Hyvin harva yhteiskunta on nykyisin kokonaistalouden tasolla enää omavarainen, muistuttaa Remo Ronkainen kirjoituksessaan.

Venäjän sota Ukrainaa vastaan ja koronapandemia ovat herättäneet oikeutettuja kysymyksiä Suomen omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta kriisin aikana. Omavaraisuudella tarkoitetaan ”kykyä tai mahdollisuutta tuottaa omin voimavaroin niitä hyödykkeitä, joita omassa taloudessaan tarvitsee”. Huoltovarmuus taas merkitsee ”kykyä selviytyä häiriötilanteissa ja kriisioloissa mahdollisimman vähin erityisjärjestelyin ja haitoin.”

Miten omavarainen Suomi sitten on? Keskusteltaessa kotimaisesta maataloudesta esille nostetaan usein omavaraisuusaste. Esimerkiksi maataloustukia perustellaan sillä, että niiden avulla ylläpidetään ruoantuotannon omavaraisuutta ja siten kriisiajan huoltovarmuutta. Tosiasiassa maatalous on kokonaisuus huomioiden pitkälti ulkomaisen tuonnin varassa.

Suomen ruoantuotanto on riippuvainen etenkin tuontienergiasta. Eikä monikaan maatila pyörisi pitkään ilman lypsykoneen tai traktorin varaosia, joita on kotimaan varastoissa niukasti. Myös monet lannoitteet ovat tuontitavaraa. Onkin selvää, että hyvin harva yhteiskunta on nykyisin kokonaistalouden tasolla enää omavarainen.

Huoltovarmuuden osalta olemme myös monessa suhteessa toisista maista riippuvaisia. Tästä saatiin konkreettinen muistutus Huoltovarmuuskeskuksen pieleen menneiden maskikauppojen myötä. Meiltä meinasivat jo kriisin alkuvaiheessa loppua maskit, vaikka niiden riittävyyttä vakuuteltiin ministeriöitä myöten.

Huoltovarmuuden kannalta olennaista on tiedostaa ulkomaankaupan merkitys Suomelle. Ja tuo kauppa tehdään pääosin laivaliikenteellä. Noin 90% ulkomaille menevästä tavarasta kuljetetaan Suomesta laivalla. Tuonnista 80 % on laivojen varassa.

Suurin osa merikuljetuksista on ulkomaisissa käsissä.

Huomionarvoista on, että suurin osa merikuljetuksista on ulkomaisissa käsissä. Lähtökohtaisesti tämän ei pitäisi olla mikään ongelma. Samalla laivan omistaja kuitenkin lopulta päättää, mitä laivalla tehdään. Voimmeko olla varmoja, että toisen valtion lipun alla purjehtiva alus toimii aina ja kaikissa olosuhteissa Suomen etujen mukaisesti?

Energiaa tarvitsemme kriisienkin keskellä. Siksi olisi perusteltua tehdä päätöksiä, jotka vähentävät Suomen riippuvuutta Venäjän energiasta ja takaavat edes jonkinlaista omavaraisuutta. Suomen kriisinsietokyvyn näkökulmasta esimerkiksi turpeen alasajo on vaarallinen asia.

Kriisien keskellä niin energia kuin ravinto ovat välttämättömiä tarpeita. Kysymys kuuluu, miten omavaraisia olisimme esimerkiksi sotilaallisen kriisin keskellä? Maatalouden omavaraisuus on hyvin tulkinnallinen asia. Olemme hyvin riippuvaisia ruuantuotannossa tuonnista ja sitä kautta merikuljetuksista. Eikä öljyä tai muita energialähteitä ole loputtomiin omissa varastoissa. Jos Itämerellä paukkuu, asettuisivat tuonti ja vienti hyvin erilaiseen valoon.

Tapahtumat maailmalla 2020-luvulla osoittavat, että valmiutta selviytyä erilaisista kriiseissä on pidettävä jatkuvasti yllä.

Kirjoittaja Remo Ronkainen on evankelis-luterilaisen kirkon pastori, reservin luutnantti ja KD Nuorten entinen puheenjohtaja