”Ilmapiiri on ratkaiseva jaksamisellemme”

24.11.2016 klo 12:17 Kotimaa Kristiina Kunnas

– Jos lähimmäisten auttaminen ja kuuntelemisen ilmapiiri elpyvät, kansamme tervehtyy, sanoo rovasti ja kaupunginvaltuutettu Ismo Seivästö Kaarinasta. Hänellä on kiusaamisesta sekä omia että sielunhoitokokemuksia.

– Kummonen ilmapiiri on, mimmonen joukkuehenki on, ne ovat ratkaisevat jaksamisellemme, rovasti ja kuntapoliitikko Ismo Seivästö sanoo kaarinalaisittain.

– Moni kantaa yksin aikamoisia taakkoja.

Seivästö uskoo, että jopa työpaikkojen raskas ilmapiiri voi keventyä, kun lähdetään etsimään ratkaisua avoimesti keskustelemalla, ketään syyllistämättä.

– Minulla on toipumisesta sekä omia että sielunhoitokokemuksia, Seivästö toteaa.

’Sinusta ei ole mihinkään’ on kauheinta, mitä toiselle ihmiselle voi sanoa. Se nollaa toisen täysin.

Seivästö peräänkuuluttaa ihmisarvon palautusta, ihminen on itsessään arvokas.

– Tervehtynyt yhteiskunta kestää vastoinkäymisiä paljon enemmän kuin tulehtunut yhteiskunta.

– Jos lähimmäisten auttaminen ja kuuntelemisen ilmapiiri elpyvät, kansamme tervehtyy.

Ismo Seivästön mielestä kasvatus entisaikaan oli kohtuuttoman ankaraa.

– Äkkipikaisuudessa käytetty koivunoksa ja loputon syyllistyminen jätti aikamoisia jälkiä.

Kiusattu ja kidutettu -artikkelin haastateltava Marko Luomala on joutunut kohtaamaan vähättelyä. (Lue Marko Luomalan tarina täältä)

– ’Sinusta ei ole mihinkään’ on kauheinta, mitä toiselle ihmiselle voi sanoa. Se nollaa toisen täysin, Seivästö muistuttaa.

Voiko vähättelystä, nöyryyttämisestä ja kiusaamisesta tai väkivaltaisesta kohtelusta toipua?

– Niistä voi toki toipua, Seivästö lupaa.

– Köyhyydestä, nöyryyttämisestä ja kiusaamisesta voi päästä yli. Yhteiskunnan yleinen ilmapiiri on aivan ratkaiseva ja se, että näistä uskalletaan puhua leimaamatta ketään.
Seivästö kannustaa anteeksiannon ja armon kokemiseen, sillä ne antavat uutta voimaa arkeen.

– Tätä voidaan luonnehtia uusiutuvaksi energiaksi. Molemminpuolinen anteeksiantamus ja väärän kohtelun myöntäminen vapauttavat.

Puolueellekin Seivästöllä, 8-kertaisella kaupunginvaltuutetulla ja entisellä kansanedustajalla, on sanoma.

– Kristillisdemokraattien julkisuuskuva on hiukan tuomitseva. KD:llä pitäisi olla tässä yhteiskunnassa armahtavampi ote. Lähimmäinen olisi armahdettava, vaikkei kaikkia hänen tekojaan ymmärtäisikään tai hyväksyisikään.

– Kristillisdemokraattien pitäisi toitottaa tätä ihmisarvon kunnioittamista paljon äänekkäämmin.

 

Tapahtuisiko koulussa 2016?

Ismo Seivästökin koki aikanaan koulussa nolaamista. Hän on kokemukset anteeksiantanut, mutta muistaa ne edelleen.

Oppikoulun alaluokilla nuori Ismo joutui muun muassa seisomaan luokan eteen piirustus kädessään. Samalla opettaja selvitti, ettei missään tapauksessa pidä piirtää kuten Ismo.

–     Kovimmat kokemukset eivät ole kotoa vaan koulusta. Armeijassakaan en kokenut vastaavaa, Seivästö kertoo.

Ismo Seivästö

• Turun Mikaelin seurakunnassa rovasti, humanististen tieteiden kandidaatti, teologian maisteri
• Kaarinan kaupunginvaltuutettuna 8. kausi – ehdolla kuntavaaleissa
• KD:n kansanedustajana 1991–95, 1999–2003
• perhettä Kaarinassa ja Englannissa
• kuntoilee vaimon kanssa
• pääsiäisnäytelmien käsikirjoittaja; Lutherin pöytävieraana -kirkko näytelmän käsikirjoittaja, esitykset olivat Turun tuomiokirkossa marraskuun alussa

 

 

Ylös