Eija-Riitta Korholan eurovaalikampanja komeasti, hauskasti ja syvällisesti käyntiin – Perinteiset Yrjönpäivän bileet Bottalla

24.4.2024 klo 07:40 Politiikka Kristiina Kunnas

Eija-Riitta Korhola pyrkii kuudetta kertaa Euroopan parlamenttiin. Kolmesti hän on sinne päässyt, kahdesti jäänyt varapaikalle. Kampanja starttasi näyttävästi Ostrobotnian juhlasalissa Helsingin Etu-Töölössä.

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Oli bändi, huikeita muusikoita – kirsikkana kakun päällä 88-vuotias huilu- ja saksofonitaiteilija Junnu Aaltonen – ja puhujia, oivallinen juontaja Mikael Juntunen. Oli ruusuja ja hodareita, joilla saattoi kartuttaa ehdokkaan eurovaalikassaa.

Oli myös jotain haikean nostalgista: Korhola on aloittanut kaikki vaalikampanjansa, mukaan lukien ensimmäinen kerta silloin 25 vuotta sitten, juuri tänä nimenomaisena päivänä 23. huhtikuuta. Onhan se Yrjön päivä, onhan hän Yrjön tytär, merkitseehän Pyhä Yrjö hänelle paljon – ja onhan hän myös (käyttämättömien) oksennuspussien seriöösi keräilijä. Ja mikäs sinne oksennuspussiin sitten aina silloin tällöin päätyykään? No yrjöhän se.

– Edesmennyt isäni ja edesmennyt appiukkoni, molemmat Yrjöjä, eivät lainkaan laittaneet pahakseen nimeensä liittyvää ’sotkuisaa’ konnotaatiota. Eihän se minun syyni ollut, vaan kansanperinnettä. Olkoon Pyhä Yrjö sitten se korjaava konnotaatio, Korhola sanaili.

– Ensin kartutin oksennuspussikokoelmaani itse, kun lopulta pääsin matkustamaan. Sitten muut alkoivat auttaa keräilyäni.

Mikael Juntunen kysyi Korholalta, yllättyikö hän itse ehdokkuudestaan.

– Ajattelen, että jos ihminen on saanut jonkinlaisen kutsumuksen elämässään, on johdonmukaista olla sille uskollinen, tulee sitten valituksi tai ei.

Äitiyden jälkeen tämä on ollut arvokkain tehtävä elämässäni. En osaa kuvitella mitään muuta paikkaa, jossa voisin tehdä niin paljon hyvää, kuin mepin tehtävissä on voinut tehdä. – Eija-Riitta Korhola

– Äitiyden jälkeen tämä on ollut arvokkain tehtävä elämässäni. En osaa kuvitella mitään muuta paikkaa, jossa voisin tehdä niin paljon hyvää, kuin mepin tehtävissä on voinut tehdä. Olen voinut olla korjaamassa lainsäädäntöä järkevään suuntaan. Olen voinut vielä vaikuttaa monien mielipidevankien elämään, että he ovat jopa päässeet sieltä kalterien takaa pois.

Korhola kertoi tarvinneensa näitä kymmentä välivuotta poissa Euroopan parlamentista.

– On saanut rauhassa kasvattaa sielun pinnalle epävarmuuden nukkaa. Poliitikon kun pitää olla koko ajan oikeassa.

Korhola kertoi saavansa lepuuttaa sieluaan myös Tuomiokirkkoseurakunnan artistirukouspiirissä.

Hän muistutti juhlayleisöä siitä, että neljäs kausi parlamentissa alkaa kesäkuussa – joka tapauksessa. Hän nousee varapaikalta puoleksitoista kuukaudeksi europarlamentaarikoksi. Vaalit 9. kesäkuuta ja äänestäjät sitten ratkaisevat, alkaako syksyllä jälleen uusi viisivuotiskausi.

Korhola nousee varapaikalta puoleksitoista kuukaudeksi europarlamentaarikoksi. Vaalit 9. kesäkuuta ja äänestäjät sitten ratkaisevat, alkaako syksyllä jälleen uusi viisivuotiskausi.

– Näiden välivuosien aikana sairastin myös syövän, melkein kuolin, mutta jäin henkiin.

Korhola esitti sairastaessaan itselleen kysymyksen.

– Olinko tosiaan jo tehnyt sen työn, joka minun piti tehdä?

– Jäin eloon – mitä pitää vielä tehdä? Sen jälkeen vertasin kaikkea tekemistäni siihen, että voisin olla jo kuollut. Se vapautti vielä enemmän siihen, että ainoa velvollisuuteni on olla totta ja puhua totta.

– Tiedän, että kuolemme elämän jälkeen ja joudumme kohtaamaan tekijämme.

Korhola kertoi joutuneensa politiikkaan alunperin lähes vahingossa, ilman, että olisi itse tavoitellut sinne.

– Olen valtavan ujo. Välillä suojauduin siihen ujouteen. Olen pohtinut, että se ei ole reilua, sillä moni voi kokea sen ylpeytenä, Korhola analysoi.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah piti Korholalle ja juhlaväelle puheen, jossa muisteli monia tapaamisia sekä yhteistä meppikautta 2009–14.

– Huomasin, että äänestyskäyttäytymiseni Eija-Riitan kanssa oli varsin yhdenmukainen Suomen delegaatiossa. Olimme erikoistuneet eri asioihin, mutta löysimme toinen toisistamme tuen ja turvan.

– Olen niin ylpeä puoluejohtaja kuin olla ja voi, Essayah totesi Korholan puheen jälkeen.

– Kun te vain pidätte huolen, niin Eija-Riitan kausi jatkuu tämän kesän pätkänkin jälkeen, Essayah haastoi juhlasalin väkeä.

Kun te vain pidätte huolen, niin Eija-Riitan kausi jatkuu tämän kesän pätkänkin jälkeen. – Sari Essayah

Hän muisteli yhteisiä hyviä matkoja Korholan kanssa. Molemmat ovat tehneet työtä kristittyjen sekä ihmisoikeuksien puolesta eri puolilla maailmaa.

– Ihmisoikeusklausuuleilla oli vaikutusta. Vakaumuksensa vuoksi vangittuja pääsi vapaaksi! Essayah kertoi.

– Meillä on monenlaisia yhteisiä kohtaloita. Putosimme samaan aikaan 2014 pois parlamentista. Syvälle sydämeen on jäänyt hetki, jonka vietimme sinä kesänä EPP-kokouksessa Portugalissa rannalla kävellen – ja yhdessä rukoillen.

– Olemme molemmat myös käyneet läpi vakavan sairauden, syövän. Mutta olemme hengissä! Monenlaisia vaikuttamisen ovia on avautunut, Essayah lausui varsin henkilökohtaisessa puheessaan.

KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman kuvaili Eija-Riittaa päteväksi poliitikoksi ja kannusti vaalistarttia juhlivaa väkeä antamaan hyvän pohjakassan ehdokkaalle.

– Jotta ääniä ja kannatusta tulee, tarvitsee hyvä ehdokas rahaa voidakseen tehdä kunnon kampanjan, Östman muistutti.

Hillel Tokazier ja Juhani Junnu Aaltonen hupsuttelivat Biri-Biri-Bombom-Ai-Ai-Ai-klezmerillään, Junnu huilussa ja Hillel koskettimissa. Taitava House Band viihdytti esittäen musiikkia hip-hopista hitaisiin balladeihin.

Lavalle yhdessä filosofian tohtori Eija-Riitta Korholan kanssa nousivat myös kollegaehdokkaat yleislääketieteen erikoislääkäri, Uudenmaan varakansanedustaja Ari Mönttinen sekä KD:n 2. varapuheenjohtaja, valtiotieteiden maisteri Katriina Hiippavuori.

Mepin tärkein tehtävä on tuoda se valta, jonka Suomi on Brysseliin antanut, takaisin tänne järkevinä päätöksinä, jotka eivät sorra meitä, eivätkä ole epäreiluja. – Eija-Riitta Korhola

Eija-Riitta Korholan kannustavat sanat vaalikampanjansa alkuun olivat nämä:

– Hei ihmiset, on tulossa tärkeimmät vaalit tänä vuonna. Väitän niin, koska olemme antaneet paljon valtaa Brysseliin. Mepin tärkein tehtävä on tuoda se valta, jonka Suomi on Brysseliin antanut, takaisin tänne järkevinä päätöksinä, jotka eivät sorra meitä, eivätkä ole epäreiluja.

– Rohkaiskaa ihmisiä äänestämään! Moni vetoaa siihen, ettei äänestä, kun siellä on turhakkeita. Juuri sen vuoksi pitäisi äänestää, ettei joku toinen käytä ääntäsi. Mistä tiedät että hän käyttäisi sen viisaammin? vetosi Korhola.

 

KD:n ja Liike Nytin listalla Ylen puoluebarometrissa 6 % kannatus – paikka voisi tulla Kristillisdemokraateille

Yle puoluebarometrissa 22. huhtikuuta Kristillisdemokraattien ja Liike Nytin tekninen vaaliliitto olisi saamassa kuuden prosentin kannatuksen. ”Vaaliliitto olisi kyselyn mukaan hilkulla napata yhden meppipaikan”, Ylen jutussa todettiin.

Jaossa kesäkuun vaaleissa on yhteensä 15 meppipaikkaa Suomesta.

– Jotta paikka tulisi, on kampanjan oltava hyvä, jokaisen ehdokkaan tehtävä kunnolla töitä ja äänestäjiemme lähdettävä liikkeelle, toteaa puoluesihteeri Mikko Rekimies.

Eija-Riitta Korholan lisäksi KD:llä on yhdeksän muuta ehdokasta. Lue lisää täältä

Eija-Riitta Korhola lavalla Mikael Juntusen haastattelussa.

KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman ja ministeri Sari Essayah’n erityisavustaja Iina Mattila.

Pianisti Hillel Tokazier ja huilisti Junnu Aaltonen saivat yleisön hihkumaan klezmer-tulkinnallaan.

Korholan kanssa lavalle nousivat myös eurovaaliehdokkaat Katriina Hiippavuori sekä Ari Mönttinen.

Espoon kaupunginvaltuutettu ja Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu Kaarina Järvenpää yhdessä puolisonsa Pertti Järvenpään kanssa.

KD Nuorten hallituksen jäsen Tiina Ahva sekä KD Svenskan puheenjohtaja Annika Lyytikäinen päänsä päällä osa oksennuspussinäyttelystä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ylös