”Kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä on järjettömyys” – Päivi Räsäsen mielestä piispankokouksen päätös hajottaa kirkkoa

13.3.2024 klo 16:04 Politiikka Samuli Rissanen

Päivi Räsäsen mielestä piispainkokouksen päätös rapauttaa kirkon uskottavuutta ja syöksee sen hajaannukseen. – Monet jo nyt pohtivat, voiko piispakunnan enemmistön johdolla Raamatun hylänneen kirkon jäsen enää olla.

Piispainkokouksen suuren enemmistön päätös oli kansanedustaja Päivi Räsäselle syvä murheen aihe ja pettymys.

Piispainkokous esittää, että kirkolla olisi jatkossa kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä: miehen ja naisen sekä kahden ihmisen välinen. Mikäli kirkolliskokous asian hyväksyy, voisivat evankelisluterilaisen kirkon papit vihkiä jatkossa myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Vain yksi piispa, Matti Salomäki, jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

– Piispojen tehtävä on pitää lauma koossa ja valvoa, että Jumalan sanaa saarnataan kirkon tunnustuksen mukaan. Tällä päätöksellä he eivät toteuta nyt kumpaakaan.

Räsäsen mukaan piispat edustavat kirkon teologista ja hengellistä johtoa, joten tämä linjaus on kirkon olemuksen kannalta merkittävä jo ilman kirkolliskokouksen päätöstäkin.

– Piispojen tehtävä on pitää lauma koossa ja valvoa, että Jumalan sanaa saarnataan kirkon tunnustuksen mukaan. Tällä päätöksellä he eivät toteuta nyt kumpaakaan.

– Kaksi rinnakkaista, keskenään ristiriitaista opetusta on järjetöntä missä tahansa organisaatiossa. Kaiken lisäksi toinen näistä on kirkon oman tunnustuksen, Raamatun opetuksen vastainen, Räsänen sanoo.

Myös piispa Matti Salomäki toteaa eriävässä lausunnossaan: ”Käytännössä aloite muuttaisi kirkkomme avioliittokäsitystä ja se tulisi käsitellä sen mukaisesti eikä vain teknisenä kirkkojärjestyksen muutosasiana.”

– Kirkon yhtenäisyyttä ei vahvisteta sillä, että ”olemme yksimielisiä siitä, että olemme erimielisiä”. Tämä esitys ei yhdistä vaan hajottaa kirkkoa. Monet jo nyt pohtivat, voiko piispakunnan enemmistön johdolla Raamatun hylänneen kirkon jäsen enää olla, Räsänen toteaa.

Kansanedustaja Päivi Räsänen on kirkkovaltuutettu ja entinen kirkollisista asioista vastaava ministeri ja kirkolliskokousedustaja vuosina 2011-2015.

Ylös