Ulkoministeriön tuki mahdollistaa yrittäjäkoulutuksen sadoille heikoimmassa asemassa oleville nuorille aikuisille Ugandassa

12.1.2024 klo 14:40 Ulkomaat KD Lehti

Suomen ulkoministeriö tukee Caring Hands -kansalaisjärjestöä, jonka Osobola-hanke kouluttaa slummien asukeista omilla jaloillaan seisovia yrittäjiä. Yhden ihmisen koulutus moninkertaistuu perheen ja yhteisön hyväksi.

Ugandan pääkaupungissa Kampalassa asuu 25-vuotias yksinhuoltajaäiti Ashar Onyango. Hän tuli vuonna 2022 valituksi Suomen ulkoministeriön rahoittaman Osobola-hankkeen koulutettaviin. Lugandankielinen sana osobola tarkoittaa pystyn siihen.

Sisukas nainen on monista vastoinkäymisistään huolimatta pystynyt ponnistamaan omalla työllään toimeentulevaksi yrittäjäksi.

Ashar on yksi ukemattomista ugandalaisista, joilla olisi lapsena ollut haluja kouluttautua, mutta jotka ovat joutuneet perheen varattomuuden vuoksi jättämään koulunsa kesken. Lukukausimaksut olivat hänen vanhemmilleen liian suuri rasite.

– Onnistuin 16-vuotiaana saamaan töitä hotellista. Minulla oli unelmana aloittaa joskus oma bisnes, joten aloin pienestä palkastani säästää rahaa tulevaisuutta varten, Ashar muistelee.

Hän ahkeroi ja kartutti säästötiliään parin vuoden ajan, kunnes korona hiljensi matkailun ja vei työpaikan. Pian sen jälkeen Asharin parisuhde kariutui ja hän jäi kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi.

Sinnikäs nainen päätti selviytyä ja aloitti vesimelonien kasvattamisen pienellä maatilkulla ilman aikaisempaa kokemusta maanviljelystä. Valitettavasti se vei liikaa yksinhuoltajaäidin aikaa ja lopulta kulutti säästötkin. Hän päätti vaihtaa kasvattamansa tuotteen maissiin.

– Samaan aikaan sain kuulla ystävältäni Caring Handsin toimitiloissa alkavasta Osobola- yrittäjyyskouluksesta. Menin haastatteluun, ja minut hyväksyttiin mukaan.

Ashar on saanut taas rohkeutta unelmoida paremmasta elämästä. Hän haluaa perustaa laadukkaan ruokakaupan Kampalaan. Unelman toteutumiseksi hän jatkaa aloittamaansa säästämistä.

Ashar on saanut taas rohkeutta unelmoida paremmasta elämästä. Hän haluaa perustaa laadukkaan ruokakaupan Kampalaan.

Suomalaisen Milla Happosen vuonna 2005 perustaman Caring Hands -kansalaisjärjestön työ kohdentuu Ugandan slummien asukkaisiin. Koulutettavat ovat toimintarajoitteisia, HIV-positiivisia, orpoja, koulunsa keskeyttäneitä, yksinhuoltajia ja leskiä. Caring Hands Suomen ja ulkoministeriön rahoittamaa hanketta toteuttaa käytännön tasolla Caring Hands Uganda.

Ugandassa on korkea työttömyysaste ja paljon pakolaisia naapurimaista. Köyhyys alentaa eliniänodotetta ja lisää rikollisuutta. Suunnilleen 60 prosenttia viisikymmentämiljoonaisen kansan työtätekevästä väestöstä joutuu elämään vain viidelläkymmenellä eurolla kuukaudessa.

Koulutus tuo parhaan avun

Oppilaat Osobola-yrittäjyyskoulutukseen valitaan yhdessä asiantuntijatiimin ja aluetta tuntevien valtion paikallisviranomaisten kanssa. Tähän mennessä hankkeessa on vuodesta 2021 alkaen koulutettu jo yli kolmesataa oppilasta. Nelivuotinen hanke päättyy vuoden 2024 lopulla. Siihen mennessä on pystytty vahvistamaan kaikkiaan yli 750 nuoren aikuisen toimeentuloa ja luomaan kuutisensataa työpaikkaa.

Nelivuotinen hanke päättyy vuoden 2024 lopulla. Siihen mennessä on pystytty vahvistamaan kaikkiaan yli 750 nuoren aikuisen toimeentuloa ja luomaan kuutisensataa työpaikkaa.

Lisänsä rahoitukseen tuovat Caring Hands -järjestön kouluttamien naisten valmistamat korut. Näitä kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja on myynnissä Suomessakin.

Osobola-yrittäjyyskoulutus sisältää muun muassa liiketoiminnan suunnittelua, pienyritysten perustamista, kirjanpitotaitoja ja rahoituksen saannin edistämistä. Lisäksi opetellaan säästöryhmien perustamista, työkokemuksen hankkimista oppisopimuskoulutuksen kautta sekä startup-paketteja.

Osa koulutetuista on perustanut maatalouteen tai kauppaan liittyviä yrityksiä. Joku on perustanut esimerkiksi pienen leipomon tai valmistaa saippuoita. Joku on saanut uskallusta tähdätä koulutuksen jälkeen jatko-opintoihin.

Yrittäjyyskoulutuksen seurauksena perustettujen yritysten edistymistä seurataan. Tarjolla on tarvittaessa neuvoja ja teknistä tukea.

Kokonaisten perheiden elintaso voi muuttua koulutuksen myötä. Apu moninkertaistuu, sillä yhden henkilön ansioilla saattaa elää koko suku. Yrittäjyyskoulutuksen käynyt näyttää mallia ja rohkaisee muitakin. Ihmisten opettaminen ansaitsemaan itse elantonsa on tuloksellista ja pitkäaikaista apua parhaimmillaan.

Teksti: Kirsi-Klaudia Kangas
Kuvat: Caring Hands

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija

 

Ashar Onyango säästää rahaa voidakseen avata ruokakaupan Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

 

 

 

Ylös