Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin mielestä kansallisen metsäpolitiikan suurin uhka on se, että metsäpolitiikkaan pyritään vaikuttamaan muiden politiikka-alojen kautta.

– Esimerkiksi ennallistamis- ja metsäkatoasetukset tulevat muun sääntelyn kautta, vaikka niiden vaikutukset ovat erittäin suuret juuri metsäsektorille. Nykyinen komissio on tuonut metsäaloitteita osana ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, Essayah arvioi Metsämiesten Säätiön rahoittaman ”Metsä vastaa” –artikkelisarjan osassa.

Artikkelit julkaistaan säätiön www.mmsaatio.fi –sivuilla sekä www.puussaontulevaisuus.fi –sivustolla.

Kaikkien metsää sivuavien aloitteiden yhteisvaikutuksia ei ole Essayahin mukaan arvioitu lainkaan, sillä uutta sääntelyä tulee koko ajan. Metsiä koskevien aloitteiden yhteisvaikutusten arviointi ja metsien rooli osana biotaloutta ovat keskeisiä uuden komission haltuun otettavia asioita.

Vaikka EU:n metsäaloitteet ovatkin yhä enemmän osana ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa, yhteistyö Essayahin mukaan toimii kansallisella ministeritasolla hyvin.

– Pikemmin haasteena on saada virkamiestaso ymmärtämään, että ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö voivat tehdä asiallista yhteistyötäkin alituisen tukkanuottasilla olemisen sijaan.

Essayahin mukaan uudelle yksityiskohtaiselle metsätiedon keruuasetukselle ei ole tarvetta. Päinvastoin: Uusinta metsätiedon keruun monitorointia koskevaa lakiesitystä on ministerin mielestä vaikea ymmärtää.

– Suomessa on yli sadan vuoden perinne metsien inventoinnista ja maailman paras tieto tältä ajalta metsien tilasta, mutta se ei komissiolle riitä. Esitys tuo lisäkuluja, mutta ei lisäarvoa metsätietoon.

–Tässäkin asiassa meitä kuultiin, mutta ei kuunneltu. Komission ajattelussa näkyy se, että kun fossiilisten alas ajaminen on poliittisesti vaikeaa, käännetään katseet pohjoismaiden metsien nielujen kasvattamiseen. Monet pelkäävät, että metsätiedon keruulla ne maat, joilla ei ole omia metsiä, ovat valmiita rajoittamaan metsäisten maiden metsien käyttöä.

Hallitus haluaakin muutoksia komission sanelupolitiikkaan. Suomen viestien perille menoa hankaloittaa Essayahin mukaan myös se, että meiltä menee hallituksen linjausten lisäksi meppien ja ympäristöjärjestöjen kautta ristiriitaisia viestejä Suomen metsien tilasta ja käytöstä.

– Mitä vahvemmin pystymme Suomen kannan mahdollisimman yksiselitteisenä viemään komissiolle sen paremmin voimme tavoitteissamme onnistua. Viime hallituskausi osoitti sen, että kun hallitus ei pääse linjasta yksimielisyyteen, Suomen näkemystä ei huomioida.

–Tässä hallituksessa pyrimme parantamaan vaikuttavuuden tehokkuutta. Nyt EU vaalien ja uuden komission valinnan lähestyessä yritämme saada muutoksia komission sanelupolitiikkaan ja vaikuttaa etukäteen uuden komission ohjelmaan. Olemme Itävallan, Ruotsin ja Slovenian kanssa perustaneet For Forest metsämaiden ryhmän ajamaan metsäisten jäsenmaiden asiaa.

Metsiä koskevassa uutisoinnissa on ministerin mukaan myös virheitä ja yksipuolista tulkintaa.

Suomalaisten huonoa metsätietoa on turha Essayahin mukaan ihmetellä, kun media toistaa samaa vanhaa narratiivia tutkimustuloksista huolimatta.

– Kuten Luken uusimmat tutkimustulokset osoittivat, että metsien kasvu on palannut kasvu-uralle ja nielujen määrän taittuminen oli lyhytaikaista, mediassa jatkettiin vanhan väärän kuvan kertomista nielujen romahtamisesta.

–Sama ihmetys koskee yksipuolisesti samojen yksipuolista tulkintaa edustavien tutkijoiden käyttämistä median asiantuntijoina. Pitkään väitettiin totuutena, että Suomi joutuu ostamaan miljardeilla päästöoikeuksia metsien nielujen alenemisen seurauksena, vaikka ei ole mitään tietoa tällaisten markkinoiden olemassaolosta, saati tarvetta eikä ole poliittisia aikomuksiakaan tähän suuntaan.

Essayah muistuttaa, että kun EU-komission ilmasto-osaston pääjohtaja Kurt Vandenberghe vieraili Suomessa, uutisoitiin että hän haluaa rajoittaa Suomen hakkuita ja että Suomen metsien nielutavoite on karannut kauas käsistä.

–Kumpikaan tulkinta hänen sanomisistaan ei pitänyt paikkaansa. Ministeritapaamisissa hän alleviivasi metsäpolitiikan olevan kansallisissa käsissä ja luottavansa siihen, että Suomi osaavana metsämaana tietää mitä tekee ja löytää keinoja. Jos julkisuudessa luodaan kuva, että metsien nielujen pieneneminen vie pohjan Suomen ilmastopolitiikalta, se on väärä kuva.

Nielukeskustelun sijaan kannattaisi Essayahin mielestä kantaa huolta Venäjän aloittaman sodan seuraamuksista Suomelle.

– Kun energiapolitiikkaan tehtiin sodan alkamisen jälkeen joustoja ja reivauksia, samaa tarvitaan nyt metsäpuolelle. Komissio on tehnyt lukuisia metsien käyttöä sivuavia aloitteita, joita tulisi tarkastella uudelleen tämän tilanteen valossa.

–Tilanne on poikkeuksellinen, kun Suomen tulee korvata Venäjältä tuodun raakapuun ja hakkeen määrä omin keinoin. Tässä tilanteessa emme kaipaa EU:lta poliittisia metsän käytön rajoituksiin tähtääviä toimia. Olen nostanut esiin tämän Suomelle ison haasteen ministerineuvostossa ja saanut sille ymmärrystä.

Uusien puupohjaisten tuotteiden merkitystä fossiilisten korvaajana ei ole Essayahin mielestä otettu tosissaan. Uusin hulluus koskee EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetusta, joka suosii fossiilipohjaisia muovikuppeja uusiutuvien pakkausmateriaalien sijaan.

– Tämä osoittaa, että EU:sta puuttuu syväymmärrys biotaloudesta, joka tuottaa korkean lisäarvon tuotteita.

Paljon päästöjä tuottava rakennussektori tarvitsee ohjaavaa lainsäädäntöä, jotta alalla tapahtuu siirtyminen vähähiiliseen rakentamiseen.

– Toivottavasti vuonna 2025 voimaan tuleva lainsäädäntö pakollisesta hiilijalanjäljen laskennasta toimii keppinä rakennusteollisuudelle uudistaa käytäntöjään. Suomalaisyrityksillä on paljon annettavaa modernille teolliselle puurakentamiselle, jolla on kyetty ratkomaan sisäilmaongelmia monissa uusissa koulu- ja päiväkotirakennuksissa.