Professori emeritus Juhani Laurinkari toimitti elokuussa julkaistun kirjan turvattomuudesta professorikollegoidensa kirjoituksista. Artikkeli on suomenkielinen tiivistelmä ajankohtaisesta aiheesta.

Turvattomuudesta ja turvallisuudentunteen merkityksestä on tullut yhä tärkeämpi ja ajankohtaisempi ilmiö – ei vain Euroopassa vaan myös maailmanlaajuisesti – erityisesti ilmastonmuutoksen, väestörakenteen muutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden osalta.

Viime aikoina erityisesti kysymys sodasta ja rauhasta on noussut keskustelujen polttavaan keskiöön.

Turvattomuus voidaan nähdä ensisijaisesti inhimillisenä, havaittuna, fenomenologisena ilmiönä.

Olen toimittanut elokuussa julkaistun laajan englanninkielisen kirjan turvallisuudesta ja turvattomuudesta The  Phenomenology of Human Security and Insecurity, julkaisijana Metropolis. Kyseessä on kollega Pauli Niemelän vuosikymmeniä johtaman suurhankkeen loppuraportti. Tähän liittyen tutkijaryhmän jäsenet ovat tätä ennen julkaisseet kymmeniä raportteja ja artikkeleita, myös suomeksi.

Tutkimusryhmään kuuluu arvostettu joukko valtio- ja yhteiskuntatieteilijöitä, taloustieteilijöitä, teologeja ja psykologeja. Turvallisuuden ja sen kokemisen ymmärrän itse kirjan toimittajana sekä teologina ja sosiaalipoliitikkona yhdeksi keskeisimmistä arvoistamme.

Turvallisuuden ja sen kokemisen ymmärrän itse kirjan toimittajana sekä teologina ja sosiaalipoliitikkona yhdeksi keskeisimmistä arvoistamme.

Turvallisuuden tarve merkitsee sitä, että odotettu tila on edelleen ennustettavissa ja jotenkin hallittavissa. Epävarmuus puolestaan ​​on turvallisuuden puutetta, ennakoimattomuuden lisääntymistä ja jatkuvuuden kokemuksen katkeamista.

Näkökulma turvallisuuteen arvona on keskeinen ja sitä kuvaavat yleensä maailmanrauha, kansallinen turvallisuus ja perheturvallisuus keskeisimpinä arvojen kärjessä. Niinpä sota, erilaiset mellakat ja kaikenlainen väkivalta aiheuttavat turvattomuutta globaalilla, kansallisella ja perhetasolla. Terveys on tietysti arvo sinänsä. Sairaudet uhkaavat elämänlaatua ja jopa sen jatkuvuutta ja siten usko tulevaisuuteen, huomiseen, toimeentuloon ja sitä kautta heijastuu myös meille tärkeiden ihmisten huoleen. Turvallisuusuhat ja turvatto­muuden kokemukset liittyvät ensisijaisesti näihin tarpeisiin.

Turvallisuutta on alettu pitää myös ihmisoikeutena. Tämä ilmenee muun muassa lainsäädännön muutoksina. Puhumme niin sanotuista TSS-oikeuksista eli taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin liittyvistä oikeuksista. YK painosti niistä sopimusta, jonka Suomi ratifioi vuonna 1975. Käytännössä on kysymys jokaisen oikeudesta riittävään taloudelliseen toimeentuloon, yhteiskunnalliseen vakauteen ja osallistumiseen sekä kulttuurisesta oikeudesta koulutukseen.

Köyhyys on äärimmäinen puute taloudellisista ihmisoikeuksista. Se näkyy ihmisten kyvyssä selviytyä jokapäiväisestä elämästään yhteiskunnan yleisestä kehitystasosta riippumatta. Samoin eristäminen ja syrjäytyminen yhteiskunnallisesta toiminnasta ja poliittisesta päätöksenteosta merkitsee sosiaalisten ihmisoikeuksien puutetta.

Syrjäytyminen koulutuksen ja kulttuurin harjoittamisesta on kulttuuristen ihmisoikeuksien puutetta. Ensimmäinen heijastuu tulevaisuuden vaihtoehtojen rajoittumiseen, jälkimmäinen sosiaalisten taitojen rakentamisen mahdollisuuksiin, mutta asetelma ei ole niin yksinkertainen. Ihminen on kuitenkin sosiaalisissa, taloudellisissa ja yhteisöllisissä suhteissaan kokonaisuus, jonka kokemukset yhdellä elämänalueella voivat – ja usein vaikuttavatkin – vaikuttaa hänen selviytymiskykyynsä toisella.

Hankkeen keskeinen tulos on se, että turvallisuus ja epävarmuus tunkeutuvat kaikkiin elämän alueisiin. Ne ovat kokemuksellisia ja universaaleja. Turvallisuus ja epävarmuus eivät ole erillisiä ulottuvuuksia elämässä, tarpeissa, arvoissa ja oikeuksissa, vaan ne koskevat kaikkia elämän alueita.

Tulokset viittaavat siihen, että lapsuus määrää pitkälti perusturvallisuuden ja perusturvattomuuden myöhemmässä elämässä.

Yksi keskeinen tulos koskee epävarmuustyyppejä. Tulosten mukaan voidaan todentaa kaksi erilaista perustyyppiä. Ensinnäkin epävarmuus ja turvallisuus on jäsennelty koettuun perusturvallisuuteen tai perusturvattomuuteen. Toiseksi turvallisuus ja epävarmuus rakentuvat elämäntilanteissa koetun turvallisuuden ja turvattomuuden mukaan. Tulokset viittaavat siihen, että lapsuus määrää pitkälti perusturvallisuuden ja perusturvattomuuden myöhemmässä elämässä. Turvattomimmat ihmiset kokevat eniten turvattomuutta, eli he tuntevat olonsa epävarmaksi elämästään kaikin tavoin. Vastaavasti ne, jotka ovat vähiten haavoittuvaisia ​​perusturvalle, eli ne, jotka kokevat elämänsä suhteellisen turvalliseksi, ovat yleensä eläneet hyvän ja turvallisen lapsuuden.

Toinen ryhmä muodostuu eri elämänvaiheissa turvattomuuden kokemisessa. Keskeistä tässä on turvattomuuden aste. Nuoret, erityisesti nuoret tytöt, kokevat turvattomuutta eniten elämänsä aikana. Se on pelko joutua erilaisten väkivallan muotojen ja vastoinkäymisten uhriksi. Toiseksi eläkeläiset, joilla on pienien eläkkeiden takia selviytymisvaikeuksia, kokevat elämänsä aikana eniten turvattomuutta. Samalla he tuntevat olonsa epävarmaksi siitä, että he ovat riippuvaisia muiden avusta.

Keski-ikäisille tärkeimmät epävar­muuden muodot ovat menetykset ja leikkaukset, kuten eläkkeiden leikkaaminen, työpaikan menetys, toimeentulon menetys ja läheisen menetys. Taloudellisesti epävarmoille nuorille pariskunnille keskeistä ovat alhaiset tulot verrattuna tässä elämänvaiheessa vaadittuihin suuriin perhekuluihin. Kyse on siis huoltajuuden turvattomuudesta.

Taloudellisesti epävarmoille nuorille pariskunnille keskeistä ovat alhaiset tulot verrattuna tässä elämänvaiheessa vaadittuihin suuriin perhekuluihin.

Viidenneksi suurin osa ihmisistä elämässään kokee turvattomuutta kaupungissa, joille yksityisyyden menettäminen aiheuttaa turvattomuutta. He kokevat muun muassa kaikenlaisen poliittisen ja uskonnollisen fanatismin aiheuttavan turvattomuutta. Vanhukset, jotka ovat pääasiassa huolissaan globaaleista ongelmista, kokevat vähiten turvattomuutta. Samalla huolestuttaa ihmisten lisääntyvä välinpitämättömyys toisiaan kohtaan.

Usein täydellinen välinpitämättömyys kanssaihmisiämme kohtaan ohjaa minut nostamaan esiin turvattomuuden ja välinpitämättömyyden todellisuuden kirkossamme. Jossakin ajanvieteohjelmassa kysytään ”pitääkö olla huolissaan”. Miten on asian laita jakaantuvassa kirkossamme?

 

Artikkeli on suomenkielinen tiivistelmä professori emeritus Juhani Laurinkarin 2022 toimittamasta kirjasta Turvallisuus versus turvattomuus, eri ikä- ja elämänvaiheissa, julkaisija Metropolis-Verlag, Marburg.
Hankkeen  monivuotinen johtaja on Laurinkarin kollega Pauli Niemelä. Mukana on yhdeksän  professorikollegaa, kaksi heistä Saksasta. Saksalaiset kuuluvat tiede- ja taideakatemian tutkijoihin yhdessä akatemian varadekaanina toimivan Laurinkarin kanssa.

Juhani Laurinkari (Ed.). In collaboration with Pauli Niemelä: The Phenomenology of Human Security and Insecurity. Metropolis-Verlag, Marburg 2022.

Juhani Laurinkarin tuorein kirja on parhaillaan valmistumassa. Osuustoiminnan arvot ja ihmiskuva. Tulossa marraskuussa. Pellervo ry ja Ajatushautomo Kompassi 2022.