Nuoret naiset palavat loppuun työelämässä – KD Naiset vaatii toimenpiteitä työnantajilta ja kunnilta

20.4.2022 klo 11:45 Kotimaa Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien naisjärjestö KD Naiset vaatii toimenpiteitä, jotta naisten mielenterveyden häiriöihin voidaan puuttua. – Työmäärään, henkiseen kuormittumiseen ja johtamiseen työelämässä on kiinnitettävä aiempaa paremmin huomiota, KD Naiset toteaa.

Naisten mielenterveyden häiriöt ovat yleistyneet Suomessa. Viikoittain väsymyksen, haluttomuuden ja tarmottomuuden tunteita kokevia naisia on jo jopa puolet naispalkansaajista. He kokevat myös työn henkisen raskauden lisääntyneen.

– On huomiota herättävää, että naisilla mielenterveyden häiriöt ovat jo yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle, KD Naiset huomauttaa kannanotossaan.

– Erityisen huolestuttavaa on, että ne ovat lisääntyneet varsinkin nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä naisilla ja ovat syy siirtyä jopa työkyvyttömyyseläkkeelle.

KD Naiset pitää tilannetta erittäin vakavana. Nykyhetken nuorilla naisilla pitäisi olla työelämää edessään vielä useampi vuosikymmen.

– Tilanne ei ole hyvä yhteiskunnan eikä yksittäisen naisen kannalta. Samaan aikaan Suomessa halutaan nostaa työllisyysastetta ja pidentää työuria, KD Naiset muistuttaa.

Huoltosuhde vääristyy, jos nuoret naiset uupuvat töissään. On väärin, että nuoret polttavat itsensä loppuun jo työuransa alkuvaiheessa.

Huoltosuhde vääristyy, jos nuoret naiset uupuvat töissään. On väärin, että nuoret polttavat itsensä loppuun jo työuransa alkuvaiheessa.

– Mielenterveysongelmat lisääntyneiden paineiden alla saattavat olla yksi syy myös syntyvyyden laskuun.

KD Naisten mielestä tilanne vaatii toimenpiteitä niin työpaikoilla kuin kunnissa. Työmäärään, henkiseen kuormittumiseen ja johtamiseen pitää kiinnittää aiempaa paremmin huomiota työelämässä.

Työterveyshuollon ja kuntien terveyspalvelujen pitää olla riittävät myös mielenterveyspalveluissa.

– Vaikuttavuus kasvaa, kun palveluja saadaan ajoissa ja oikea-aikaisesti, ja kun tukea on saatavissa riittävästi.

– Mikäli emme toimi, joudumme maksamaan tulevaisuudessa suuren laskun, KD Naiset muistuttaa.

 

 

 

Ylös