– 210 päivää sotaa ja Suomeen virtaa yhä kaasua ja venäläisiä turistiviisumeilla, Peter Östman kritisoi

22.9.2022 klo 17:20 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman muistuttaa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt 210 päivää, mutta edelleen Suomeen virtaa venäläisiä turistiviisumeilla ja kaasuostoilla tuetaan Putinin sotakassaa.

Venäjän hyökkäyssota on merkinnyt tähän mennessä 210 päivää sotaa, kuolemaa ja kärsimystä Ukrainassa. Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja Ukraina-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östman kiitti eduskunnan kyselytunnilla ukrainalaisia siitä, että he ovat olleet ja ovat edelleen valmiita taistelemaan isänmaansa puolesta valtavista uhrauksista huolimatta. Samalla he taistelevat demokratian ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien puolesta koko Euroopassa.

Suomen toiminnassa on sen sijaan ollut parantamisen varaa. Esimerkiksi maanantaina Haminaan saapui tankkeri, joka oli lähtenyt Venäjltä ja lastattu venäläisellä kaasulla.

– 210 päivän sodan jälkeen Suomi ostaa vieläkin kaasua Venäjältä

Hallituksella on tällä kaudella ollut aikaa tuoda lukuisia ideologisia lakihankkeita eduskuntaan, mutta 210 päivän sodan jälkeen itäraja on edelleen auki venäläisille turisteille.

– 210 päivän sodan jälkeen Suomi ostaa vieläkin kaasua Venäjältä, Östman sanoi.

Hän penäsi hallitukselta vihdoinkin vastausta siihen, milloin itäraja suljetaan laajamittaisesta maahantulosta ja milloin kaasuostokset Venäjältä loppuvat.

Sisäministeri Krista Mikkonen arvioi, että rajan yli tuleva liikenne on paljon muutakin kuin turistiliikennettä, mutta hallitus haluaa puuttua nimenomaan venäläisiin matkailijoihin ja estää heidän tulonsa Suomeen tai käyttää Suomea läpikulkureittinä.

– Me olisimme todella toivoneet, että kaikki EU maat olisivat ottaneet suositukset käyttöön ja tiukentaneet viisumipolitiikkapolitiikkaansa, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt paikka. Suomi on moneen kertaan nostanut nimenomaan turistiviisumin EU-pakotelistalle ja nyt me haemme kansallista ratkaisua, Mikkonen vastasi.

Östman muistutti, että samaan aikaan Suomessa voi olla ukrainalaisia, jotka ovat tulleet ennen sotaa ja ovat nyt vaikeassa asemassa.

– Jos esimerkiksi ukrainalainen sairaanhoitaja on hakenut oleskelulupaa työntekoa varten itselleen ja viidelle alaikäiselle lapselleen, vaaditaan pelkästään lasten osalta tuloja 1500 euron edestä kuukaudessa nettona.

Koko perheen oleskelupaan ei sairaanhoitajaa palkka siis riitä. Östmanin mukaan olisi inhimillistä, että sodan jatkuessa ukrainalaiset saisivat hakea työperäistä oleskelulupaa ilman, että heidän täytyy alaikäisten lasten kohdalla täyttää toimeentuloedellytykset.

– Miksi lapset nähdään lyhytnäköisesti vain kulueränä, Östman kysyi.

Mikkonen kertasi, että Suomeen on saapunut noin noin 40 000 sotapakolaisia Ukrainasta ja kaikki ovat saaneet tilapäisen suojelustatuksen.

– Olemme päättäneet, että koska Ukrainaa on tällä hetkellä vaikea pian palata, niin tilapäisen suojelu jatkuu automaattisesti vuodella eteenpäin, jotta se ei vaadi erillistä byrokratiaa ihmisiltä.

– Kun ukrainalainen on asunut Suomessa vuoden ajan ja hän haluaa jäädä tänne pysyvästi tänne, niin hänellä on mahdollisuus saada kotikunta.

 

Ylös