KD:n entinen varapuheenjohtaja Pirkka Aalto BirdLife Suomen liittohallitukseen

24.11.2023 klo 20:37 Henkilöt Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien 3. varapuheenjohtajana 2021–23 toiminut Pirkka Aalto valittiin kaksivuotiskaudelle BirdLife Suomen liittohallitukseen.

BirdLife Suomi vietti 50-vuotisjuhliaan Helsingissä 18. marraskuuta. Edustajiston kokous pidettiin juhlia seuranneena sunnuntaina.  Kemijärveläinen biologian ja maantiedon lehtori Pirkka Aalto valittiin BirdLife Suomen liittohallitukseen. Aalto toimi KD:n 3. varapuheenjohtajana elokuusa 2021 elokuuhun 2023. Hän on myös Kemijärven kaupunginvaltuutettu.

Aalto tunnetaan monipuolisena lintuharrastajana. Hän on toiminut Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtajana 1991-1994 ja 1996 sekä Lapin lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtajana 2002-2003 ja 2008-2010.

Aalto tunnetaan monipuolisena lintuharrastajana.

Aalto on ollut jo vuodesta 1990 alkaen säännöllisesti myös muissa BirdLifen toimintaan liittyvissä luottamustoimissa. Liittohallituksessa hän on ollut aikaisemmin vuosina 1995 ja 1996, eli juuri silloin, kun järjestö muutti nimensä Lintutieteellisten Yhdistysten Liitosta (LYL) BirdLife Suomeksi.

BirdLife Suomi ry on valtakunnallinen lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö, jonka tavoitteena on linnustonsuojelun, lintuharrastuksen ja tutkimuksen avulla edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja kestävää kehitystä. Sen jäseniä ovat 30 lintutieteellistä ja lintuharrastajien yhdistystä, joissa on 17 000 henkilöjäsentä. BirdLife Suomi on osa BirdLife International -järjestöä, joka on maailman suurin ympäristöjärjestöjen verkosto ja johtava linnustonsuojelun asiantuntija. Sen jäsenjärjestöt toimivat 115 maassa. BirdLife keskittyy luonnon monimuotoisuuden, lintulajien, linnuille tärkeiden alueiden ja lintujen elinympäristöjen suojeluun sekä ihmiselle välttämättömien ekosysteemipalveluiden turvaamiseen.

Vaalit 2023, Pirkka Aalto

Pirkka Aalto ja merikotka Kuusamossa. (Kuva Jyri Mäkelä)

Ylös