Kahta kansanedustajapaikkaa tavoittelevien Savo-Karjalan kristillisdemokraattien ehdokaslista on nyt täynnä

22.12.2022 klo 13:34 Politiikka Samuli Rissanen

Savo-Karjalan kristillisdemokraattien ehdokaslista on nyt täynnä. Piiri tavoittelee kahta kansanedustajaa puolueen puheenjohtaja Sari Essayahin johdolla.

Tutkija Harri Koskela Joensuusta ja kirkkomusiikin ylioppilas Eero Klaavo Kuopiosta nimettiin tällä viikolla Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokkaiksi.

Kristillisdemokraatit nimittivät viimeiset kaksi eduskuntavaaliehdokastaan Savo-Karjalan vaalipiirissä, jossa puolue tavoittelee kasvua ja ainakin kahta kansanedustajaa.

Tutkija, teologian tohtori Harri Koskela Joensuusta on Itä-Suomen yliopistolla hoitanut käytännöllisen teologian yliopistonlehtorin sijaisuutta ja toiminut uskonnon-, filosofian ja psykologian opettajana sekä luokan- ja erityisopettajana.

Koskelan työuraan kuuluu myös 1,5 vuoden vierailevan vanhemman tutkijan pesti Hong Kongin Luterilaisessa Teologisessa Seminaarissa. Koskela on tehnyt lisäksi hengellistä työtä sekä toiminut lasten ja nuorten seurakuntatyössä Joensuussa.

Eero Klaavo on Koillis-Savon kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja Pohjois-Savon piirihallituksen jäsen.

Kirkkomusiikin ylioppilas, yrittäjä Eero Klaavo opiskelee nykyään Kuopiossa, mutta hän on lähtöisin Kaavilta. Klaavo on toiminut virkaatekevänä kanttorina Polvijärvellä ja hoitanut sijaisuuksia Juuassa, Kaavilla, Nurmeksessa ja Outokummussa.

Klaavo on Koillis-Savon kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja Pohjois-Savon piirihallituksen jäsen. Eero Klaavo valittiin juuri Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston jäseneksi ja yhteisen kirkkovaltuuston varajäseneksi.

Savo-Karjalan Kristillisdemokraattien ehdokkaat eduskuntavaaleissa 2023:

Pirjo Backman, sairaanhoitaja/sosionomi, yrittäjä, Suonenjoki

Sari Essayah, kansanedustaja, KTM, Lapinlahti

Heidi Hartilainen, yhteisöpedagogi, Varkaus

Hannu Haukka, rehtori, KM, Iisalmi

Eero Klaavo, kirkkomusiikin ylioppilas, yrittäjä, Kuopio

Osmo Kokko, ex-kansanedustaja, kuljetusyrittäjä, Joensuu

Harri Koskela, tutkija, teologian tohtori, Joensuu

Ella Kärki, yrityskonsultti, HTM, Nurmes

Annukka Ojala, terveyskeskuslääkäri, LL, Kuopio

Kari Pohjola, myyjä, Kuopio

Jasmin Pyöriäinen, yliopisto-opettaja, FM, Joensuu

Maija Silvennoinen, sosiaaliohjaaja, sosionomi, Liperi

Jari-Matti Turpeinen, kirjanpitäjä, merkonomi, Outokumpu

Matti Turunen, oopperalaulaja, kanttori, Joensuu

Ahti-Pekka Vornanen, maanviljelijä, Vieremä

Ylös