”Pelkät lupaukset eivät enää riitä” – Sari Tanus vaatii hoitoon rahaa ja tekoja
28.9.2022 klo 15:44 Eduskunta Samuli Rissanen
Hallitus on antanut lupauksia, joita ei ole lunastettu. Tilanne on terveydenhuollossa hallituskauden aikana päinvastoin vain huonontunut. Vanhukset ovat jääneet heitteille. Juhlien aika on ohi, Sari Tanus sanoo. (Kuva: Jukka Salmi)
– Hallitus vei läpi hoitajamitoituksen, mutta jo valmisteluvaiheessa oli selvää, ettei hallitus huolehtinut riittävästä rahoituksesta ja vastuu mitoituksen toteutuksestakin siirrettiin seuraavalle hallitukselle, Sari Tanus muistuttaa kristillisdemokraattien ryhmäpuheessa.
Huonosti toteutettu sote-uudistus uhkaakin nyt heikentää vanhustenhoidon tilannetta entisestään. Mitoituksen täyttäminen on monissa yksiköissä mahdotonta ja yksiköitä on jouduttu sulkemaan henkilöstöpulan takia. Oppositiopuolueet kovistelivat hallitusta aiheesta eduskunnassa.
KD:n kansanedustaja Sari Tanus vaati välikysymyskeskustelussa hallitukselta tekoja hoitoalan kriisin ratkaisemiseen.
Kriisiytymistä ei ole hänen mukaansa vain kotihoidossa ja vanhusten hoitoyksiköissä vaan myös päivystyksissä ja tehohoitoyksiköissä.
– Työvuoroista puuttuu jatkuvasti useita hoitajia. Tulipalojen sammuttamista on jatkuvasti. Se on arkipäivää. Näin myös lasten ja pienten vauvojenkin tehohoitoyksiköissä.
Lisäksi hoitajien ja lääkärien aikaa kuluu toimimattomien digitaalisten potilastietojärjestelmien kanssa takkuamiseen ja niiden hoitamiseen kuluu ruokottaman paljon aikaa, usein paljon enemmän aikaa kuin itse potilaan hoitamiseen.
Pelkät lupaukset eivät enää riitä.
Tanus muistutti, että pääministeripuolue SDP teki ennen viime vaaleja välikysymyksen vanhustenhoidontilasta. Vaikka päätöksiä on tällä hallituskaudella tehty heidän johdollaan, jäävät vanhukset edelleen vaille asianmukaista hoitoa ja tilanne on päinvastoin huonontunut.
– Juhlien aika on ohi. Me boomerit vaadimme hallitukselta tekoja. Pelkät lupaukset eivät enää riitä.
Tanuksen mukaan kyse on asenteista ja tahtotilasta: Rahaa on löytynyt miljarditolkulla muiden maiden tarpeisiin, ja hallitus on osoittanut, että miljardipäätöksiä voidaan kyllä tehdä pikaisestikin yhden viikonlopun aikana, jos vain tahtoa on.
– Vanhustenhoitoon ja hoitajakriisiin rahoja ette ole kuitenkaan löytäneet, Tanus suomi hallitusta.
Lisäksi hallituksen esittämä Kela-korvausten poisto luo yhä enemmän painetta ja kasvavia jonoja julkiseen terveydenhuoltoon, ja vastuu hoitajamitoituksen toteuttamisesta ja rahoituksen etsimisestä on siirretty seuraavalle hallitukselle.
Tanus muistuttaa, ettei kriisiä ratkaista pakkolailla, vaan tarvitaan rahaa. Kristillisdemokraatit esittivät jo viime vuoden vaihtoehtobudjetissaan puolta miljardia euroa hoitajakriisin lievittämiseen.
Alalle on koulutettava lisää osaajia, mutta myös eläkkeellä oleville alan ammattilaisille tarvitaan houkuttelevia veroporkkanoita.
– Tarvitaan selkeitä toimia työolosuhteiden parantamiseen, hoitajien työssä jaksamiseen ja alan mielekkyyteen, jotta alalle halutaan jatkossakin töihin. On ilmiselvää, että ilman merkittäviä rahallisia panostuksia ei ongelmia pystytä ratkaisemaan.
– Hallitus on valitettavasti epäonnistunut toimissaan eikä nykyisessä tilanteessa pystytä turvaamaan riittävää hoidon ja hoivan tasoa, Tanus totesi ja kertoi kristillisdemokraattien kannattavan epäluottamuslausetta hallitukselle.