Essayah on huolissaan kustannusnousun vaikutuksista vähävaraisiin lapsiperheisiin: ”On etsittävä keinoja tilanteen helpottamiseksi”
19.3.2022 klo 09:50 Politiikka Merja Eräpolku
– Merkittävästi kohonneet ruoan ja energian kustannukset näkyvät jokaisen suomalaisen elämässä, mutta aivan erityisesti vähävaraisten lapsiperheiden arjessa. Ensimmäinen kärsijä on usein lapsi, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toteaa ja vetoaa valtiovarainministeri Annika Saarikkoon, jotta hallituksen budjettikehysneuvotteluissa huomioitaisiin etenkin vähävaraisten lapsiperheiden tilanne.
Kansanedustaja Sari Essayah’n mukaan niin kunnissa kuin maan hallituksessakin on syytä nopeasti pohtia keinoja helpottaa heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lapsiperheiden tilannetta.
– Useissa kunnissa ja oppilaitoksissa on viime vuosien aikana kokeiltu maksuttomia aamiaisia kouluissa. Tämän käytännön laajentaminen olisi suoraan lapsiin ja nuoriin vaikuttava, konkreettinen ja suhteellisen edullinen keino lisätä lasten hyvinvointia tässä haastavassa tilanteessa, Essayah esittää.
Energian ja ruoan kustannusten kasvun arvioidaan olevan vasta alussa.
Hän muistuttaa, että lapsiperheiden kasvaneet taloudelliset ongelmat heijastuvat monialaisesti lasten ja nuorten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Toimeentulohuolet kuormittavat vanhempia ja lapsetkin kantavat huolta perheen taloustilanteesta. Palkkatulot ovat vähentyneet monissa lapsiperheissä koronakriisin myötä. Venäjän pakotteiden vaikutuksista esimerkiksi työllisyyteen on vielä vaikea arvioida.
– Kristillisdemokraatit ovat vaihtoehtobudjetissaan ehdottaneet lapsilisän tasokorotusta, joka toisi välitöntä apua lapsiperheiden arkeen. Lisäksi olemme pitäneet esillä perheverotuksen käyttöönoton kokeilua, joka lisäisi erityisesti lapsiperheiden ostovoimaa keventämällä perheiden verotusta, Essayah huomauttaa.
Ukrainan sota on nostanut jo aikaisemmin kohonneita arjen kustannuksia merkittävästi. Energian ja ruoan kustannusten kasvun arvioidaan olevan vasta alussa: on esitetty, että vuoden päästä esimerkiksi ruoan hinta voisi olla jopa kaksinkertainen nykyhintoihin verrattuna.