Miten Yhdysvallat ja moni muu läntinen demokratia on saanut itsensä tähän jamaan? Mikä meitä oikeasti jakaa? Näitä kyselee artikkelin kirjoittaja, Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja Tapio Luoma-aho.

Politico-lehti raportoi syyskuun lopulla Yhdysvalloissa tehdystä kyselytutkimuksesta. Sen mukaan yhä kasvava osuus yhdysvaltalaisista voisi joissain olosuhteissa hyväksyä poliittisen väkivallan. Niiden osuus, jotka kertoivat edes vähän tuntevansa, että väkivalta voi olla oikeutettua poliittisten päämäärien ajamiseen, oli jo yli kolmannes. Erot demokraattien ja republikaanien kannattajien välillä olivat pieniä.

Merkillepantavaa oli, että ne, joiden poliittiset näkemykset olivat hyvin liberaaleja tai hyvin konservatiivisia pitivät väkivaltaa oikeutetumpana kuin ne, joiden poliittiset näkemykset muutenkin olivat maltillisempia.

Kehitys on sekä Yhdysvaltojen että koko demokraattisen maailmanjärjestyksen kannalta erittäin huolestuttava, täysin riippumatta siitä, kuka vaalit voittaa. Kuten dosentti Markku Ruotsila on todennut, pahin skenaario maan kannalta on, mikäli vaalitulos jää jotenkin epäselväksi sen jälkeen kun varsinaisen vaalipäivän äänet on laskettu. Huolestuneimmat kommentaattorit näkevät Yhdysvalloissa ja Euroopassa samankaltaista kehityskulkuja, kuin Euroopassa toisen maailmansodan alla.

Huonoin skenaario on todella huono. Miten Yhdysvallat ja moni muu läntinen demokratia on saanut itsensä tähän jamaan? Mikä meitä oikeasti jakaa? Onko kahtiajaon taustalla sosioekonominen asema, ikä, asuinpaikka, erilainen maailmankuva vai kenties aivojen rakenne? Vai ajaudummeko poliittisiin heimoihimme lähinnä sattumanvaraisten prosessien kautta kuin Hurskaan kurjuuden päähenkilö Toivolan Jussi? Sitten puolustamme niitä ymmärtämättä itsekään, mistä aatteen hienouksissa tai puolueohjelmiemme utopioissa on kyse.

Miksi olemme niin kaukana toisistamme?

Yhdysvaltojen polarisaation historia on pitkä. Osa Suomessakin esiintyvästä niin sanotusta  kulttuurisodasta on selkeästi yhdysvaltalaista tuontitavaraa. Esimerkiksi käsitteitä konservatiivi ja liberaali käytetään Suomessa jo varsin yleisesti samassa merkityksessä kuin Yhdysvalloissa, vaikka poliittinen historiamme ja yhteiskuntamallimme on hyvin erilainen. On valitettavaa, että nämä käsitteet on irrotettu laajasta aatehistoriallisesta kontekstistaan ja niitä on alettu käyttää kahden poliittisen porukan niminä, miettimättä tarkemmin sanojen sisältöä.

Mutta ei polarisaation tarvitsekaan perustua mihinkään todelliseen. Tiedämme, miten helposti lapset muodostavat jengejä, identifioituvat luokan, jalkapallojoukkueen tai partiolippukunnan mukaan ja ovat valmiita puolustamaan niitä joskus jopa tappelemalla. Identiteettipolitiikan taustalla vaikuttavat ilmiöt ovat aikuisilla psykologisesti aivan samoja, kuten tunnettu moraalipsykologian professori Jonathan Haidt opettaa.

Mutta ei polarisaation tarvitsekaan perustua mihinkään todelliseen.

Tunteet ohjaavat politiikkaa. Professori Haidt on varsin pessimistinen ihmisen järjen suhteen ja näkee järjen tehtäväksi lähinnä selitellä parhain päin sitä, mihin tunteet meitä vievät. Tutkimuksissa onkin löydetty, että konservatiivien ja liberaalien kokemus maailmasta on jossain määrin erilainen.

On silti erittäin tärkeä huomata, että tämä on vain yksi monista tavoista jaotella ihmisiä. Kaikki tämänkaltaiset luokittelut perustuvat kyselytutkimuksiin, joiden tulokset riippuvat tietenkin paljon siitä, millaisia kysymyksiä on päätetty kysyä. Sitten havaituille ryhmille on keksitty mahdollisimman kuvaavat nimet, kuten konservatiivit ja liberaalit, tai lähes yhtä summittainen GAL (green-alternative-libertarian) ja TAN (traditional-authoritarian-nationalist) -kategorisointi. Selvää on, että tällaisiin ryhmiin jaottelut ovat erittäin epätarkkoja arvioita ihmisen kompleksisuudesta.

Näen näissä lokeroinneissa jonkinlaista nykyajan vastinetta 1930-luvun pseudotieteellisille rotuopeille. Kun ryhmät on kerran luotu, on tästä helppo johtaa, että toiset ovat parempia ihmisiä kuin toiset. Ja tästä yhteiskuntien kuplautumisessa pahimmillaan on kyse. Edellä mainitun kaltaisia yksinkertaistuksia sitten hyödynnetään esimerkiksi erilaisissa vaalikoneissa. Olihan eugeniikkakin aikanaan peräti monien yliopistojen oppiaine.

Jako konservatiiveihin ja liberaaleihin muistuttaa nykyaikaista versiota 1930-luvun rotuopeista.

Erilaisia ihmisten luokitteluita voidaan tehdä hyvin monien yhteiskunnallisten kysymysten tahi arvo- tai emotionaalisten muuttujien perusteella. Esimerkiksi EVA:n kesällä 2020 julkaiseman tutkimuksen nelikenttä jaottelee puolueiden kannattajia sen mukaan, miten ne suhtautuvat kysymyksiin solidaarisuudesta ja toisaalta globalisaatiosta. Saatu nelikenttä on hyvin erilainen kuin se vanha vaalikoneista tuttu.

Ihmisten erilaisuudelle on toki myös ihan evolutiivisia perusteita. Joissain olosuhteissa konservatiivinen selviytymisstrategia on parempi kuin uskalias progressivismi tai rajaton liberalismi. Tätä ymmärrystä pitäisi kuitenkin käyttää siltojen rakentamiseen, ei niiden polttamiseen. Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme asiat hieman eri tavoin. Kyse ei siis ole pelkästään erilaisesta maailmankuvasta tai kilpailevista kulttuureista, niitä yhtään vähättelemättä.

Lisäksi tiedämme, että median ja sosiaalisen median toimintalogiikka ohjaa poliitikkoja kärjistämään ja provosoimaan. Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden ensimmäinen julkinen vaaliväittely syyskuun lopulla oli tästä esimerkki, mutta tiedämme kaikki, että ilmiö on aivan arkinen.

Samoin tiedämme, että yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lietsominen on esimerkiksi Yhdysvaltojen poliittisten vihollisten intresseissä. Siksi polarisoivia viestejä tehtaillaan somen trollitilien kautta puolin ja toisin. Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää.

Valitettavasti korona-aika on luonut yhteiskunnalliselle kuplautumiselle lisää edellytyksiä, kun mahdollisuudet luontaisiin kohtaamisiin työpaikoilla, harrastuksissa tai vaikkapa eduskunnassa ovat heikentyneet. Suomessa polarisaation kärjistymistä hieman lievittää monipuoluejärjestelmä. Toisaalta ankeat ajat voivat myös yhdistää. Jospa tulee vielä aika, kun voimme laittaa Twitterin vähemmälle ja keskustella taas kasvokkain. Kasvava itseymmärrys voi auttaa meitä ymmärtämään myös toisiamme.

Lähteet:

Haavisto, Ilkka. Kansainvälisyyden kahtiajako. Suhtautuminen ulkomaailmaan repii suomalaisia erilleen. EVA analyysi no 85. 29.7.2020

Haidt, Jonathan. The Righteous Mind. Why Good People Are Divided by Politics and Religion. Pantheon Books 2012.

Kirjoittaja Tapio Luoma-aho on Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja ja työskentelee eduskunta-avustajana Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä.

Aiheesta lisää:

KD:n 2. varapuheenjohtaja, KD Nuorten pääsihteeri Viljami Haavisto pohtii polarisoitumista haastattelussa. Lue Yllättävää, että vastakkainasettelu kasvaa myös maissa, jotka eivät muuten muistuta Yhdysvaltoja -haastattelu täältä

KD-Lehden ja KD-verkkolehden päätoimittaja Kristiina Kunnas käsittelee keskustelukulttuurin muutosta pääkirjoituksessaan Turpa tukkoon -komentelu ei kuulu demokratiaan. Lue pääkirjoitus täältä