”Haluan olla mukana keskustelemassa Suomen ja EU:n suunnasta” – Eurovaaliehdokas Aki Ruotsalalle on kertynyt vaikuttamisen nälkää

8.3.2024 klo 14:49 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraatit on valinnut ehdokkaansa kesäkuussa pidettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin. Yksi heistä on yrityspalvelujohtaja Aki Ruotsala Seinäjoelta.

Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston yrityspalvelujohtajana työskentelevä Ruotsala on myös viikon vieras KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä.

KD:n eurovaaliehdokkaaksi nimetty Ruotsala kertoo kiinnostuksensa Euroopan parlamenttia kohtaa kumpuavan siitä, että hän ollut vaikuttajana ja päättäjänä jo lähes kaksikymmentä vuotta. Ensin KD:n nuorisojärjestön aktiivina puheenjohtajana, sitten kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2008 lähtien. Rinnalla on kulkenut monenlaisia erilaisia tehtäviä puolueessa. Viimeisimmässä eli puoluevaltuuston puheenjohtajan pestissä hän toimi kuusi vuotta.

– Kaikki tehtävät ovat ruokkineet vaikuttamisen nälkää. Euroopan unioni ja kansainvälinen taso on ollut sellainen, mikä on ollut itsellä mukana jo nuorisojärjestön aktiivivuosista lähtien.

Ruotsala kertoo, että esimerkiksi EPP:n nuorisojärjestössä toistakymmentä vuotta sitten syntyneistä kontakteista monet ovat yhä olemassa.

– Tulee mieleen sellainenkin muisto vuodelta 2019, jolloin sain KD:n puoluevaltuuston puheenjohtajana olla esittelemässä KD:n täysjäsenyyden EPP:ssä Brysselissä.

Vaikka kokemukset ovat luoneet pohjaa ja nälkää tekemiselle, niin merkittävin syy ehdolle lähtemiseen on se, että suomalaiseen elämänmenoon ja Suomen etuun vaikuttaminen tapahtuu enenevissä määrin kansainvälisillä areenoilla.

– Haluan olla osa yhteiskunnallista keskustelua, jossa määritellään Suomen ja Euroopan suunta.

– Haluan olla osa yhteiskunnallista keskustelua, jossa määritellään Suomen ja Euroopan suunta.

Ruotsalan mukaan EU-komission valta on lisääntynyt ja siitä viimeisimpänä esimerkkinä on ennallistamisasetus, josta päätettiin hiljattain europarlamentissa. Tällaiset hankkeet antavat hänen mielestään signaalin jäsenvaltioille, että byrokratia ja kontrolli lisääntyy. Ne kuristavat  jäsenvaltioiden tilannetta ja heikentävät kilpailukykyä.

Sen sijaan EU:n tulisi keskittyä luomaan työtä ja talouskasvua. Ruotsala muistuttaa, että EU kilpailee myös kehittyvien talouksien kuten BRICS-maiden kanssa.

Ruotsala kehuu KD:n puheenjohtajaa, entistä europarlamentaarikkoa ja nykyistä ministeriä Sari Essayahia. Hän osoitti, miten aktiivisella toiminnalla voidaan luoda  vaikuttavuutta ja verkostoja, joista voi olla myöhemmin hyötyä.

Ruotsalan mukaan hyvä esimerkki on EU:n luontodirektiivi, johon sisältyy myös susien ja suurpetojen suojelua koskevat pykälät.

– Sari Essayah on näillä vanhoilla EPP-kontakteille pystynyt saamaan paljon hyvää aikaa. Nyt näyttää siltä, että muun muassa suden kannanhoidollinen metsästys olisi direktiivin näkökulmasta mahdollista tulevaisuudessa.

Kuuntele Ruotsalan koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 9.3. klo 12.50.

Ylös