”Näkymättömät kädet ympäröivät minua, mieleni on rauhallinen ja jopa iloinen” – jouluhaastattelussa Antero Laukkanen kertoo rukousten kannattelevasta voimasta
23.12.2022 klo 07:40 Politiikka Samuli Rissanen
Laukkanen on ollut esirukousten ja välittämisen kohteena itsekin tänä vuonna sairastuttuaan ALS-tautiin. Hän muistuttaa, että Jumalalle kaikki on mahdollista ja Hän on vain yhden rukouksen päässä. (Kuva: Jukka Salmi)
Kansanedustaja Antero Laukkanen kertoo jouluaaton KD-Kompassissa omasta urastaan kansanedustajana, tärkeistä tavoitteistaan ja siitäkin, mikä jäi kesken. Hän puhuu myös esirukoilijan tehtävästään ja siunauksen merkityksestä.
– Vietetään joulu vaimon kanssa kahdestaan. Toivottavasti syödään maltillisesti ja levätään hyvin. Pitkiä päiväunia ja ja tietenkin aina innokkaana odotan myös lahjoja. Lapset tulevat sitten lastenlasten kanssa todennäköisesti joulupäivänä meille syömään, kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen kertoo tämän vuoden joulusuunnitelmistaan.
Laukkasten perinteistä suomalaista joulua on edeltänyt ollut kiireinen ja monella tapaa raskas syksy. Kansanedustajalla diagnosoitiin kesällä ALS, joka aiheuttaa liikehermosolujen rappeutumista.
Jos koskaan niin juuri tänä aikana olen kokenut, kuinka rukoukset kantavat.
– Tänä syksynä täytyy sanoa ihan rehellisesti, että jos koskaan niin juuri tänä aikana olen kokenut kuinka rukoukset kantavat. Koen, että näkymättömät kädet ympäröivät minua, mieleni on rauhallinen ja jopa iloinen kaiken tämän keskellä. Se on minullekin suuri mysteeri.
Pastorina ja rukouksen miehenä tunnetulle Laukkaselle rukouksen voima ja merkitys aukesi eräänä yönä vuonna 1992.
– Minut herätettiin tämän kysymyksen äärelle. Se yö muutti tulevaisuuteni. Ymmärsin, että en ymmärrä rukouksesta mitään ja ja rukoilin elämäni tärkeimmän rukouksen: Jeesus voisitko opettaa minua rukoilemaan ja siitä kaikki alkoi, Laukkanen kertoo.
Hän koki, että kaikki rukoukseen liittyvät kaavat ja stereotypiat riisuttiin ja suhde Jumalaan normalisoitui: Siitä tuli kahden toisiaan kunnioittavan ja rakastavan puhetta keskenään.
Tämän jälkeen Laukkasen rukoilijan tehtävä laajeni. ”Mooses”-liikanimenkin saanut Laukkanen tunnetaan rukoustapahtumista Suomen puolesta. Hän on ollut puuhaamassa valtakunnallista rukousaamiaista ja ollut mukana useissa kansainvälisissäkin rukoustapahtumissa.
Hänen mielestään Suomella on hyvä rukouksen historia.
– Me olemme nöyrtyneet rukoilemaan ja saaneet vastauksia. Tänäkin päivänä, jos jotakin katastrofaalista tapahtuu, niin ihmiset menevät kirkkoihin ja huokaisevat omat rukouksensa omin sanoin.
Laukkanen puhuu myös siunauksen merkityksestä. Se on kaiken sen taivaallisen hyvän toivottamista, mitä on tarjolla.
– Kylvän tätä siunausta todella mielelläni, koska ymmärrän, mitä sillä tarkoitan.
Tänä syksynä Laukkasen sai kansanedustaja tovereiltaan maininnan juuri siitä, että on edustaja, joka välittää ja joka huomioi muut.
Palaute tavoitti Laukkasen työhuoneestaan eduskunnassa.
– Seura-lehden toimittaja kertoi tästä haastattelusta ja ja olin aivan ihmeissäni. En olisi koskaan odottanut tai ajatellut, että muut kansanedustajat ajattelevat minusta niin kauniisti ja hyvällä tavalla.
– On hienoa päättää eduskuntatyönsä siihen, että kollegat pitävät työtä arvossa.
Laukkanen on ollut eduskunnassa viitisentoista vuotta ja siitä kahdeksan kansanedustajana. Hän kertoi vuosi sitten jättävänsä edustajan tehtävät tämän kauden jälkeen. Vain puoli vuotta tämän päätöksen jälkeen, kesäkuussa 2022, hänellä todettiin ALS.
Laukkasella on ollut omilla edustajakausillaan joitakin kärkiteemoja, joita hän on halunnut erityisesti edistää. Yksi oli rahankeräyslain uudistaminen sellaisella tavalla, että kaikki seurakunnat ja seurakuntayhteisöt eivät tarvitsisi enää kolehdin keräämiseen rahankeräyslupaa.
– Kun se sitten meni maaliin, niin se on kyllä yksi isoimpia asioita. Toinen iso on ollut vähävaraisia auttavien yhdistysten tuki ja ilokseni voin sanoa että jälleen nyt, kun talousarvioesitystä alettiin käsitellä, sille oli lisätty kolme miljoona euroa minun aloitteestani.
Laukkanen on ajanut myös sitä, että määräraha tulisi valtion talousarvioon pysyväksi.
– Tämä tavoite jää nyt vähän kesken, mutta olen luvannut, että vaikka jään pois täältä, aion kummitella tulevan eduskunnan edustajien sielunmaisemassa ja muistuttaa heitä siitä, että tämä asia on hoidettava.
Kuuntele Antero Laukkasen koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 24.12. klo 12.50 alkaen.