Joutuuko viljelijä maksamaan isänmaan ravitsemisesta?

25.3.2022 klo 14:07 Kolumnit Peter Östman

Se, että kotimaista ruoantuotantoa uhkaa kriisi, ei toivottavasti ole enää kenellekään uutinen. Tuotantokustannukset ovat nousseet pilviin, osin Ukrainan sodan myötä. Viljelijät ovat polvillaan ja monilla tiloilla pohditaan nyt, voidaanko toimintaa ylipäätään jatkaa. He, jotka olosuhteista huolimatta jatkavat taistelua kääntyvät hattu kourassa pankinjohtajan puoleen, mutta vastaanotto voi olla viileä.

Sen, että pankit nyt ovat kiristäneet lainaehtojaan, pitäisi olla voimakas varoitussignaali meille päätöksentekijöille. Finanssiala elättää itsensä tarkoilla riskianalyyseillä. Jos he pitävät maataloutta korkeariskisenä investointikohteena, on se vahva merkki siitä, että koko kotimainen ruoantuotantomme seisoo heikolla, jalkojemme alla sulavalla jäällä.

Kevätauringon paistaessa yhä voimakkaammin ja lumipeitteen sulaessa lähestyvät myös kevätkylvöt. Mutta poliittiset toimenpiteet, joilla voitaisiin turvata se, että siemeniä kylvetään maahan tänäkin vuonna, loistavat poissaolollaan.

Viljelijä ei voi odottaa EU-komission päätöksiä tai hallituksen lisätalousarvioita viikkoja tai kuukausia.

Pankkeja pelottaa tilojen riskin kantaminen. Viljelijä jää yksin riskitaakka ja velkakuorma harteillaan, tietämättömänä siitä, voiko tänä vuonna laskea normaalin muutaman euron tuntipalkan varaan, vai joutuuko pikemminkin maksamaan silkasta ilosta, että saa tuottaa isänmaalle ruokaa. Viljelijä ei voi odottaa EU-komission päätöksiä tai hallituksen lisätalousarvioita viikkoja tai kuukausia. Päätökset on tehtävä muutaman päivän sisällä.

Koronapandemia on todistanut meille sen, että Suomi Marinin hallituksen johdolla kykenee pikaisiin päätöksiin kriisitilanteessa. Vain päiviä ja viikkoja ilmoituksen jälkeen, että moni yritys joko joutuisi sulkemaan toimintansa tai menettäisi välillisesti paljon asiakkaita muiden rajoitusten vuoksi, hallitus esitteli malleja siitä, kuinka menetykset korvattaisiin yrityksille, erityisesti pubeille ja ravintoloille. Kysymys kuuluu nyt, kokeeko hallitus ruoantuotannon tilanteen sellaisena kriisinä, kuin se tosiasiassa on.

Viime kädessä myös ravintolat tarvitsevat raaka-aineensa viljelijältä, yhtä paljon kuin he tarvitsevat asiakkaitaan. Lähellä tuotetun wagyu-pihvin tai kaura-latten tarjoaminen on sekin täysin riippuvaista siitä, että maatilat voivat jatkaa toimintaansa. Siksi elintarvikekriisi ei ole vain maaseutukysymys vaan asia, joka koskettaa meitä kaikkia ja jonka pitäisi olla korkealla jokaisen päätöksentekijän prioriteettilistalla.

Energiatuotantoon liittyen jouduimme länsimaissa nopeasti ymmärtämään, mitä riippuvuus venäläisestä energiasta tulisi tarkoittamaan. Paitsi kotimaisen ruoantuotannon pelastamisesta ja viljelijöiden tuloista ruokakriisissä on myös kyse sen ennaltaehkäisemisestä, että meistä tai meidän vientimarkkinoista uudelleen tulee riippuvaisia auktoritaarisista hallinnoista. Ruokakriisissä on kyse siitä, että sekä sinulla että maanviljelijällä on ruokaa lautasella, mutta myös siitä, mistä ruoka tulee ja minkä kustannuksella.

Kirjoittaja Peter Östman on Kristillisdemokraattien kansanedustaja, joka työskentelee maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenä.

Ylös