Eduskuntavaalikampanjan koko yllätti Mika Poutalan: ”Satsaus ihan eri levelillä kuin kunta- tai aluevaaleissa”

21.4.2023 klo 09:14 Eduskunta Kristiina Kunnas

Eduskuntavaalikampanja opetti Mika Poutalalle paljon. Myös sen, miten valtava työ se oli. – Mutta kun motivaatio on kohdallaan, on henkinen puolikin vahva, Poutala sanoo.

– Olen innostunein ja odottavaisin mielin, tuore espoolaiskansanedustaja Mika Poutala kuvaili ensimmäisiä päiviä eduskunnassa.

– Tietenkin ne olivat vasta pintaliitoa. Joka päivä ensimmäisellä viikolla eduskunnan ovista sisään käydessäni vastassa oli uusi jännitysnäytelmä. Valiokuntapaikat jaettiin, sitten vastattiin hallitustunnustelijan kysymyksiin. Nyt meneillään ovat hallitustunnustelut, Poutala jatkaa.

Poutalan perhe-elämässä koettiin iso muutos. Edellinen oli Poutalan siirtyessä olympiapikaluistelijan statuksesta yrittäjäksi ja entiseksi huippu-urheilijaksi keväällä 2018. Matkapäivät maailmalla vähenivät.

Nyt perheessä on tytär kahden pojan jatkoksi, ja isästä tullut kansanedustaja.

– Koko perhe olemme olleet yhtä innoissamme, Mikan puoliso Sanni Poutala kertoi valtiopäivien avajaiskonsertissa Musiikkitalossa.

– Mika oli vanhimman poikamme yhteiskuntaopin tunnilla kertomassa politiikasta, hän jatkaa.

– Luokka on varmasti tulossa puolestaan vierailulle Eduskuntataloon, Mika Poutala sanoo.

Työrupeaman alku on antanut uteliaisuudelle tyydytystä.

– Koen tosi vahvasti, että olen menossa kohden työvaihetta, jossa toki on opittavaa, Mika Poutala pohtii.

En ole sillä asenteella, että ensimmäinen kausi opiskellaan ja sitten aletaan tehdä töitä. Vaan heti täysillä.

– En ole sillä asenteella, että ensimmäinen kausi opiskellaan ja sitten aletaan tehdä töitä. Vaan heti täysillä, hän suunnittelee.

– Omassa eduskuntaryhmässäkin on pidettävä puolensa. On paljon perinteitä, miten on aina tehty. Varmasti on tarvetta pienelle muutokselle ja tuoreudelle, hän toteaa.

– Koen, että tämä on nyt oma paikkani. Toisaalta on tosi turvallista, kun on niin kokeneita edustajia vierellä, Poutala sanoo.

Poutala oli huippu-urheilijana ja pikaluistelijana tunnettu siitä, ettei hän välttämättä niellyt pureksimatta kaikkea valmennusta, vaan kyseenalaisti terveellä tavalla sitä.

– Voin tuoda työskentelyyn tiettyä raikkautta, Poutala uskoo.

Poutala aloitti Kristillisdemokraattien politiikassa kuntavaaleissa 2021. Hän meni ensikertalaisena kirkkaasti läpi Espoon valtuustoon. Aluevaaleissa tammikuussa 2022 hänestä tuli Länsi-Uudenmaan vara-aluevaltuutettu.

– En ollut helposti houkuteltavissa mukaan politiikkaan. Muistelen, että Sari Essayah pyysi minua ensimmäiset kerrat jo lähes kaksikymmentä vuotta sitten, 39-vuotias Poutala kertoi haastatteluissa eduskuntavaalien valvojaisissa.

Hänet yllätti eduskuntavaalikampanjan kokoluokka.

– Siitä kuinka tosissani olin kertoo se, etten tehnyt alkuvuonna mitään muita töitä. Kampanja oli kolmen kuukauden täyspäiväinen satsaus, Poutala tunnustaa.

– Tämä oli ihan eri levelillä aiempiin vaaleihin verrattuna. Niin hirveästi oli erilaisia asioita, budjetit tosi paljon isommat, aluekin niin paljon laajempi.

Poutala kiittää lämpimästi paikallisosastoja.

– Ne tekivät todella suuren työn varaamalla paikkoja kauppojen edestä ja toreilta. Minut otettiin kaikkialla sydämellisesti vastaan. Ilman paikallisjärjestöjä tämä olisi hankalaa.

Annika Lyytikäinen toimi Poutalan kampanjapäällikkönä. Noin 15 hengen tukijoukkoaan Poutala kutsuu ajatustenvaihdolliseksi tiimiksi. Konkreettista vaalityötä hänen apunaan teki alle puolitusinaa tiiimiläistä.

– Kilpailuasetelmaa ehdokkaiden kesken ei näkynyt kertaakaan missään, Poutala sanoo.

– Teimme pienissä porukoissa tosi paljon töitä. Opin valtavasti itseäni kokeneemmilta poliitikoilta.

Poutala myöntää, että vaalikentillä ihmisten kohtaaminen on ihan eri asia kuin jossain juhlissa tai muissa tilaisuuksissa.

– Kampanjan aikana ihmisten tapaaminen on ihan erilaista, ja se oli minulle – vaikka sosiaalinen olenkin – aluksi jopa vaikeaa. Siihen oppi!

Kiireisin ja työläin vaihe oli se, jossa jo kampanjoitiin kentällä mutta samaan aikaan piti vastata useiden vaalikoneiden kysymyspatteristoihin.

– Koko päivä oli mennyt kampanjassa. Kun tulin kotiin, ehdin ehkä olla hetken lasten kanssa ja laittaa heidät nukkumaan. Sitten yötä myöten vastasin vaalikoneisiin.

Koko päivä oli mennyt kampanjassa. Kun tulin kotiin, ehdin ehkä olla hetken lasten kanssa ja laittaa heidät nukkumaan. Sitten yötä myöten vastasin vaalikoneisiin.

– Samalla oli pidettävä huolta, että kaikki markkinointi oli kunnossa ja aikataulussa.

Kevättalven vaihtelevat säät lumimyrskyineen ja kireinä paukkuvine pakkasjaksoineen eivät sen sijaan lainkaan haitanneet Poutalaa.

– Minusta oli kivaa, ettei ollut pelkkää auringonpaistetta.

– Urheilu-uralta muistan, että kun motivaatio oli kohdillaan, sitä vahvempi oli henkinen puoli. Sama päti vaalityössä.

– Heitimme muiden ehdokkaiden kanssa vitsiksi, jos säät oikein kurittivat meitä. Näin sen positiivisena ja hienona asiana.

Eduskuntatyön alkaessa Mika pääsi heti syvään päätyyn.

– Koko eduskuntaryhmänä kommentoimme ja muokkasimme vastauksia hallitustunnustelijalle.

– KD on valmis hallitukseen, jos yhteistyö onnistuu. Alkavat hallitusneuvottelut ovat innostavat, Poutala myöntää.

 

Valtiopäivien avajaispäivänä Radion Sinfoniaorkesterin konsertin väliajalla Musiikkitalossa tavoitettu Mika Poutala vaimonsa Sanni Poutalan kanssa. – Meille koko perheelle tämä on ollut innostava asia. Mika on käynyt jo esikoisemme yhteiskuntaopin tunnilla, Sanni Poutala kertoo. (Kuva Kristiina Kunnas)

 

Ylös