– Kansalaisilla on oikeus tietää, mikä energiapolitiikassa ja omistajaohjauksessa on pielessä, Peter Östman vaatii

5.10.2022 klo 15:10 Eduskunta Samuli Rissanen

– Tällä hetkellä näyttää, että digivihreän siirtymän nimissä riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta vaihdetaan riippuvuuteen sähköverkkojen häiriöttömästä toiminnasta, tuulen voimakkuudesta ja kiinalaisesta teknologiasta. Tämä on väärin, kristillisdemokraattien Peter Östman sanoo.

Tänä syksynä päivänpolitiikassa on palattu perusasioiden pariin: riittääkö kotiin lämpöä, miten varautua sähkökatkoksiin, saako kaupasta kotimaista ruokaa.

Opposition välikysymyksessä energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta peräänkuulutettiin pitkälti samoja asioita.

Kristillisdemokraattien Peter Östman muistutti välikysymyskeskustelussa, että hallituksen on kyettävä puolustamaan Suomen etua ja huoltovarmuutta. Tässä mielessä kaikki ei ole mennyt aivan putkeen: Fortumin pelastamiseen tarvitaan miljardeja yhteistä rahaa ja ratkaiseviin neuvotteluihin Saksan kanssa lähdettiin virkamiesvoimin.

– Kansalaisilla on oikeus saada tietää, mikä Suomen ja Euroopan energiapolitiikassa ja omistajaohjauksessa on mennyt metsään

– Kansalaisilla on oikeus saada tietää, mikä Suomen ja Euroopan energiapolitiikassa ja omistajaohjauksessa on mennyt metsään, kun sähkön hinta on järjetön ja lisäbudjetissa puhutaan kymmenestä miljardista, Östman sanoi.

Samalla Euroopan energiapolitiikan riskiratkaisut, Keski-Euroopan maiden riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta ja ydinvoiman alasajo, ovat lauenneet käsiin.

– Itämeren pohjassa metaania ilmakehään pulppuavat kaasuputket ovat tämän muistomerkki, Östman totesi.

Tällä hetkellä näyttää, että digivihreän siirtymän nimissä riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta vaihdetaan riippuvuuteen sähköverkkojen häiriöttömästä toiminnasta, tuulen voimakkuudesta ja kiinalaisesta teknologiasta. Tämä on Östmanin mielestä yksinkertaisesti väärin.

– Meidän, jotka olemme hoitaneet oman energiantuotantomme kohtuullisen hyvin, ei pidä joutua maksamaan toisten virheistä. KD edellyttää, että hallituksen on kyettävä kaikissa tilanteissa puolustamaan ensi sijassa kotimaamme etua ja huoltovarmuutta.

Myös kristillisdemokraatit moittivat hallitusta siitä, että muut EU-maat osaavat pitää puolensa ja myös tukevat kansalaisiaan ja yrityksiään. Saksa julkisti juuri kahden sadan miljardin euron tukipaketin kansalaisilleen ja yrityksille energian hintojen nousun takia. Suhteellisesti eniten energiatukia on jakanut tai luvannut jakaa EU-maista velkaisin, Kreikka.

– Suunta näyttää jälleen siltä, että velkaisemmat ja suuremmat EU-maat pian taas vaativat uusia energiasolidaarisuusrahastoja, jotka me sitten kiltisti maksamme. Näin ei voi olla, Östman vetosi.

Tosi paikan tullen jokainen maa on energiantuotannossa omillaan. Tässä valossa hallituksen päätös jouduttaa turpeen alasajo oli Östmanin mukaan virhe.

– Erityisen haavoittuvaisia energian hinnannousulle ovat maatilat. Hallituksen keväinen apupaketti tiloille oli aivan liian pieni ja tilanne vaatii uusia toimenpiteitä. Maatiloja ei saa jättää talveksi oman onnensa nojaan.

Hallituksen kärkitavoite on, että Suomi on ensimmäinen fossiilivapaa hyvinvointiyhteiskunta. Tavoite hiilineutraaliudesta 2035 on erittäin kunnianhimoinen. Tavoite on Östmanin mukaan hyvä niin kauan, kuin se mahdollistaa kansalaisten pärjäämisen arjessaan.

– Jos päästövähennystavoitteet eivät ole kiinni reaalitodellisuudessa, yhtälön tuloksena on krooninen energiapula.

Tärkeämpi kuin vuosiluku on suunta ja se on selkeä: Suomi irtautuu fossiilisista polttoaineista. Mutta tämä ei tapahdu ilman merkittävää energiantuotannon lisärakentamista, mikä tarkoittanee myös ydinvoiman lisärakentamista.

Kristillisdemokraattien mielestä hallitus on ollut kyvytön, keskenään riitainen ja myös haluton puolustamaan Suomelle tärkeää uusiutuvaa bioenergiaa EU-pöydissä.

Vuosi 2035 on energiarakentamisen näkökulmasta jo ovella. Östman vaati, että hallituksen on kerrottava kansalaisille, mitä lisäuhrauksia hiilineutraaliustavoite käytännössä tarkoittaa.

– Globaalisti fossiilisten osuus energiantuotannosta on ollut samalla tasolla viimeiset kaksikymmentä vuotta. Energiainvestoinnit maailmalla ovat yhä pääsääntöisesti investointeja fossiilienergiaan. Hallituksen on nopeasti lisättävä kotimaista ja luotettavaa energian tarjontaa, jotta tämä talvi jää poikkeukseksi.

Ylös