Viikon KD-valtuutettu Tiina Sinkkonen, Sipoo: Korona perui laulukeikat – muut työt teen etänä
28.4.2020 klo 09:27 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas
Sipoon kunnanvaltuutetulla Tiina Sinkkosella on laulajan työnsä lisäksi sydämellään lähetystyö Afrikassa. Hän on toiminut vuodesta 2006 One Way Missionin koordinaattorina ja vieraillut useita kertoja sekä Malawissa ison projektin parissa. Ruandassa hän on opettanut musiikkikoulussa laulua.
Koronakevät muutti Tiina Sinkkosen laulajan ja laulunopettajan työt. – Onneksi on osa-aikainen One Way Missionin koordinaattorin työ. Minulle pysähtyminen on tehnyt hyvää. Toisin on monilla laulajakollegoilla, kun kaikki esiintymiset loppuivat.
– Laulukeikkoja on peruuntunut useita. Varmaan menee kesältäkin vielä lisää. Se on surullista ja haikeaa, laulaja Tiina Sinkkonen myöntää.
– Mutta se, että on ollut mahdollisuus tehdä muita töitä kotona Sipoossa, on ollut ihana, hän jatkaa lähes samaan hengenvetoon.
Hän on Sipoon kunnanvaltuustossa sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan jaoksessa. Hän on myös kirkkovaltuustossa. One Way Mission -lähetysjärjestössä hän hoitaa osa-aikaista koordinaattorin tehtävää.
– Valtuustoryhmän kokous oli teams-palaverina samoin kuin One Way -kokous.
Sosiaalisia kontakteja on normielämässä Sinkkosen mukaan ”riittävästi” eli valtavan paljon.
– Välillä elämä on pelkkää sosiaalisuutta ja olen koko ajan ihmisten kanssa, niin tauko voi tehdä hyvääkin.
– Mutta nyt kun on ollut näin kauan erillään, on jo tullut pikkuisen mieleen, että olisihan se kiva lähteä vaikka ravintolaan syömään, Sinkkonen naurahtaa.
Ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu Tiina Sinkkonen kuuluu niihin toiminnan naisiin, joka on aina tarttunut monenlaiseen tekemiseen. Töiden lisäksi on monia luottamustoimiakin, kuten Sipoon Muusikoissa ja Music Road Africa -yhdistyksessä.
– Välillä kun luettelen sitä, missä kaikessa olen mukana, hämmästelen itsekin.
Nyt saa olla tyytyväinen siihen, ettei leipä ole vain laulamisen varassa. Sinkkosta surettaa kollegoiden puolesta.
– Tuttava- ja ystäväpiirissä freelancereilla on koko työ nyt pitkään katkolla. Kevään ja kesän keikat peruuntuivat. Monella on takanaan pitkä, kenties koko talven ja kevään harjoituskausi, mutta palkka olisi tullut vasta toteutuneista esityksistä ja näytöksistä.
– Moni on aivan tyhjän päällä, ja kokee kaiken menneen. Jotkut ovat minulle tilittäneet, että on iskenyt masennus, eikä jaksa ilman motiivia harjoitella.
Moni on aivan tyhjän päällä, ja kokee kaiken menneen. Jotkut ovat minulle tilittäneet, että on iskenyt masennus, eikä jaksa ilman motiivia harjoitella.
Sinkkosella on onneksi yksi konsertti tulossa elokuun lopulle, ja syksylle on suunnitteilla myös Haydnin Nelson-messu. Eric-Olof Söderström johtaa Lohjan kaupunginorkesteria.
– Liedkonsertin 20. elokuuta pitäisi toteutua, sillä Porvoon seurakunta päätti striimata konsertin, mikäli sitä ei voida pitää yleisön kanssa. Ken kaihon tuntee -konsertissa kuullaan Tšaikovskin ja Kuulan lauluja sekä afroamerikkalaisia spirituaaleja.
– Jäi sentään jotain! Sinkkonen iloitsee.
Hänen työuransa on ollut kiintoisa. Nuoruusammatti sairaanhoitajana sai jäädä, kun Sinkkonen pääsi opiskelemaan laulua. Tummaääninen altto kiinnitettiin Suomen Kansallisoopperan kuoroon.
Sinkkonen ei ole kuitenkaan pelkästään oopperalaulaja. Hänen laajaan repertuaariinsa kuuluu niin negrospirituaaleja, gospelia ja muuta hengellistä musiikkia kuin myös liedejä, ooppera-aarioita, suuria lauluteoksia ja viihdettäkin. Kahden sopraanon, Leena Liimataisen ja Heli Karjalaisen kanssa Sinkkonen on jo vuosia esiintynyt Classic Praise –triona.
Myöhemmin hän innostui vielä opiskelemaan laulunopettajaksi ammattikorkeakoulussa. Menneenä talvena hänellä oli kymmenen oppilaan ryhmä Sipoon opistossa.
– Se laulunopettajaksi tulo oli yllättävän tärkeä asia. Afrikassa sitä on tarvittu!
Kun hän oli ensimmäistä kertaa Itä-Afrikan Ruandassa Crescendo-järjestön matkalla, hän astui opettamaan luokan eteen.
– Sinne oli ahtautunut 70 ihmistä odottaen saavansa musiikkikoulutusta. Tiesin, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
– Minulla on nykyään sydän tukevasti Afrikassa, Ruandassa ja Malawissa. Tykkään siitä, että saan olla auttamassa ihmisiä heidän omassa kotimaassaan saamaan otteen elämästään ja rakentamaan yhteisöään.
Ruandassa korona ei ehkä ole päässyt kovin laajalle leviämään.
– Mutta se voi olla arvelua, sillä kukaan ei osaa sanoa, mikä testaamisen taso siellä on.
– Laulunopettajat, joita olemme kouluttaneet, ovat nyt karanteenissa. Pyrimme saamaan heille pientä taloudellista tukea, Sinkkonen kertoo.
Hän on tehnyt kuusi opetusmatkaa Ruandaan. Malawissa hän on käynyt vielä paljon useammin, sillä hän oli koordinaattorina hankkeessa, jossa One Way Mission perusti toimintakeskuksen Phalomben kuntaan. Ulkoministeriö tuki projektia kuuden vuoden ajan. Nykyisin Sinkkonen koordinoi lähetystyötä Mongoliassa ja Kiinassa.
Sinkkosen sairaanhoitaja-taustasta oli vahva hyöty.
– Perustimme Malawissa terveyskeskuksen ja orpokodin sekä kummiohjelman. Hoidollinen näkemys auttoi siinä kohtaa. Voisin olla kiinnostunut myös sosiaali- ja terveysjaoksesta, jos minut valitaan uudelleen kunnanvaltuustoon, Sinkkonen pohtii.
Kuntavaaleihin ei ole enää vuottakaan. Sinkkonen on työskennellyt siinä epäkiitollisessa asemassa, että muodostaa yksinään Kristillisdemokraattien ryhmän.
– Kaiken opettelu alusta lähtien on aika kovaa. Olen saanut kyllä tukea. En haluaisi olla näennäinen vaan todellinen vaikuttaja, joka käyttäisi kaikki annetut mahdollisuudet
– Yhden hengen ryhmä ei ole mikään läpihuutojuttu! Ainoa hyvä puoli siinä on se, että pääsee ryhmäpuheenjohtajana palavereihin ja yhteistyöhön valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa.
Kuntavaalien ehdokasrekryssä Sinkkosella on yksi toive ylitse muiden.
– Että saisimme vähintään kaksi läpi valtuustoon.
”Korona pysäytti ja rauhoitti monen – muuttaa kenties pysyvästi yhteiskunnallisia rakenteita”
Tiina Sinkkonen käy äidilleen kaupassa.
– Mutta en mene nyt lähelle. En kuitenkaan varsinaisesti itse pelkää, vaikka tiedän, että tauti on kova.
– Varustaudun järkevästi ja noudatan turvallisuutta.
Hän kertoo, että moni laulaja ja muusikko on hurjan varovainen ja tarkka tartunnalta suojautumisessa.
– Tauti, joka menee keuhkoihin, on ymmärrettävästi pelottava.
Sinkkonen on pystynyt työskentelemään paljon kotona.
– Se surettaa, että monessa ammatissa ja erityisesti matalapalkka-aloilla ei voi tehdä etätöitä.
Koronakriisi on muuttanut kaikkien elämää. Huolenaiheisiin kuuluvat suomalaisten perheiden sisäiset ongelmat ja liiallinen alkoholinkäyttö.
– Murehduttaa lasten asema näissä perheissä.
– Näköalattomuus elämässä on kaikista ongelmista suurin. Kun ei näe enää mitään muuta kuin mustaa, silloin kaikki mahdollisuudet valuvat pois.
Henkilökohtaisia tragedioita on nyt paljon. Työttömyys, konkurssit ja tulevaisuuden suunnitelmien kariutuminen näkyvät vielä pitkään.
– Kunpa olisi enemmän autettu pieniä, tavallisia yrityksiä. Business Finlandin rahanjako aiheutti pahan särön.
Monen ikävän asian joukossa hän on nähnyt myös jotain hyvää.
Minulle henkilökohtaisesti erillään olo on tarjonnut mahdollisuuden pysähtyä ja rauhoittua. Uskon, että on muitakin, jotka kokevat tämän positiivisena.
– Minulle henkilökohtaisesti erillään olo on tarjonnut mahdollisuuden pysähtyä ja rauhoittua. Uskon, että on muitakin, jotka kokevat tämän positiivisena.
– Tämä poikkeustila voi muuttaa pysyvästi yhteiskunnallisia rakenteita.
Sinkkonen pohtii, että etätyöstä saattaa tulla entistä vahvempi vaihtoehto monille aloille.
– Vähempi liikkuminen vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin, kun työmatkoja jää pois. Muitakin hyviä kerrannaisvaikutuksia saattaa tulla.
Viikon KD-valtuutettu Tiina Sinkkonen, Sipoo
• asuu Sipoon Nikkilässä miehensä kanssa; 2 aikuista tytärtä
• laulupedagogi (AMK), sairaanhoitaja
• laulaja, laulunopettaja, koordinaattori
• kunnanvaltuutettu, kulttuuri- ja vapaa-aikajaoksen jäsen
• KD-paikallisosaston puheenjohtaja
• Sipoon Muusikot ry, hallituksen jäsen, OneWay Mission, hallituksen jäsen, Music Road Africa ry:n puheenjohtaja