” meidän rajojemme yli?

Varaudu, älä panikoi! Suomen johto, niin kuin myös Kristillisdemokraattien puoluejohto ja eduskuntaryhmä, miettivät, mitä tehdä NATOon liittymisen kanssa, miten turvata valmiusvarastoamme, miten lisätä puolustusmäärärahoja ja miten auttaa Ukrainaa sekä vastaanottaa sen pakolaisia. Nämä päätökset on tehtävä tarkoin harkiten ja perustellen, ei paniikissa säntäillen. Samoin on toimittava meidän yksittäisten ihmisten ja perheidenkin. On varauduttava, varustauduttava, autettava, tuettava ja oltava läsnä, harkiten eikä hätiköiden.

Suomen piispat kutsuivat yhteiseen rukoukseen ennen sodan puhkeamista. Kriisin alettua tuntui kuitenkin hetken, että kirkot ja hengelliset johtajat ovat aivan vaiti. Missä ovat nyt ne, jotka kutsuvat ihmisiä rukoukseen ja lohdun äärelle? Mutta jos menee yhteenkin kristilliseen seurakuntaan, tai vaikkapa vain verkkosivuille, löytää mahdollisuuden molempiin: rukoushetkiin Ukrainan – ja Suomenkin – kansan puolesta sekä toimintaan, jossa voi olla mukana auttamassa