Asunnottomien yönä puolustetaan kaikkien oikeutta omaan kotiin

7.10.2017 klo 11:41 Uutiset KD Lehti

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä ympäri Suomea.

Tapahtumia järjestetään ainakin Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Keravalla, Kirkkonummella, Kotkassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lohjalla, Mikkelissä, Nokialla, Oulussa, Pirkkalassa, Porissa, Raahessa, Riihimäellä, Salossa, Tampereella, Turussa, Vantaalla ja Varkaudessa.

Asunto on perusoikeus, jonka puuttumista ei voida hyväksyä missään olosuhteissa

Asunnottomien yö-kansalaisliike tukee jokaisen oikeutta vakinaiseen asuntoon – omaan kotiin. Asunto on perusoikeus, jonka puuttumista ei voida hyväksyä missään olosuhteissa. Liike haluaa kiinnittää huomiota asunnottomuuteen yhteiskunnallisena ongelmana, johon voidaan vaikuttaa poliittisilla ratkaisuilla.

Valtakunnallisen asunnottomien yön ohjelma täydentyy edelleen ja on luettavissa liikkeen verkkosivuilla.

Helsingissä asunnottomien yön päätapahtuma on Dallapénpuistossa, jossa asunnottomien on mahdollista yöpyä aamuun asti puolijoukkueteltoissa. Illan esiintyjiin kuuluvat muun muassa Stadin slangi ja Kari Tapiiri sekä asukasbändejä asumisyksiköistä. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Helsingin tapahtumaan aikoo osallistua myös kristillisdemokraattien Helsingin varavaltuutettu Mauri Venemies. Vantaan vastaavassa on mukana KD-valtuutettu ja puolueen 1.varapuheenjohtaja Tiina Tuomela. Kansanedustaja Antero Laukkanen puolestaan osallistuu Espoon tapahtumaan.

Tampereella Asunnottomien yötä vietetään kumppanuustalo Arttelissa. Illan aikana tarjolla on monenlaista ohjelmaa leffoista puheisiin. Järjestäjät haluavat tarjota hankalan arjen keskelle hetkeksi hyvää mieltä, musiikkia ja yhdessäoloa – puhumattakaan lämpimästä ruoasta ja vaatteista.

Joensuun Asunnottomien yö alkaa jo aamuvarhaisella aamiaisella ja avoimella saunalla. Myöhemmin tarjoillaan asunnottomille juhla-ateria. Joensuun kävelykadulla ja kauppakeskus Iso Myyssä jaetaan tietoa asunnottomuudesta ja aiheen parissa toimivista järjestöistä. Konservatoriossa julkaistaan ja esitetään kaksi dokumenttielokuvaa.