– Miksi kiintiöt, Päivi Räsänen kritisoi hallituksen perhevapaauudistusta
1.2.2020 klo 13:23 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen arvioi, että hallituksen perhevapaauudistus ei tuo ratkaisua syntyvyyden romahdukseen.
Räsänen kritisoi myös kiintiöitä, joiden tarvetta hän ei itse allekirjoita.
– Esityksessä eivät toteudu pahimmat aikeet kotihoidontuen alasajosta tai perhevapaiden täydestä kiintiöittämisestä, mutta eivät myöskään toiveet merkittävästä myönteisestä vaikutuksesta syntyvyyteen, Räsänen arvioi hallituksen perhevapaauudistuksesta syntynyttä sopua.
Siinä vanhempainvapaisiin tulisivat seitsemän kuukauden kiintiöt, joista kuitenkin voisi luovuttaa toiselle vanhemmalle kolme kuukautta.
Miksi ei luoteta perheiden omaan harkintaan päättää vanhempainvapaan käytöstä? Miksi ylipäänsä tarvitaan kiintiöitä?
Räsänen arvioi helpottuneena, että kiintiö olisi onneksi vain neljä kuukautta.
– Mutta miksi ei luoteta perheiden omaan harkintaan päättää vanhempainvapaan käytöstä? Miksi ylipäänsä tarvitaan kiintiöitä?, Räsänen kysyy.
Hän muistuttaa, että reilu vuosi sitten julkaistussa perhebarometrissa kävi ilmi, että suomalaiset äidit ja isät haluavat itse päättää perhevapaiden jakamisesta
Työryhmän esityksen sukupuolineutraali käsitteistö tuottaa Räsäsen mukaan varsin kömpelöä kieltä. Äiti on korvattu käsitteellä ”se, joka synnyttää”. ”Yksi kuukausi olisi eräänlainen raskausrahakausi sille, joka synnyttää”.
– Eikö enää synnyttäjästä käytetä sanaa ”äiti”? Vai luuleeko työryhmä, että isätkin synnyttävät?, Räsänen sivaltaa.
– Suomalaiset perheet haluavat vielä nykyistä enemmän joustoa ja mahdollisuuksia yhdistää työ ja perhe-elämä, esimerkiksi mahdollisuutta siirtää perhevapaita lapsen myöhempiin kasvuvuosiin. Nyt kaavailtu uudistus ei tuo ratkaisua näihin tarpeisiin, hän summaa.