Rokotetaanko?

21.12.2020 klo 10:51 Pääkirjoitukset Kristiina Kunnas

Rokotesuojaa odotettaessa on turha puhe lisääntynyt. Mukana on mitä villeimpiä salaliittoteorioita ja ennenkuulumatonta, yhä asiattomammaksi käyvää rokotevastaisuutta.

Suurin osa odottaa kärsivällisesti, että rokotteet valmistuvat antamaan ihmisille – ja ihmiskunnalle – joukkosuojan yllättävää vihollista vastaan. Korona sekoitti markkinatalouden ja painoi osan yhteiskunnan toiminnoista ja muutamat alat täysin rähmälleen. Sairastuneita on satoja miljoonia, kuolleetkin lasketaan jo miljoonissa.

”Mitkään muut lääketieteelliset innovaatiot eivät ole tuottaneet ihmiskunnan historian aikana yhtä suuria terveyshyötyjä kuin rokotteet”, toteaa lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen, Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän tämän kauden puheenjohtaja. Myös KD:n kansanedustajat ovat olleet kyselytulvan kohteena. Kannattaako rokote ottaa? Otatko itse? Entä jos niiden sivuvaikutuksena ilmestyy vakavia sairauksia? Entä jos niissä on mikrosiru, geeniperimää muuttava lisä tai jotain muuta vaarallista ja tuntematonta?

Korona tuli tsunamina eikä siihen ollut voinut varautua. Rokotteiden kehittäjät ovat joutuneet paiskimaan ympäripyöreitä päiviä yrittäessään päästä pysäyttämään pandemiaa. On aivan oikein ja kohtuullista, että jokainen miettii tykönään rokotteen ottamisen etuja ja haittoja. Terve maalaisjärki sanoo, että joukkosuoja saavutetaan vain globaalilla sairastuvuudella tai sitten yhtä laajalla rokottamisella. Rokotuksen sivuvaikutukset ja riskit ovat arvaamattoman virustaudin sairastamista pienemmät, sanovat asiantuntijat.

Terve maalaisjärki sanoo, että joukkosuoja saavutetaan vain globaalilla sairastuvuudella tai sitten yhtä laajalla rokottamisella. Rokotuksen sivuvaikutukset ja riskit ovat arvaamattoman virustaudin sairastamista pienemmät, sanovat asiantuntijat.

Suomi valmistautuu ensimmäiseen koronajouluunsa. Rajoitusten tehoa vielä odotellaan, sillä sairastuneiden määrä ei joulukuun puolivälissä ole vielä kääntynyt laskuun.

Jotkin asiat ovat nyt toisin kuin ensimmäisenä jouluna. Silloin Betlehemin koko hotellikanta oli täyteenbuukattu, eivätkä rajoitukset estäneet verollepanoa ja matkustamista. Marialle ja Josefille ei löytynyt edes peruutuspaikkaa. Synnytyssairaalaa ei ollut, joten kun synnytys käynnistyi, oli Vapahtajan synnyttävä eläintensuojaan. Ei ollut Marialla vertaistukea, mutta toisaalta matkustusrajoitukset eivät estäneet kolmen viisaan miehen vierailua. Näin me saimme joulun ja loppiaisen, ja niiden mukana parhaan lahjan mitä ihminen voi saada.

 

Aiheesta lisää: Mitä tekisivät KD-kansanedustajat?

Kristillisdemokraattien kansanedustajat Päivi Räsänen, Sari Tanus, Sari Essayah, Antero Laukkanen ja Peter Östman vastasivat kysymykseen, miten suhtautuvat koronarokotteeseen ja rokotusjärjestykseen. Lue 11. joulukuuta julkaistu Samuli Rissasen artikkeli täältä

Ylös