KD Naisten Johanna Vähäkainu: Miksi painosta puhuminen menee tunteisiin?

2.10.2022 klo 20:46 Elämäntapa Johanna Vähäkainu

Menneenä kesänä ihmiset pakkautuivat jälleen Poriin SuomiAreenaan ja Jazz-viikolle. Syömishäiriöliitto järjesti monenlaisia tunteita herättävän paneelin kysyvällä otsikolla Saako Suomessa olla lihava. Keskustelijat toivat esille näkökulmia siihen, tarkoittaako lihavuus automaattisesti sitä, että henkilö ei liiku, eikä tunne itseään hyvinvoivaksi eikä syö terveellisesti. Panelistit myös pohtivat sitä, miten ottaa asia puheeksi terveydenhuollossa. Sekä sitä, että ensin pitäisi vaikuttaa hyvinvointiin.

Pidän tärkeimpänä sitä, että panostetaan hyvinvointiin, säännölliseen syömiseen sekä siihen, että aikaa jää levolle ja liikunnalle.

Asiaa voi pohtia monestakin näkökulmasta. On perusteltua, miksi normaalipainoon pyrkiminen olisi tärkeää erityisesti kansanterveyden näkökulmasta. Kuten jo paneelissakin todettiin, BMI ja vaaka eivät kerro kaikkea. Pidän tärkeimpänä sitä, että panostetaan hyvinvointiin, säännölliseen syömiseen sekä siihen, että aikaa jää levolle ja liikunnalle. Kannattaa lähteä kalenterista ja ajankäytöstä liikkeelle ja kysyä sitä, onko jo valmiiksi täyteen ympätyssä kalenterissa enää tilaa ruokailulle, liikunnalle ja unelle. Jos aloittaa esimerkiksi uuden hyvinvointivalmennuksen on syytä kysyä, onko tämä pelkästään lyhytaikainen pikakuuri vai alku uudelle terveellisemmälle elämälle.

Miksi ylipainosta on sitten niin vaikeaa puhua ilman että asia menee tunteisiin? Aikanaan kansanterveystieteen kurssilla ammattikorkeakoulussa käsiteltiin sairauksiin liittyviä leimoja. Usein on uskottu esimerkiksi, että vatsahaavan saanut on tehnyt ahkerasti töitä, ja tämä sairaus on kunniallinen vaiva. Kun taas esimerkiksi maksaan liittyvät terveysongelmat ovat aina itse aiheutettuja, kun ihminen ei kykene hillitsemään omaa juomistaan.

Samaa logiikkaa voi soveltaa keskusteluun lihavuudesta ja laihuudesta. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten esimerkiksi anoreksiaan liittyi ihailua, vaikka itse sairauteen ei liity mitään ihailtavaa, päinvastoin anoreksia sairautena on normaalielämää rajoittava, ja jopa hengenvaarallinen.  Toisaalta ylipainosta terveyden haasteena ei voida puhua myöskään yhtä neutraalisti kuin vaikkapa polvikivusta. Terveyshaasteet voivat olla luonteeltaan joko neutraaleja tai tunteita herättäviä. Jostakin syystä paino ei ole neutraali asia.

Päädyn pohdinnassani siihen, että senttien ja kilojen sijasta pitäisi kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Yhteiskunnassa tahti on toisinaan niin kova, että on lähes mahdotonta ympätä kalenteriin lenkkiaikaa tai riittävää aikaa syömiseen ja nukkumiseen.  Uskonkin, että niin kauan, kun ei kiinnitetä ensin huomiota hyvinvointiin ja säännölliseen ruokailuun, lepoon ja liikuntaan, on turha odottaa hyviä tuloksia painonhallinnassakaan. Jotakin myös kertoo se, että tiedon puutteesta ei voi olla kyse, kun saman henkilökohtaisen painohaasteen edessä ovat monet hoitajat, lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset.

Kirjoittaja Johanna Vähäkainu on sairaanhoitaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja liikunnan harrastaja, jonka BMI keikkuu ylärajalla

Johanna Vähäkainu

Ylös