”Aion tehdä kaikkeni, että KD:lla on kansanedustaja Helsingistä” – Sari Kumin avasi kampanjansa Sari Essayah’n ja Sari Tanuksen seurassa

20.1.2023 klo 09:57 Politiikka Samuli Rissanen

– Olen mukana politiikassa, koska uskon, että asioihin voi vaikuttaa, Helsingin KD:n eduskuntavaaliehdokas Sari Kumin kertoo.

Kumin avasi vaalikampanjansa tällä viikolla Helsingissä.

– Sarin tiimissä on hyvä olla!

Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas Sari Kuminin vaalikampanjan avajaisissa Cafe Monamissa, Vuosaaressa, oli mukana peräti kolme kovaa politiikan Saria.

KD Naisten puheenjohtajana vaikuttava Kumin oli saanut rinnalleen kansanedustaja Sari Tanuksen ja puolueen puheenjohtaja Sari Essayahin.

Kumin liittyi kristillisdemokraatteihin kahdeksan vuotta. Hän on ollut alusta saakka mukana puolueen vaikuttamistyössä ja osallistunut ohjelmatyöhön. Hän on ollut muun muassa laatimassa puolueen koulutuspoliittista ohjelmatyötä.

Halu tehdä ja rakentaa ihmisille hyvää arkea, ajaa tekemään yhä enemmän.

Syksyllä 2021 hänet valittiin KD Naisten puheenjohtajaksi ja hän on mukana puoluehallituksessa ja KD:n eduskuntaryhmän viikkotapaamisissa.

– Näiden vuosien aikana politiikka on vienyt mukanaan ja siitä on tullut intohimo. Halu tehdä ja rakentaa ihmisille hyvää arkea, ajaa tekemään yhä enemmän. Kaikissa rooleissa olen pyrkinyt omalla toiminnallani vaikuttamaan ja saamaan puolueemme arvoja ja ohjelmia viedyksi eteenpäin. Olen yrittänyt tuoda mukanani myös jotakin uutta.

Nyt hän on matkalla kohti kevään eduskuntavaaleja. Tulevat haasteet ovat suuret: Suomi on velkaantunut ennätystahtiin. Toisaalta ei ole osoitettu riittävästi varoja hyvinvointiin ja kasvuun. Sen sijaan yhä useampi ihminen syrjäytyy ja heistä yhä useampi on nuori.

– Näin ei voi jatkua. Nyt on uskallettava panostaa ihmisten arkeen ja hyvinvointiin. Tarvitaan vain oikeita ihmisiä tekemään oikeita päätöksiä.

Sarin tiimissä on hyvä olla! Kristillisdemokraattien kolme kovaa politiikan Saria kuvattuna Helsingin KD:n eduskuntavaaliehdokas Sari Kuminin vaalistartissa. (Kuva: Jukka Saari)

Varhaiskasvatuksen erityisopettajanopettajana ja neuropsykiatrisena valmentaja työskentelevä Kumin kampanjoi teemalla Sydämellä ihmisten arki!

​Hänen mukaansa hyvän arjen perusasiat ovat yksinkertaisia. Pitää keskittyä oleelliseen, tavallisille ihmisille tärkeisiin asioihin kuten työhön, asumiseen, ruokaan, lämpöön ja peruspalveluihin; terveydenhuolto, varhaiskasvatus ja opetus.

– Kyse on siis hyvinvointipalveluista ja kasvusta, yrittäjyydestä ja työstä, yhteisöllisyydestä ja toisistamme huolen pitämisestä. Olen valmis tekemään kaikkeni näiden asioiden eteen. Kaikki on mahdollista kun teemme asioita yhdessä, hän sanoo.

Hän muistuttaa, että 2.4. tulee olemaan tärkeä ja merkityksellinen päivä koko Suomelle, KD:lle puolueena ja erityisesti kristillisdemokraateille Helsingissä.

– Nyt on saatava myös Helsingistä kristillisdemokraattinen edustaja läpi. Helsingissä ei ole ollut omaa edustajaa yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Viime eduskuntavaaleissa KD:n kannatus oli Helsingissä 1,9 prosenttia.

– Nyt meillä on kuitenkin mahdollisuus. Paitsi, että meillä on hyviä ehdokkaita, meillä on tekninen vaaliliitto Keskustan ja Korjausliikkeen kanssa. Meillä on nyt oikeasti mahdollisuus onnistua.

– Aion tehdä kaikkeni, että eduskunnassa istuu kristillisdemokraattinen kansanedustaja Helsingistä.

Sari Kumin

– 54-vuotias varhaiskasvatuksen erityisopettaja Helsingin Vuosaaresta

– Puoliso Jari ja kolme aikuista lasta. Lisäksi perheeseen kuuluu cairninterrierit
​Martta ja Hulda

– KD Naisten puheenjohtaja, KD Helsingin piirin johtokunnan jäsen, Vuosaaren srk-neuvoston jäsen ja HKVY:n hallituksen jäsen​

– Eduskuntavaaliehdokkaana Helsingissä

Ylös