Peter Östman: ”Kansalaisia pitäisi testata paljon nykyistä enemmän – ja yritystuen pitäisi mennä kuluihin”
9.5.2020 klo 12:47
Politiikka
Kristiina Kunnas
Peter Östman pohtii KD-Kompassi -ohjelmassa tänään lauantaina, ovatko yritystuet menneet kankkulan kaivoon.
– Olen siinä hallituksen linjalla, että taloudellisista ja sosiaalisista syistä on hyvä vähitellen maltillisesti purkaa rajoituksia.
Hallitus on tehnyt rajoitusten purkua perustuen riskiarvioihin.
– Tilannekuva on kuitenkin ollut vaihteleva, ja päätöksenteko siksi äärimmäisen vaikeaa, Östman myöntää.
Östman haluaisi, että kansalaisia testattaisiin selvästi enemmän.
– Ei pitäisi olla sairas päästäkseen testeihin.
Yritystuet saivat osakseen valtaisan palauteryöpyn. Oliko tuen jakaminen kehittämishankkeisiin lainkaan oikea ratkaisu?
– Ihmettelen, mistä tuli tämä idea kehittämistuista tilanteessa, jossa rahat ovat yrityksiltä lopussa. Myös poliitikkojen lähipiiriin on jaettu rahaa.
Jokainen näennäiskehittämiseen myönnetty tuki herättää ajatuksia epäoikeudenmukaisuudesta ja ruokkii kansalaisten närää.
– Jokainen näennäiskehittämiseen myönnetty tuki herättää ajatuksia epäoikeudenmukaisuudesta ja ruokkii kansalaisten närää.
Östman kertoo suomalaisyrittäjästä, joka toimii Norjassa.
– Siellä on maksettu kuluperustaista tukea. Yritysten ei tällöin ole tarvinnut irtisanoa työntekijöitään. Suomi voisi ottaa mallia tällaisesta, Östman kehottaa.
Hän on lauantaina 9. toukokuuta KD-Kompassi -ohjelman haastateltavana. Ohjelman voi kokonaisuudessaan kuunnella myös täältä.
Peter Östman KD-Kompassissa Radio Deillä 9.5. klo 12.50
Kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien 1. varapuheenjohtaja Peter Östman on KD-Kompassi -haastattelussa tänään lauantaina 9. toukokuuta klo 12.50 Radio Deissä. Uusinta kuullaan maanantaina klo 22.35. Asmo Maanselän toimittaman ohjelman voi kuunnella myös täältä.