Sari Essayah kolumnissaan: Valmiina hallitusvastuuseen
27.4.2023 klo 10:36 Kolumnit Sari Essayah
Puheenjohtaja Essayah puoluehallituksessa 15. huhtikuuta. (Kuva Kristiina Kunnas)
Vaalien tulos ei jättänyt sijaa arvailulle. Suomalaiset todella halusivat suunnan muutosta ja kaikki hallituspuolueet pääministeri Marinin SDP:tä lukuun ottamatta ottivat takkiinsa. Osa mediaa lankesi vielä täysin kritiikittä suurimpien puolueiden virittämään pääministeritaistoon yllyttäen vaalikansaa taktiseen äänestämiseen eikä omia arvoja vastaavan ehdokkaan löytymiseen. Ainakin SDP hyötyi asetelmasta imien happea hallituskumppaneilta, mutta myös meiltä livettiin jonkin verran Kokoomuksen ja Perussuomalaisten taakse.
Vaaliasetelmasta huolimatta oma kannatuksemme jatkoi kasvua näissäkin eduskuntavaaleissa.
Vaaliasetelmasta huolimatta oma kannatuksemme jatkoi kasvua näissäkin eduskuntavaaleissa. Tulos oli kautta aikain neljänneksi paras, ja viimeksi 16 vuotta sitten olemme olleet äänissä samalla tasolla. Olemme siis nyt vuoden 2019 ja 2023 vaaleissa palauttaneet puolueelle noin 30 000 ääntä, jotka tässä välissä ehtivät käydä muualla. Kuitenkaan näidenkään vaalien 10 000 uutta ääntä eivät riittäneet lisäpaikkoihin, mikä on aina harmitus, kun kasvua paikoissa tavoitellaan.
Kuitenkaan näidenkään vaalien 10 000 uutta ääntä eivät riittäneet lisäpaikkoihin, mikä on aina harmitus, kun kasvua paikoissa tavoitellaan.
Talous ja sen varassa olevien hyvinvointipalveluiden pelastaminen nousivat vaalien keskiöön eikä edellisen hallituksen velkainen perintö tee työstä helppoa. Myös esille nostamamme kriisinkestävyys, erityisesti huoli maataloudesta, noteerattiin. Oman kampanjamme teema ”Järjen ääni” ja sen ilme ja poliittiset nostot resonoivat hyvin käytyä vaalikeskustelua, ja siitä saimme paljon positiivista palautetta.
Tulevan hallituksen työlista on pitkä. Suomi on saatava kestävän talouskasvun uralle, jotta ihmiset saavat hoitoa ja hoivaa ajoissa, koulutus saadaan kuntoon, maapuolustuksesta ja infrasta huolehditaan – tässä vain muutama esimerkki.
Olemme KD:ssä korostaneet sitä, että olemme ratkaisukeskeinen ja yhteistyökykyinen puolue, ja siksi olemme valmiita tarvittaessa myös hallitusvastuuseen. Kuten hallitustunnustelija Orpon kysymyksiin kootusti vastasimme: olemme valmiita osallistumaan erilaisiin hallituskokoonpanoihin, kunhan hallituksen ohjelma on yhteensovitettavissa puolueemme arvojen ja tavoitteiden kanssa.