Hämeen Kristillisdemokraateille lisää ehdokkaita – Iida Hovi, Ville Melanen ja Susanna Peltonen eduskuntavaaleihin
22.9.2022 klo 15:11 Henkilöt Kristiina Kunnas
Hämeen Kristillisdemokraateille nimettiin lisää ehdokkaita. Päivi Räsänen ja Juha-Pekka Forsman Suunnanmuutos Suomeen -kiertueen tapahtumassa Lahden torilla syyskuun alkupuolella. (Kuva Elsi Ranta)
Kristillisdemokraattien Hämeen piiri nimesi tällä viikolla lisää ehdokkaita kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Iida Hovi ja Ville Melanen ovat Lahdesta, Susanna Peltonen Tammelasta.
Kristillisdemokraatit on nyt nimennyt yhteensä kahdeksan ehdokasta, joista yksi tulee julkiseksi vasta vuodenvaihteessa. Lisää ehdokkaita nimetään lokakuussa.
Aiemmin nimetyt ehdokkaat ovat Piia Aitto-oja Janakkalasta, Juha-Pekka Forsman Lahdesta ja Päivi Räsänen sekä Hannele Saari Riihimäeltä.
Tuore ehdokas Iida Hovi on 34-vuotias lahtelainen yrittäjäperheen ja -suvun tytär, yrittäjän vaimo ja 3-vuotiaan lapsen äiti. Koulutukseltaan hän on lapsi-ja perhetyöntekijä sekä liikunnanohjaaja amk. Hän työskentelee juniorityön koordinaattorina kristillisessä lähetysjärjestössä.
Iida Hoville lle on kertynyt vuosien varrella monenlaista kokemusta poliittisista luottamustehtävistä Lahden seudulla.
– Sydämelläni ovat Suomen lapset ja perheet, Hovi kertoo.
Perheiden ja yrittäjyyden tukemisessa ovat avaimet koko yhteiskunnan hyvinvointiin. – Iida Hovi, Lahti
– Perheiden ja yrittäjyyden tukemisessa ovat avaimet koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö. Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta.
– Suomen talouskasvu luodaan yrityksissä, jotka tuovat hyvinvointia kaikille. Haluan olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa julkinen talous on tasapainossa, jossa kannustetaan työntekoon ja yrittäjyyteen ja jossa kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta, Iida Hovi kertoo tärkeäksi kokemistaan asioista.
Ville Melanen on teologian maisteri ja työskennellyt lähetystyöntekijänä ja pastorina Inkerin kirkossa Venäjällä lähes 20 vuotta.
– Perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme lasta. Olen kristitty perheenisä, joka haluaa pitää positiivisella tavalla esillä kristillisiä arvoja ja toimia sen hyväksi, että jokaisella suomalaisella olisi mahdollisuus ja oikeus turvalliseen ja hyvään elämään, hän kertoo.
Melanen on työssään pastorina sekä Suomessa että ulkomailla kohdannut ihmisten monenlaisia ongelmia.
– Koen tärkeäksi tehdä työtä suomalaisten tulevaisuuden hyväksi, hän kertoo.
Isänä ymmärrän perhe-elämän kysymyksiä ja ulkomailla asuneena maahanmuuttajien elämän haasteita. – Ville Melanen, Lahti
– Isänä ymmärrän perhe-elämän kysymyksiä ja ulkomailla asuneena maahanmuuttajien elämän haasteita. Tahdon toimia heidän ja muiden ihmisten parhaaksi Suomessa, Melanen kiteyttää.
Tammelan kunnanvaltuutettu Susanna Peltonen on 54-vuotias kasvatustieteiden maisteri ja erityisopettaja. Perheeseen kuuluu aviomies sekä viisi aikuista lasta ja seitsemän lastenlasta.
– Minulle on tärkeää, että jokainen lapsi saa maassamme turvallisen ja tuetun koulupolun sekä riittävän oppilashuollon, Peltonen toteaa.
– Lasta pitää auttaa ja tukea perheen voimavarat huomioiden. Ennaltaehkäisevä tuki perheisiin on ensiarvoisen tärkeää. Maamme kattavaa neuvolajärjestelmää on edelleen kehitettävä.
Lasta pitää auttaa ja tukea perheen voimavarat huomioiden. Ennaltaehkäisevä tuki perheisiin on ensiarvoisen tärkeää. – Susanna Peltonen, Tammela
Peltonen pitää tärkeänä, että jokainen suomalainen pääsee kohtuullisessa ajassa lääkärin vastaanotolle ja mahdollisuus erikoislääkäripalveluihin on turvattu varallisuudesta riippumatta.
– Yksityissektorin rinnakkaiset palvelut tukevat julkisia palveluja ja valinnanvapaus tulisi säilyttää, hän lisää.
Luonto ja sen suojeleminen tuleville sukupolville on tärkeää. Uusiutuvaa energian tuottamista pitää tukea.
– KD-puolueessa elämän eri osa-alueiden ohjelma on tasapainossa. Siksi olen ehdokkaana näissä eduskuntavaaleissa, Susanna Peltonen perustelee.