Vladimir Putinin mielentilalla ja mahdollisella sairaudella spekulointi vie huomion olennaiselta. ”Tyrannin toiminta on Venäjän näkökulmasta katsottuna osa loogista jatkumoa”, kirjoittaa suomalais-virolainen kirjailija Sofi Oksanen Helsingin Sanomissa.

– Venäjän mediassa Ukrainan tapahtumat näyttäytyvät yleisölleen järkevinä. Joukot ovat uutisten mukaan vapauttamassa Ukrainaa natsihallinnon ikeestä ja pelastamassa Donbassin asukkaita ukrainalaisten suorittamalta kansanmurhalta, toteaa kirjailija Sofi Oksanen HS:n 19. maaliskuuta julkaisemassa esseessä.

Oksanen muistuttaa, että riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen mukaan 68 prosenttia venäläisistä suhtautuu operaation positiivisesti. Valtaosa kansasta saa tietonsa valtion kontrollissa olevasta mediasta.

– Koska äitini ja isovanhempieni sukupolvet elivät Neuvostoliitossa vastaavien satujen keskellä, ne ovat minulle tuttuja.

– Kun neuvostomiehitys toi maahan väkeä Venäjältä, virolaiset saivat huomata, että tulijat haukkuivat ketä tahansa paikallista fasistiksi – se oli synonyymi virolaiselle. Neuvostomaailmassa heidät luokiteltiin bandiiteiksi ja nationalisteiksi aivan kuten nyt ukrainalaiset Venäjän mediassa, Oksanen kirjoittaa.

Venäjä ei koskaan tehnyt samanlaista tilintekoa menneisyytensä kanssa kuin Saksa.

– Jos viranomaiset, opetus, media ja oikeuslaitos toistavat samoja valheita sukupolvesta toiseen, niistä tulee yleisesti hyväksytty totuus. Neuvostoliiton romahdettua Venäjä ei koskaan tehnyt samanlaista tilintekoa menneisyytensä kanssa kuin Saksa, ja niinpä vanhat käsitykset jäivät elämään. Ne oli helppo aktivoida Putinin sotien tarvitsemien viholliskuvien tukevoittamiseen. Tehtävään sopi myös holokaustin muiston manipulointi.

Oksanen kertoo henkilökohtaisesti kohdanneensa tämän strategian, kun Virosta tuli Venäjän hybridioperaatioiden kohde vuonna 2007.

– Me, jotka kirjoitimme Viron miehityshistoriasta, saimme tottua siihen, että verkossa kierteli kuvia, joissa liikanimiksemme oli annettu natsi tai fasisti, ja mielenosoituksissa putinistit kantoivat plakaatteja, joissa kuviemme päälle oli piirretty SS-merkkejä ja hakaristejä.

– Kampanjoinnin seurauksena valheet Viron apartheid-politiikasta levisivät kansainvälisesti. Putinistien jokaisella foorumilla toistui viesti siitä, että Virossa rakennettiin keskitysleirejä venäjänkielisille.

Oksasen mukaan Baltian maihin kohdistetuilla koepalloillaan Venäjä testasi länsimaiden reaktioita ja havaitsi, että kansanmurhien hyväksikäytöstä poliittisiin tarkoitusperiin olivat huolissaan lännessä vain ne, joiden juuret olivat Itä-Euroopassa.

– Välinpitämättömyydellään länsimaat antoivat Putinin ymmärtää, että hänen Venäjänsä retoriikka oli hyväksyttävää.

Putin-messiaan on heidät (ukrainalaiset) parannettava, jotta he voisivat liittyä terveiksi slaavilaisen perheen jäseniksi.

Ainoa normaaliksi katsottu patriotismin muoto oli rakkaus Neuvostoliittoa kohtaan.

– Putinin propagandassa ukrainalaisten kansallistunne omaa valtiota, kieltä ja itsenäisyyttä kohtaan on jotain, mistä Putin-messiaan on heidät parannettava, jotta he voisivat liittyä terveiksi slaavilaisen perheen jäseniksi.

Oksanen toteaa, että ukrainalaisten määrittely nationalisteiksi on Putinin Venäjälle tärkeää, koska sanalla on venäläisille yhtä negatiivinen kaiku kuin uusnatsilla Pohjoismaissa.

– Mustamaalaavalla kielellä riisutaan kohteena olevan kansan ihmisyys, mikä tekee tappamisesta helpompaa eikä kotien tuhoaminen tai maan miehittäminen ole moraalinen ongelma, vaan kohde oikeastaan ansaitsee kohtelunsa. Vainon siemen itää aina tietyn ihmisryhmän epäinhimillistämisessä ali-ihmiseksi.

– Venäjän Bysantin ajoilta juontuva messiaaninen pelastustehtävä periytyi Neuvostoliitolle, joka oikeutti Baltian maiden miehityksen väittämällä vapauttavansa ne fasistien pauloista, vaikka alueen kohtalo oli jo sinetöity Molotov-Ribbentropin sopimuksessa. Vapautuksen mytologialla vahvistettiin sotilaiden hyökkäysintoa niin ikään vuonna 1939 Suomen rajalla. Talvisodassa Suomi oli tarkoitus ”vapauttaa valkofasistianastajien” vallasta.

Suuren isänmaallisen sodan virallisen version kyseenalaistaminen kriminalisoitiin.

Oksanen kirjoittaa, että samaa vapautuksen liturgiaa hyödyntää myös Stalinin sotaoppeja noudattava Putinin Venäjä.

– Stalinin mukaan oikeutettu sota ei pyri valloituksiin, vaan vapautukseen. Neuvostoliitossa kouluopetus varmisti, että sukupolvi toisensa jälkeen kasvatettiin pitämään maansa aggressioita ja miehityksiä oikeutettuina. 1990-luvulla opetus moniäänistyi hetkeksi, mutta Putinin aikakaudella se palautettiin isänmaalliseen ruotuun ja historiapolitiikka kiristyi. Suuren isänmaallisen sodan virallisen version kyseenalaistaminen kriminalisoitiin.

Miksi nuori polvi, jolla oli ennen sotaa pääsy vapaaseen tietoon, ei tuntunut kyseenalaistavan valtion propagandaa, Oksanen pohtii.

– Jos tiedon etsiminen on vaarallista ja vallalla olevien käsitysten kyseenalaistaminen johtaa ongelmiin, vanhemmista vain rohkeimmat rohkaisevat lapsiaan kysymyksien esittämiseen epäsopivista aiheista. Kun kouluopetus noudattaa valtion linjaa, tämä tehtävä on jäänyt yksin kodille.

Venäjän identiteettitarinoiden taustalla vaikuttavat monien historiallisten aikakausien kerrostumat.

– Valtaosalle kansasta riittää se, että sodan oikeutus kuulostaa tutulta ja vastaa sitä, mitä yleisö haluaa kuulla: Putin palauttaa Venäjän menneen loiston ja pelastaa samalla jonkun onnettoman lännen pahiksilta.

Oksanen muistuttaa, että Venäjän identiteettitarinoiden taustalla vaikuttavat monien historiallisten aikakausien kerrostumat. Niiden dekonstruointiin ei riitä Putinin otteen irtoaminen vallan kahvasta, sillä kokonaisen valtion arvomaailma ja valtarakenteet eivät ole yhden johtajan varassa.

– Ilman niiden muutosta Venäjä jatkaa ekspansiivista toimintaansa. Se olisi vältettävissä, jos Venäjä voisi kohdata kolonialisminsa aiheuttamat rikokset. Mutta Stalin on kohonnut maassa supertähdeksi, ja tämän ihmisoikeusrikoksia pitää Venäjällä ongelmana koko ajan pienenevä vähemmistö.

Lue Sofi Oksasen koko essee HS:n verkkosivuilta.