”Puhe, jossa toinen leimataan alempiarvoiseksi, ei ole kristillistä eikä laillista”- viisi ja puoli tuntia kestäneessä poliisikuulustelussa Päivi Räsänen määritteli itse, mikä on solvaavaa puhetta

3.3.2020 klo 13:33 Kotimaa Samuli Rissanen

Viisi ja puoli tuntia kestäneessä poliisikuulustelussa tällä viikolla ollut Päivi Räsänen kertoo, että kyse on ennakkotapauksesta, jota lakimiehet seuraavat ympäri Eurooppaa.

Tukea Räsäselle sataa Yhdysvaltoja myöten.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen on tällä viikolla ollut poliisin kuulusteltavana vuonna 2004 julkaistusta pamfletistaan. Pollisikuulustelu kesti Räsäsen mukaan viisi ja puoli tuntia.

– Minulla on todella kiiitollinen mieli siitä, miten kuulustelu meni. Koen, että sain oleelliset asiat sanottua ja perusteltua, miksi olen tämän pamfletin kirjoittanut, Räsänen kertoo KD-Kompassi-ohjelmassa, joka esitetään Radio Deillä myöhemmin tällä viikolla.

Räsäsen mukaan hänen tapauksessaan on pohjimmiltaan kyse sanan- ja uskonnonvapaudesta ja luvasta opettaa Raamattua niin kuin siihen on kirjoitettu.

Syyteharkintaan ja käräjille todennäköisesti päätyvä, Räsäsen kirjoitusten ympärillä ollut vyyhti on ollut jo tähän mennessä pitkä: kun asiasta tehtiin viime kesänä rikosilmoitus, poliisi teki päätöksen, ettei esitutkintaa käynnistetä, koska asia kuuluu sanan- ja uskonnonvapauden piiriin.

Valtakunnansyyyttäjä kuitenkin määräsi esitutkinnan suoritettavaksi. Hän tulkitsi, että ne puheet ja ajatukset, joita Räsänen on nostanut esiin samaa sukupuolta olevien suhteista ja niiden synnillisyydestä, leimaa heidät alempiarvoisiksi ihmisiksi.

– Uskonnonvapaus ei tarkoita vain sitä, että on lupa itsekseen uskoa mitä haluaa. Uskoa voi pitää esillä, opettaa ja levittää vaikka kaikkialle maailmaan. Se on uskonnonvapautta.

Räsäsen mukaan kyse on uskonnollisen lukutaidon puutteesta.

– Kristillinen ihmiskäsitys lähtee siitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas, koska kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi. Mutta myös syntiinlankeemus on todellisuutta, sekin koskee meitä kaikkia.

– Raamatun opetus on kuitenkin se, että avioliitto asetettiin miehen ja naisen välille ja seksuaalisuus toteutumaan tämän suhteen puitteissa. Se on selkeä ja johdonmukainen opetus.

Kysymys ei ole kuitenkaan Räsäsen mukaan vain avioliitosta vaan paljon tärkeämmistä asioista kuten siitä, miten ihminen pelastuu, miten voi päästä iankaikkiseen elämään.

– Niin vakavista ja perustavista uskonnonvapauden piiriin kuuluvista asioista täytyy voida puhua. Niitä täytyy voida pitää esillä. Vetoan vahvasti perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

– Uskonnonvapaus ei tarkoita vain sitä, että on lupa itsekseen uskoa mitä haluaa. Uskoa voi pitää esillä, opettaa ja levittää vaikka kaikkialle maailmaan. Se on uskonnonvapautta.

Keskeisenä Räsäsen kirjoitusten tutkinnassa on tekstien jakelu. Myös Räsästä itseään syytetään 15 vuotta vanhan pamflettinsa jakamisesta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Räsänen muistaa vuodelta 2010 tilanteen, jossa eduskunta käsitteli lakipykäläluonnosta, joka koski kiihottamista kansanryhmää vastaan.

– Itselleni ei tullut mieleenkään, että muutaman vuosi aiemmin kirjoittamani pamfletti olisi näiden pykälien vastainen.

Räsänen ei kuitenkaan suoralta kädeltä vaatisi muutoksia lakiiin.

Räsäseltä kysyttiin kuulustelussa, minkälainen puhe olisi hänen mielestään seksuaalivähemmistöjä solvaavaa.

– Sellainen halventava puhe, jossa leimataan toinen ihminen alempiarvoiseksi tai käytetään halventavia nimittelyjä. Se ei ole oikein, ei kristillistä eikä myöskään lainmukaista, Räsänen vastasi.

– Samalla, kun pidämme kristittyinä Raamatun opetuksista kiinni, myös kunnioitamme kaikkien ihmisten arvoa emmekä sorru mihinkään alatyylisiin ilmaisuihin, hän lisää.

Räsänen kertoo saaneensa paljon tukea ja viestejä eilenkin esimerkiksi Yhdysvalloista, missä rukoillaan Räsäsen poliisitutkinnan ja Suomen puolesta.

Osa Räsäsen saamista viesteistä on ollut ihmetystä, että miten on mahdollista, että maassa, jossa on vahvat kristilliset juuuret, Raamatun opetuksia epäillään lainvastaisiksi.

Räsänen sanookin, että häntä koskevassa poliisitutkinnassa ollaan ennakkotapauksen äärellä.

– Useat lakimiehet ympäri Eurooppaa ovat olleet minuun yhteydessä. He ovat ihmetelleet tätä ja verranneet lähinnä Pakistanin vastaaviin tapauksiin. Tutkintaani seurataan monessa maassa.

Päivi Räsäsen koko haastattelu on kuunneltavissa tällä viikolla Radio Deillä KD-Kompassi -ohjelmassa la 7.3. klo 12.50.

Ylös