YLE:n puoluegallup: Kisa vaalien ykköspaikasta kovenee, Kristillisdemokraattien kannatus nousussa

2.2.2023 klo 08:39 Politiikka Samuli Rissanen

Kolmen suurimman puolueen kilpa näyttää kovenevan ja kisa vaalien ykköspaikasta näyttää olevan jälleen auki, kun vaaleihin on tasan kaksi kuukautta.

Kärkikolmikon kannatuserot kaventuivat Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa. Kokoomus on yhä ykkönen, 21,6 prosentilla. SDP:n suosio nousi hivenen 19,1 prosenttiin. Perussuomalaisten kannatus laski kuukaudessa liki prosenttiyksikön verran 18,4 prosenttiin.

Sekä keskusta (10,1) että Vihreät (10,3) ovat kannatuksissaan kymmenen prosentin tuntumassa. Vasemmistoliiton kannatus oli 7,6.

Kristillisdemokraattien kannatus palasi pienen notkahduksen jälkeen neljään prosenttiin eli puolue on saanut takaisin omia kannattajiaan. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvioi Ylelle, että tässä jaksossa kannattajia on siirtynyt jonkin verran perussuomalaisista KD:n taakse.

Taloustutkimus haastatteli tammikuussa 2 466 ihmistä. Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt.

Haastattelut tehtiin 9.1.–31.1.2023 välisenä aikana. Puoluekantansa kertoi 1 724 haastateltavaa.

Ylös