Työhuoneelleen eduskuntaan palannut Päivi Räsänen kertoo, kuinka KD murskasi vaaligallupit Hämeessä
5.4.2023 klo 16:37 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen piipahti pääsiäisviikolla eduskuntaan työhuoneelleen. Hän valmistautuu parhaillaan kahdeksannelle eduskuntakaudelleen. – Työtä ja haasteita riittää, hän sanoo. (Kuva: Samuli Rissanen)
– Meillä oli todella hyvä henki, mahtavat ehdokkaat ja enemmän talkoolaisia ja tukijoukkoja kuin koskaan aiemmissa vaaleissa. Jopa oman vaalipiirin ulkopuolelta tuli ihmisiä, jotka tarjoutuivat jakamaan esitteitä, Päivi Räsänen kertoo.
– Tarvitsetko apua, Päivi Räsänen kysyy eduskunnan käytävällä kansanedustaja Antero Laukkaselta, joka on pääsiäisen alla saapunut tyhjentämään omaa työhuonettaan.
Kolme yötä vaalien jälkeen eduskunnan käytävillä näkyy edustajia harvakseltaan, mutta Räsäsen lisäksi heitäkin on tullut, joiden täytyy nyt koota työhuoneestaan henkilökohtaiset tavaransa.
Laukkanen ei apua nyt tarvitse, sillä hänellä on vierellään ryhmäavustaja Kristiina Drotár, joka on toiminut Laukkasen oikeana kätenä koko kahden edustajakauden ajan.
Räsänen mainitsee, että hänelle itselleenkin on kertynyt useamman edustajakauden ajalta työhuoneeseen niin paljon tavaraa, että sen tyhjentäminen tuntuisi nyt vaaliväsymyksen painaessa raskaalta.
Mutta Räsäsen ei tarvitse muuttaa: Hän meni eduskuntavaaleissa läpi ja keräsi Hämeessä liki 7000 ääntä, noin 300 ääntä enemmän kuin vuonna 2019.
Tulos on erinomainen, sillä Räsäsen paikka oli spekulaatioiden kohteena ennen vaaleja ja sen arveltiin menevän muille.
– Tiesin, että tilanne on tiukka. Kyllähän siinä oli pakko aivan täysillä tehdä työtä loppuun saakka. Minulla oli varmasti kaikkein tiivein kampanja, mitä on ollut koskaan aikaisemmin
– Tiesin, että tilanne on tiukka. Kyllähän siinä oli pakko aivan täysillä tehdä työtä loppuun saakka. Minulla oli varmasti kaikkein tiivein kampanja, mitä on ollut koskaan aikaisemmin, Räsänen kertoo.
– Aivan loppuun saakka joutui varautumaan molempiin vaihtoehtoihin, hän lisää.
Räsäsen mukaan uutisointi, gallupit ja spekulaatiot paikan menetyksestä saattoivat lopulta sataa kristillisdemokraattien laariin Hämeessä.
– Ne olivat ikään kuin varoitus, että paikka voi mennä. Tilanne kannusti myös tekemään vaalityötä. Jokaisen ehdokkaan työpanosta tarvittiin.
Hämeessä on totuttu, että seitsemän kautta eduskunnassa vaikuttanut Räsänen menee aina läpi, mutta nyt oltiinkin tosipaikan edessä.
– Perussuomalaisten nousu oli koko ajan meille se suurin uhka, hän sanoo.
Lopputulokseen Hämeessä vaikutti tällä kertaa myös se, että Vihreät menetti kannatustaan ja eikä saanut Hämeen vaalipiirissä yhtäkään paikkaa.
Räsänen nappasi vaalipiirin viimeisen läpimenijän paikan.
– Olen nauttinut seitsemän vaalikauden ajan hämäläisten luottamusta ja olen kyllä todella iloinen ja kiitollinen siitä, että työ jatkuu ja innostuneena otan paikan jälleen vastaan, hän sanoo.