”Mennään sammutetuin lyhdyin” – Budjettimietintöön vastalauseen jättänyt Sari Essayah kritisoi erityisesti SDP:n näköalattomuutta valtion taloudenpidossa

13.12.2022 klo 10:02 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraatit on jättänyt vastalauseen valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön. Puheenjohtaja Sari Essayah arvioi, että ensi vuoden budjetti ei jätä pelivaraa tulevaisuuteen eikä huolehdi edes kiireellisimmistä tarpeista.

Essayahin jättämässä vastalauseessa kristillisdemokraatit arvostelevat hallitusta reippaasta velanotosta ja priorisoinnin puutteesta. Ensi vuoden budjetti on 8,1 miljardia euroa alijäämäinen. Valtion velka nousee siten arviolta 146 miljardiin euroon vuoden 2023 lopussa.

– Pelkän valtionvelan korkomenoihin hupenee ensi vuonna lähes sama summa, jonka Suomen terveydenhuolto, käytännössä hyvinvointialueet tarvitsisivat rahoitusvajeensa kattamiseksi,  vastalauseessa muistutetaan.

Vuoden 2022 alussa talous kasvoi vielä hyvää vauhtia, mutta useiden arvioiden mukaan korkeasuhdanne hiipuu vähitellen ensi vuonna. Muun muassa energian korkea hinta heikentää Euroopan talousnäkymiä.

Seuraavan hallituksen käytännössä pitää sopeuttaa taloutta taantumassa. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Essayah toteaakin, että Marinin hallituksen loppukauden suhdannepolitiikka on lopulta ollut varsin myötäsyklistä.

Seuraavan hallituksen pelivara on erittäin pieni.

– On Suomen kannalta valitettavaa, että juuri tähän saumaan hallitus teki ”vaalibudjetin”, jossa käytännössä mistään ei ole haluttu tinkiä. Ja silti reippaasta velanotosta huolimatta monet keskeiset kriittiset alat kuten terveyden- ja vanhustenhoito sekä maatalouden kustannuskriisi ovat jääneet vastaamatta.

– Rahaa on jaettu hallituspuolueiden omiin lempihankkeisiin ja tätä kasvavien ruoka- ja energialaskujen kanssa kärvistelevien kansalaisten on vaikea ymmärtää, Essayah kritisoi.

Talouden rakenteelliset uudistukset, joihin myös vasemmistopuolueet laittavat toivonsa julkisen talouden vahvistamisessa, ovat Essayahin mielestä jääneet hallitukselta vähäisiksi.

Hän ihmettelee pääministeripuolueen vaitonaisuutta ja yhtyy kritiikkiin ”sammutetuista lyhdyistä”. SDP ei ole toiseksi julkistanut omaa arviotaan julkisen talouden sopeutustarpeesta.

Essayah’n mielestä on erittäin huolestuttavaa, jos gallupkakkonen ja mahdollinen tuleva valtiovarainministeripuolue ei halua osallistua vakavaan keskusteluun valtiontaloudesta juuri millään tavalla.

Kristillisdemokraatit on korostanut samaa, mitä VM viime viikolla: Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii kaikkia kolmea keinoa: menojen pienentämistä, tulojen kasvattamista ja talouskasvun kiihdyttämistä rakenteellisin uudistuksin.

Oppositiopuolueidenkin vaihtoehtobudjetit ovat leikkauksiltaan maltillisia VM:n ”matokuuriin” verrattuna.

– Hallitus ei valitettavasti ottanut huomioon asiantuntija-arvioita ja ryhtynyt tekemään talouspolitiikkaa, jolla vahvistettaisiin julkista taloutta ja luotaisiin pelivaraa tulevaisuuteen, Essayah sanoo.

Kristillisdemokraatit julkaisi oman vaihtoehtobudjettinsa 25.11. Vaihtoehtobudjetin löydät täältä.

Ylös