Kansanedustajan salainen elämä julkaistiin – Antero Laukkanen pääsi tunteikkaaseen julkaisutilaisuuteen

12.6.2023 klo 00:11 Kotimaa Kristiina Kunnas

Antero Laukkasen elämäntarina julkaistiin Tampereella tunteellisessa juhlassa. – Minä olen keskeneräinen, mutta Jumalan armo on suuri. Sitä hämmästelen joka päivä, kertoi vakavasti sairastunut entinen kansanedustaja.

Antero Laukkanen vastaanotti huikeat suosionosoitukset saapuessaan kirjansa julkaisutilaisuuteen Vapaakirkon kesäjuhlilla lauantaina 10. kesäkuuta.

Vuodet 2015–23 Kristillisdemokraattien kansanedustajana toimineen Laukkasen kunto on heikentynyt viime aikoina nopeasti, ja puhuminenkin vaikeutunut.

Julkaisutilaisuudessa saatiin kuitenkin hieno läpileikkaus sekä menetyksiä että menestyksiä kokeneen miehen elämästä.

– Ihanan rento tilaisuus. Siinä naurettiin, välillä samanaikaisesti vähän itkettiinkin, kertoo paikalla ollut Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri Merja Eräpolku.

Laukkanen pyyteli anteeksi sitä, jos jotakuta ei mainita kirjassa.

– Emme voineet kaikkia siihen laittaa – ja silti te kaikki olette tärkeitä, hän muistutti.

Puheessaan hän kiitti monia paikalla olevia ihmisiä, kuten eduskunnassa häntä suuresti auttaneita ryhmäavustajia Jukka Salmea ja Tomi Kaunismäkeä, kirjan kustantaneen Päivä Oy:n toimitusjohtajaa Merja Pitkästä sekä kirjoittajaa Iina Mattilaa ja kansanedustajakollegoitaan.

Erityisesti hän huomioi erään Espoon valtuustokollegansa.

Timo Soini, nouse nyt seisomaan, kun eivät ihmiset sinua tunne, Laukkanen pyysi.

Yleisö remahti nauramaan ja pitkäaikainen poliitikko, puoluejohtaja ja ministeri Timo Soini nousi ylös.

– Sinä olet ollut uskollinen ystäväni, ja olen saanut olla varakansanedustajasi, kiitti Laukkanen monikymmenvuotista kollegaansa ja ystäväänsä.

Tilaisuudessa kuultiin Laukkasen omintakeista huumoria, kuten vaikkapa sitä, että hän oli aikanaan toivotellut Soinille sairauskohtausta, että pääsisi tämän paikalle eduskuntaan.

– Ystävinä olemme pysyneet, Laukkanen tunnusti.

Vaikka Laukkasen on nykyisin vaikea tuottaa puhetta, eikä nauraminen enää onnistu, ei mies ole menettänyt huumorinlahjaansa tai valoisuuttaan.

Päivä Oy:n julkaisema Kansanedustajan salainen elämä kertoo tarinan tarkkisluokkalaisesta lastenkodin pojasta, jonka elämän suunta muuttui ratkaisevasti 12-vuotiaana. Matka jatkui monien kuoppien kautta ja mies päätyi lopulta  kansanedustajaksi ja yhdeksi Suomen tunnetuimmista rukouksen – sekä köyhien ja vähävaraisten – puolestapuhujista.

Matka jatkui monien kuoppien kautta ja mies päätyi lopulta  kansanedustajaksi ja yhdeksi Suomen tunnetuimmista rukouksen – sekä köyhien ja vähävaraisten – puolestapuhujista.

Kevätkesällä 2022, juuri ilmoitettuaan jäävänsä pois seuraavista eduskuntavaaleista ja tähtäävänsä kohden eläkeläisen unelmia, Laukkanen sai kuulla sairastavansa kuolettavaa motoneuronisairautta ALSia.

Koskettavimpia hetkiä Anteron julkisessa elämässä on nähty viimeisen vuoden aikana. Ihmiset ovat seuranneet myötätunnolla ja liikuttuneina toisaalta hänen kuntonsa heikkenemistä ja toisaalta hänen hengellisen sanomansa voimistumista ja puhuja- sekä rukouskiertueitaan.

– Ensin oli rollaattorikiertue ja sitten sähköpyörätuolikiertue. Seuraavaksi on vuorossa sähkösänkykiertue, Laukkanen lohkaisi tilaisuudessa.

Kuulijat seurasivat hämmästellen sitä, miten Laukkasella on elämästä ja terveydestä luopumisen keskellä säilynyt myönteisyys, sekä usko niinkin suureen ihmeeseen, että Jumala voisi sairaudesta parantaa. Katkeruuden häivähdystäkään ei näkynyt.

– Armo on kaiken aikaa tarjolla. En voi kuin ihmetellä Jumalan suuruutta ja hänen armonsa ja anteeksiantamuksensa suuruutta, joka päivä, Laukkanen totesi.

Kansanedustajan salainen elämä

Kirjan päähenkilön Antero Laukkasen puhetta kuuntelevat Päivä Oy:n toimitusjohtaja Merja Pitkänen, puoliso Leena Laukkanen sekä kirjan toimittanut Iina Mattila. (Kuva Merja Eräpolku)

Kansanedustajan salainen elämä

Tunnelmasta toiseen: Iina Mattila, Merja Pitkänen, Antero ja Leena Laukkanen hymyilevinä. – Missä Antero, siellä naurua, ovat kollegat eduskunnassa todenneet. (Kuva Jukka Salmi)

Kirjan toimittanut Iina Mattila:

”Miten suuren jäljen Antero onkaan jättänyt ihmisiin”

– Minua on nuoresta asti puhutellut Antero Laukkasen elämä. Se on aivan poikkeuksellinen elämä ja kuitenkin ihan tavallinen, epätäydellisen kristityn elämä – täynnä Jumalan voimaa, armoa ja uskollisuutta, kirjan toimittanut Iina Mattila kertoi.

Hänelle tuli ajatus saada Laukkasen elämäntarina kirjaksi, kun häntä – ja samalla niin monia muita – suuresti järkytti Laukkasen saama ALS-diagnoosi.

Tuolloin Laukkasen työyhteydessä Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteerinä toiminut Mattila tarjoutui olemaan käytettävissä, mikäli Laukkanen jotain apua tarvitsisi.

Mattila on kasvanut perheessä, joka rukoili, ja joka rukoili myös isänmaan puolesta. 12-vuotias Iina oli luokkaretkellä Eduskuntatalossa ja esitti kysymyksen KD:n kansanedustajalle Sakari Smedsille: ”Missä täällä on se huone, jossa Mooses rukoilee?”

Laukkasella ja Mattilalla on siis yhteistä rukouksen historiaa. He ovat rakentaneet kansallista rukousverkostoa ja työskennelleet eduskunnassa yhdessä kristittyinä vaikuttajina.

Viime syksynä Laukkanen ja Mattila käynnistivät yhdessä kirjantekoprosessin.

– Sen aikana on itketty ja naurettu, puhuttu rehellisesti ja vielä rehellisemmin. On pohdittu pettymyksiä ja Jumalan tekemiä valtavia ihmeitä. On kaihoten puhuttu tulevasta: rukousherätyksestä hengellisten johtajien keskuuteen ja seurakunnasta, joka nousee paikoilleen ja pysyy lujana.

– Aikataulu oli kova. Halusimme kirjan valmiiksi kesän alkuun. Otimme kesken kiireisten työpäivien puolituntisia, ja aloimme rakentaa runkoa. Käytännön kirjoitustyö on tehty tänä keväänä. Kirjan viimeistely tehtiin kesken hallitusneuvottelujen, mikä aiheutti minulle tietenkin aikamoisen haasteen, kertoo neuvotteluihin osallistuva Mattila.

– Säätytalon keskusteluissa ja illallisilla on tullut Anteron nimi vastaan. Kaikki tarinat ovat olleet positiivisia. En voi kuin ihaillen katsoa sitä, miten suuren jäljen Antero on jättänyt ihmisten sydämiin ja sinne, missä on kulkenut.

Kansanedustajan salainen elämä

Iina Mattila lupautui auttamaan materiaalin keräämisessä, jos Anteron tarina päätyisi kirjaksi. Lopulta kirja syntyi hänen ja Antero Laukkasen yhteistyönä. (Kuva Jukka Salmi)

 

Kansanedustajan salattu elämä -kirjan julkaisutilaisuus nähtävillä KD:n Facebook-sivulla

Striimatusta lähetyksestä Vapaakirkon kesäjuhlilla Tampereen Teopoliksessa 10. kesäkuuta voi kuunnella Iina Mattilan ja Antero Laukkasen puheenvuorot.

Timo Soini kirjoittaa Antero Laukkasen kirjasta

Timo Soinin blogin Antero Laukkasesta voit lukea hänen Plogi-sivultaan tai täältä

 

 

 

Ylös