Tina Östman otti kolme Ukrainan sotaa paennutta nuorta kotiinsa asumaan: ”Auttaessaan saa enemmän kuin antaa”
19.5.2022 klo 10:46
Henkilöt
Kristiina Kunnas
Katarina Östman kertoo, että hänelle ja aviomiehelle Peter Östmanille oli aivan selvää, että Ukrainasta sotaa paenneita nuoria saisi tulla heidän kotiinsa asumaan. – Heidän siihenastinen elämänsä romuttui yhdessä yössä, Tina Östman toteaa.
Katarina Östman kertoo, millaista oli vastaanottaa kolme Ukrainan sotaa paennutta nuorta naista omaan kotiin ja auttaa heidät elämän alkuun uudessa maassa.
Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa ei mennyt pitkään, kun ukrainalaisia alkoi paeta.
– Saimme varhaista tietoa tilanteesta pietarsaarelaiselta tuttavaltamme. Kuulimme, että bussi oli matkalla Puolasta kohden Pietarsaarta kyydissään pakolaisia, jotka tarvitsisivat kodin, Katarina Östman kertoo.
Katarinalle ja hänen miehelleen Peterille oli itsestäänselvyys, että he auttaisivat hädässä olevia. Aluksi he varautuivat ottamaan vastaan äidin ja tämän kaksi lasta, joista pienempi oli vasta reilun kahden kuukauden ikäinen vauva.
– Aloin varustaa kotiamme heitä varten. Äiti oli kuitenkin matkustanut ystävättärensä ja tämän lapsen kanssa. He halusivat asumaan samaan paikkaan. Peter sai järjestettyä Jeppis for Ukrainen kautta heille talon Pietarsaaresta.
– Seuraavana päivänä saimme pyynnön ottaa vastaan 21-vuotiaat kaksostytöt. Nämä saapuivat meille, ja toivoivat saavansa olla kolmisin Pietarsaaren alueelle saapuneen sukulaistytön kanssa. Hänkin tuli sitten meille.
Katarina Östman kertoo, että heillä on aiemminkin asunut ihmisiä, jopa pitkän aikaa.
– Mutta ei koskaan ennen sellaisia, jotka ovat paenneet henkensä edestä. Kun tytöt olivat tulleet, seurasin uutisia ja katselin jopa videoita käynnissä olevasta sodasta. Ymmärsin melko pian, että voidakseni auttaa tyttöjä on minun suojattava itseäni Ukrainassa tapahtuvilta kauheuksilta, hän kertoo.
Meillä ei ole koskaan ennen asunut sellaisia, jotka ovat paenneet henkensä edestä.
– Minun on oltava vahva voidakseni tukea ja auttaa traumatisoituneita nuoria naisia.
Nuoret naiset olivat kaikki opiskelleet Kiovan yliopistossa ja löytäneet työn, jossa viihtyivät.
– Heidän elämänsä romuttui yhdessä yössä. He pakenivat perheittensä kanssa maalla asuvien isovanhempien luo, ja muutaman päivän päästä edelleen Puolaan, josta pääsivät Suomeen.
– Olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä. Heidän naurunsa on musiikkia korvilleni!
Tytöt asuivat Östmanien kodissa kuukauden ja kysyivät jatkuvasti, missä ja miten voisivat alkaa käydä töissä.
– Koin kovin vaikeaksi sen, että emme kyenneet löytämään heille sellaista työpaikkaa, jossa kaikki kolme voisivat työskennellä. Poikamme ovat yrittäjiä.
– Emme ilmeisesti ole kuitenkaan perustaneet riittävästi yrityksiä, kun emme kerran pysty hankkimaan heille työtä, totesi poikamme Sebastian.
Katarina Östman kertoo, että ilo oli suuri, kun työpaikat löytyivät.
– Sebastian onnistui järjestämään kontaktiensa avulla heidät kaikki työskentelemään paikalliseen yritykseen.
Katarina kertoo, että tytöt soittavat perheilleen Ukrainaan joka päivä. Heillä on syvä huoli siitä, että perheille voi tapahtua jotain kauheaa.
– Tytöt ovat kyselleet useita kertoja, miksi olemme niin kilttejä, että autamme heitä. Olen selittänyt heille mitä Jeesus haluaisi meidän tekevän lähimmäisillemme. Matteuksen evankeliumissa (25:35–36) Jeesus sanoo: ’Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
– Olen muistuttanut, ettei kukaan ole kuitenkaan täydellinen syntiinlangenneessa maailmassa, mutta että Jumala on luonut kaikki ihmiset sellaisiksi, että heillä on mahdollisuus hyvän tekemiseen. Roomalaiskirjeessä (7:19) sanotaan: En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
– Sekä minä että kansanedustajana ja puolueen varapuheenjohtajana toimiva Peter olemme kokeneet saavamme enemmän kuin olemme antaneet.
”Äitini opetti palvelevan rakkauden merkityksen”
Katarina ”Tina” Östman kertoo oppineensa miehensä Peterin kanssa vieraanvaraisuutta jo lapsuudenkodeissaan.
– Isäni kuoltua äitini asui kanssamme 18 vuotta. Äiti oli taitava kotikokki, joka rakasti laittaa hyvää ruokaa vieraillemme. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä hän opetti minulle ja perheellemme noiden vuosien aikana.
Erityisen hyvin Tina muistaa kaksi äitinsä johtolausetta. ”Kukaan ei saa lähteä kotiin sama maku suussaan, joka hänellä oli tullessaan.” Toinen äidin opetus oli: ”Meillä pitäisi olla enemmän palvelevaa rakkautta.”
– Hän eli kuten opetti ja osoitti palvelevaa rakkautta perheelleen, suvulleen ja ystävilleen. Hänen muistotilaisuudessaan esikoisemme Rasmus sanoi: ”Mommon ja ravintolaruuan ero on siinä, että mommon ruoka oli tehty rakkaudella.”
Katarina Östman kertoo, että byrokratia on ollut auttamistyön haastavin osa.
– Kuinka monta tuntia olenkaan istunut tietokoneen äärellä ja puhelimessa selvittämässä erilaisia vastaantulleita ongelmia. Vähitellen asiat ovat selvinneet, vaikka järjestettävää on ollut paljon alkaen passikuvista ja päätyen terveystarkastuksiin.
– Näihin ovat kuuluneet poliisi, Migri, vaatteiden ostaminen, puhelinliittymät, työpaikat, matkat töihin, verokortit, vuokrasopimukset, kalusteet ja vieläpä polkupyörät.
Pakolaisten tukihenkilöksi ei voi noin vain ryhtyä.
– Erityisen stressaavaa se on, jos on vaativassa työssä täysipäiväisesti. Jokainen ei voi ottaa ihmisiä luokseen, mutta jokainen voi rukoilla Ukrainan ja Venäjän kansojen puolesta, Tina Östman muistuttaa.
– Oman työkyvyttömyyseläkkeeni vuoksi minulla on ollut mahdollisuus täysin sydämin antautua tähän tehtävään.
Hän kertoo, että heidän auttamansa nuoret naiset ovat olleet suloisia.
– He ovat osoittaneet sekä kiitollisuutta että rakkautta ja meistä on tullut ystäviä. Toivomme ja rukoilemme, että kauhea sota nopeasti loppuisi. Sen jälkeen he aikovat palata takaisin perheittensä luo.
– Mieluusti myös matkustaisimme sinne tapaamaan heidän perheitään.