Päivi Räsäsen kuumeinen kevät: Vapauttava päätös, kriisit turvallisuuspolitiikassa ja hoitoalalla – kiireet eivät lopu

9.4.2022 klo 20:31 Politiikka Kristiina Kunnas

Päivi Räsäsen kevään ovat tehneet kuumeiseksi niin oma oikeusprosessi kuin myös muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne. Käräjäoikeudesta tuli vapauttava päätös, mutta kiireet eivät lopu. Iso kysymys on myös hoitoalan kriisi.

Kansanedustaja Päivi Räsänen avaa KD-Kompassi -haastattelussa ajatuksiaan käräjäoikeuden vapauttavasta päätöksestä sekä kuumeisesta keväästä eduskunnassa.

Maaliskuun 30. päivä jää taatusti Päivi Räsäsen mieleen. Sekä päivä että vapauttava päätös olivat niin merkittävät.

– Olin tuosta vapauttavasta päätöksestä valtavan iloinen ja kiitollinen. Olin helpottunut, vaikka päätös oli odotettu, Räsänen myöntää.

– Olisin ollut pettynyt, jos päätös olisi ollut toisenlainen.

Erityisen tyytyväinen Räsänen oli siihen, että päätös oli erittäin vahvasti perusteltu.

– Se oli hyvin selkeä kolmen tuomarin yksimielinen päätös. Siinä selväsanaisesti kumottiin ne väärät väitteet minun lausumistani, jotka haastehakemuksesta lähtien syyttäjä oli suuhuni laittanut.

– Sitä, että sanoja ei vääristellä, pidän tärkeänä myös sanan- ja uskonnonvapauden näkökulmasta, sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin näkökulmasta.

Päivi Räsänen on pitänyt saamaansa vapauttavaa päätöstä merkittävänä uskovan kristityn sanan- ja uskonnonvapaudelle. On lupa siteerata Raamattua.

Raamattu on minulle Jumalan sana, Jumalan erityinen ilmoitus. Sen ydinsanoma on se, että Jeesus on tullut sovittamaan ihmisten synnit. Hän on tie taivaaseen. – Päivi Räsänen

– Raamattu on minulle Jumalan sana, Jumalan erityinen ilmoitus. Sen ydinsanoma on se, että Jeesus on tullut sovittamaan ihmisten synnit. Hän on tie taivaaseen.

– Raamattu antaa pohjan ja toivon aina ikuisuuteen saakka, kuoleman rajankin yli.

Räsänen muistuttaa, että hänen oikeusprosessinsa yhteydessä on paljon puhuttu moraalista ja synnistä: mikä on syntiä ja mikä ei.

– Kun uskomme Jumalaan, Hän määrittelee mikä on syntiä ja mikä ei. Mutta Raamatun ydinsanoma ei ole tässä, vaan että tähän syntiongelmaan – meidän kaikkien ongelmaan – on olemassa ratkaisu. Se on Jeesuksen, ihmiseksi tulleen Jumalan, ristinkuolemassa.

– Tämä on se sanoma, jota itse haluan olla pitämässä esillä. Ajattelen, että Jeesuksen lähetyskäsky koskee meitä kaikkia ihmisiä, olimmepa sitten millaisissa tehtävissä tahansa.

– Haluan pitää tätä sanomaa avoimesti esillä. Olen ollut tavattoman kiitollinen, että koko tämän oikeusprosessin aikana on avautunut mahdollisuuksia pitää tätä kaikkein tärkeintä sanomaa Jumalan rakkaudesta esillä. Niin poliisikuulusteluissa – joissa oli Raamattu pöydällä – ja oikeudenistunnoissa ja median edessä.

Kansanedustajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajana kevätkiireet eivät päättyneet, vaikka pitkä oikeusprosessi nyt johti vapauttavaan päätökseen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa syöksi koko Euroopan turvallisuustilanteen uuteen vaiheeseen.

– Ehdottomasti tärkein haaste on ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne, joka on aivan ratkaisevasti muuttunut Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen ja Ukrainassa tekemien hirvittävien tekojen myötä. Se muutti turvallisuustilanteen myös Suomessa.

– Joudumme uudella tavalla arvioimaan, miten pystymme kansalaistemme turvallisuuden takaamaan.

Päivi Räsänen kokee vallitsevan turvallisuuspoliittisen tilanteen koko 27-vuotisen kansanedustajanuransa tärkeimmäksi.

Päivi Räsänen kokee vallitsevan turvallisuuspoliittisen tilanteen koko 27-vuotisen kansanedustajanuransa tärkeimmäksi.

– Tässä puhutaan niin ratkaisevasti valtion ydintehtävästä, turvallisuudesta.

Räsänen osallistuu turvallisuuspoliittiseen koordinaatioryhmään, jonka puhemies Matti Vanhanen kutsui kokoon. Siinä ovat eduskuntaan vaaleilla valittujen puolueiden puheenjohtajat sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

– Ryhmä paneutuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisiin linjaustarpeisiin, joihin tietenkin nyt aivan keskeisenä kysymyksenä kuuluu mahdollinen Nato-jäsenyyden hakeminen.

– Uskon, että koko prosessiin liittyviin haasteisiin paneutuminen on nyt keskeistä. Hyvä, että Kristillisdemokraatit on tässä vahvasti edustettuna, Räsänen toteaa.

Kevään toinen kuuma aihe Suomessa ja eduskunnassa on terveydenhuollon kriisi lakkoineen.

– Se on seurausta yhä pahemmasta hoitohenkilökunnan resurssipulasta. Pandemian jäljiltä on jäänyt hoitovelka.

Hoitajien työolot ja palkkauskysymykset ovat kova haaste tässä kokonaisuudessa.

– Kristillisdemokraatteina haluamme olla täysillä tuomassa näihin ratkaisuja.

KD-Kompassi Radio Deissä tai Soundcloudissa

Päivi Räsäsen koko haastattelu on kuunneltavissa täällä, tai Radio Deissä maanantaina 11. huhtikuuta klo 22.35. Kristiina Kunnas haastattelee. Kaikki KD-Kompassi -ohjelmat ovat kuunneltavissa osoitteessa soundcloud.com/kristillisdemokraatit.

 

 

Ylös