Peter Östman vastaanotti Ukrainan asevoimien komentajan kiitollisuus-kunnianosoituksen
22.12.2023 klo 13:50 Politiikka Kristiina Kunnas
Ukrainalaiset Suomessa ry:n puheenjohtaja Vassily Goutsel pitelee Gratitude-tunnustusta, jonka luovuttaa kansanedustaja Peter Östmanille.
Ukrainalaiset Suomessa ry luovutti kansanedustaja Peter Östmanille merkittävän tunnustuksen jouluviikolla.
Ukrainan asevoimien komentajan Valeri Zaluzhnyin allekirjoittaman Gratitude-kunnianosoituksen taustalla on Peter Östmanin pitkäaikainen toiminta ukrainalaisten hyväksi.
Östman on ollut kansanedustajana vuodesta 2011. Hän on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ja toimi tässä tehtävässä jo aiemmin 2011–2019.
Östman toimi eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmän puheenjohtajana viime vaalikauden 2019–23. Venäjän brutaali hyökkäyssota alkoi helmikuussa 2022. Alkoi ukrainalaisten sotaa paenneiden ja evakuoitujen vastaanotto muihin maihin, myös Suomeen. Östman oli sekä kansanedustajana että henkilökohtaisesti perheensä kanssa auttamassa tässä kriittisessä tilanteessa.
– Minulla on ollut Ukraina-yhteyksiä koko 2000-luvun eri järjestöjen kautta, Östman kertoo.
Minulla on ollut Ukraina-yhteyksiä koko 2000-luvun eri järjestöjen kautta.
Kun Ukraina-ystävyysryhmän toiminta elvytettiin, toivoi Östman kokeneen Ilkka Kanervan ryhtyvän sen johtoon. Kanerva kuitenkin jättäytyi varapuheenjohtajaksi ja Östmanista tuli puheenjohtaja.
Toiminta Ukraina-ystävyysryhmässä vilkastui viime kaudella ja tuotti puheenjohtajalle luonnollisesti runsaasti tehtäviä ja tapaamisia.
Eduskunnassa koettiin vaikuttava hetki, kun puhemies Matti Vanhanen oli kutsunut Ukrainan suurlähettilään Olga Dibrovan vieraakseen. Ukraina-ystävyysryhmän puheenjohtaja Östman oli suurlähettilään isäntänä istuntosalin lehterillä, ja koko kansanedustajajoukko antoi Dibrovalle seisovat aplodit.
Ukrainalaiset Suomessa ry:n puheenjohtaja Vassily Goutsel luovutti Östmanille Gratitude-kunnianosoituksen Helsingissä jouluviikolla. Tämä tunnustus on lajissaan ensimmäinen suomalaiselle annettu.
Kunnianosoituksessa lukee seuraavasti:
”Kiitos Peter Östmanille, eduskunnan Ukraina-ystävyysryhmän puheenjohtajalle (2019–2023/5)
Aktiivisesta otteestanne ja tuestanne Ukrainalle taistelussa venäjän hyökkäystä vastaan; sekä itsenäisyytemme, suvereniteettimme ja globaalin demokratiamme puolustamisesta.
Me ukrainalaiset kiitämme teitä syvästi.” Ylipäällikkö,Ukrainan asevoimat, kenraali Valeri Zaluzhnyi
– Olen otettu ja kiitollinen saamastani tunnustuksesta, Östman toteaa.