Palestiinalaishallinto lupaa käydä läpi koulujensa oppimateriaalit – Östman on tyytyväinen, että paine EU-maista tuottaa tulosta

20.5.2020 klo 15:55 Ulkomaat Merja Eräpolku

Palestiinalaishallinto ilmoitti suostuvansa tekemään muutoksia koulujensa opetussuunnitelmaan. Kansanedustaja Peter Östman on tyytyväinen siitä, että laaja huomio eri EU-maista palestiinalaisten oppikirjojen sisältöön on alkanut tuottaa tulosta.

Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtajana toimiva Peter Östman (kd) on useita kertoja ja eri yhteyksissä nostanut esiin palestiinalaiskoulujen oppikirjojen epäeettisen sisällön ja vaatinut Suomen hallitusta puuttumaan asiaan. Muun muassa Suomi on rahoittanut merkittävästi Palestiinalaishallinnon koulutussektoria ja opetussuunnitelmauudistusta.

– Israelilaisten ja palestiinalaisten välisen luottamuksen ja rauhanomaisen rinnakkaiselon edellytyksenä on asenteiden muuttuminen. Tämä edellyttää sitä, ettei koulutuksessa saa olla antisemitismiin tai jopa väkivaltaan innottavia elementtejä, kuten marttyyriyden ihannointia, toteaa Östman tiedotteessaan.

Koulutuksessa ei saa olla antisemitismiin tai jopa väkivaltaan innottavia elementtejä, kuten marttyyriyden ihannointia.

Euroopan parlamentti antoi päätöslauselman, jossa palestiinalaishallinto tuomittiin vihapuheen ja väkivaltaisen materiaalin sisällyttämisestä edelleen koulukirjoihin. YK, EU, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Norja ja monet muut maat ovat aiemmin ilmaisseet huolensa opetusmateriaalien sisällöstä.

– EU:n tulee olla valppaana, että opetussuunnitelmien ja oppimateriaalien sisällöissä tapahtuu muutos myös käytännössä, eikä asia jää pelkän lupauksen tasolle, korostaa Östman.

Suomen hallitusten vähättelevä suhtautuminen asiaan on ihmetyttänyt Peter Östmania. Suomi on rahoittanut merkittävästi palestiinalaishallinnon koulutussektoria ja opetussuunnitelmauudistusta. IMPACT-se -kansalaisjärjestön tekemien tutkimusten mukaan uusi opetussuunnitelma on vielä edellistäkin radikaalimpi. Oppikirjoissa ei edes vihjata rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuuteen Lähi-idässä.

Östman on aiemmin jättänyt asiasta muun muassa kaksi kirjallista kysymystä Suomen hallitukselle. Palestiinalaishallinnon opetusmateriaalien ongelmista on raportoitu myös suomalaisessa mediassa.

Palestiinalaishallinnon lausunto on reaktio Euroopan parlamentin päätökseen

Palestiinan itsehallinnon pääministerin Muhammad Shtayyehin johtamassa kokouksessa Palestiinan hallitus hyväksyi 18. toukokuuta suunnitelman muutoksista opetussuunnitelmaan tulevalle lukuvuonna 2020-21.

Ilmoitus seurasi Euroopan parlamentin 14. toukokuuta hyväksymiä kolmea päätöslauselmaa, joissa tuomitaan se, ettei Palestiinan itsehallinto ole poistanut vihapuhetta ja väkivaltaa oppikirjoista.

Euroopan parlamentin päätöksellä on vaikutuksia myös EU:n rahoituksen myöntämiseen Palestiinan kouluille. Se kehottaa Euroopan komissiota estämään EU:n tuen väärinkäyttö vihan ja väkivaltaan yllyttämisen opettamiseksi.

Vuosi sitten EU:n silloinen korkea edustaja, komissaari Federica Mogherini käynnisti selvityksen ”vihaan ja väkivaltaan yllyttämisen ja UNESCOn rauhan ja suvaitsevaisuuden normien noudattamatta jättämisen mahdolliseksi havaitsemiseksi koulutuksessa”.

Palestiinalaisten hallitus hyväksyi opetussuunnitelman muutoksen juuri ennen EU:n oppikirjoja koskevan selvityksen väliraportin julkaisemista, minkä on tarkoitus tapahtua ensi kuussa.

Maaliskuussa 2020 Britannian hallituksen Lähi-idän ministeri James Cleverly totesi olevansa ”syvästi huolestunut väitetystä yllyttämisestä palestiinalaishallinnon koulujen oppikirjoissa”.

Norjan parlamentti kehotti joulukuussa 2019 hallitusta pidättäytymään palestiinalaishallinnon rahoituksesta, ellei yllyttämistä poisteta oppikirjoista. Parlamentti kuvaili palestiinalaishallinnon uutta opetussuunnitelmaa ”tuhoisaksi rauhanprosessille”.

Elokuussa 2019 YK julkaisi raportin, jossa kehotettiin Palestiinan hallintoa poistamaan koulujen opetussuunnitelmasta kaiken antisemitistisen aineiston, vihapuheen ja väkivaltaan yllyttämisen, jotka jatkavat ennakkoluuloja ja vihaa.

Institute for Monitoring Peace and Cultural Tolerance in School Education eli IMPACT-se on nostanut raporteillaan esiin koulumateriaalien eettisiä ongelmia esiin niin Euroopan parlamenteissa ja Yhdysvalloissa. Esimerkit koulukirjojen ongelmista löytyvät IMPACT-se järjestön aineistosta.

Ylös