Pohjoismaiset pääministerit: On tehtävä selvä ero suojelua tarvitsevien ja elintasonousua tavoittelevien tulijoiden välillä

28.10.2015 klo 20:03 Politiikka Kristiina Kunnas

Pohjoismaiden pääministerit totesivat PN-kokouksessa Reykjavikissa, ettei Pohjola pysty ratkomaan pakolaisongelmaa. On otettava yhteiseen käyttöön kunkin maan parhaat käytännöt ja nopeutettava sekä oleskelulupaprosessia että käännytyksiä.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven herätti Pohjoismaiden neuvoston istunnon avajaisissa tiistaina huomiota lausunnollaan, jossa hän myönsi Ruotsin tulleen kestokykynsä päähän pakolaisten vastaanottamisessa.

– Ruotsi on nyt äärimmillään. Meidän on saatava apua muilta mailta. Olemme tulleet kestokykymme rajoille. Myös muiden maiden on nyt kannettava vastuunsa, Löfven sanoi avajaistäysistunnossa.

Pääministerien lehdistötilaisuudessa keskiviikkona Reykjavikissa Löfven totesi, etteivät pääministerit anna Syyrian konfliktista yhteistä lausuntoa.

– Mutta yhteinen mielipiteemme on, että Syyriaan tarvitaan poliittinen ratkaisu. Mikään muu ei voi toimia.

– Meidän on suojeltava turvapaikanhakijoita, mutta samalla meidän on suojeltava omaa väestöämme.

– Pakolaisuus ei ole vain Pohjoismaiden ongelma eikä vain meidän ratkaistavissa, vaan se on yhteinen haasteemme koko Euroopan Unionin kanssa, Löfven muistutti.

Emme voi pakottaa ihmisiä hakemaan turvapaikkaa, mutta mikäli eivät hae turvapaikkaa, silloin he ovat maassa laittomasti, ja siihen on puututtava. On voitava nopeasti käännyttää ne, jotka ovat laittomasti maassa.

Suomen pääministeri Juha Sipilä totesi, että vaikka Suomen arvio pakolaisten tulomäärästä on hieman pienentynyt, noin tasoon 35 000 – 40 000, tarkoittaa se silti prosentin kokoluokkaa väkilukuun nähden.

–     Suomi on kiinnostunut oppimaan muiden maiden käytännöistä, Sipilä totesi.

– Päätimme tehdä yhteisen listan asioista, joissa voimme toimia paremmin yhteistyössä jatkossa.

– Puhuimme terrorismintorjunnasta. Olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön siinä ja haluamme jatkaa sitä, Sipilä kertoi.

Sipilä on mielissään Suomen puheenjohtajuuden alkamisesta ensi vuonna.

– Se antaa meille hyvän mahdollisuuden tehdä uudistustyötä yhteisiin toimintoihimme, Sipilä totesi.

Löfven joutui suurimman kysymystulvan kohteeksi pääministerien lehdistötilaisuudessa.

– Kuten sanoin, mikään maa ei voi yksin ratkaista ongelmaa. Mutta jos meille tulee 160 000 tai 190 000 tänä vuonna, emme voi jatkaa näin. Tulijamäärä asettaa valtavia vaatimuksia koulunkäyntiin ja työpaikkoihin. Teimme Ruotsissa viime viikolla kuuden puolueen yhteisen päätöksen siitä, että tällaiset tulijamäärät ovat kestämättömiä, Löfven sanoi.

Pohjoismaiden pääministerit ja ulkoministerit totesivat ensi kerran ääneen sen, mitä maahanmuuttokriittiset äänet ovat toistelleet viime vuosina.

– Meidän on pakko ryhtyä yhteisiin toimenpiteisiin, jotta voimme hallita pakolaisvirtoja, Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen sanoi.

–  Monilla pakolaisilla on suojelutarve, ja heistä meillä on yhteinen vastuu. Osa pakenee konflikteja, mutta osa hakee parempaa elämää. Senkin voi inhimillisellä tasolla ymmärtää. Mutta heidät meidän on palautettava nopeasti. Norjassa on käytössä nopeutettu käsittely, siitä voisimme yhteisesti oppia.

– Suomi on monen pakolaisen pääteasema, ja se tekee myös meille äärimmäisen haasteen. Meidän on pystyttävä järjestäytyneesti käsittelemään kussakin maassa, eroteltava ketkä ovat turvapaikan vaatimukset täyttäviä, ja ketkä ovat paremman elintason toiveessa täällä, summasi pääministeri Sipilä.

Löfven muistutti, että ne, jotka eivät hae turvapaikkaa, ovat maassa laittomasti.

– Dublinin sopimus ei toimi, Löfven muistutti.

– Emme voi pakottaa ihmisiä hakemaan turvapaikkaa, mutta mikäli eivät hae turvapaikkaa, silloin he ovat maassa laittomasti, ja siihen on puututtava. On voitava nopeasti käännyttää ne, jotka ovat laittomasti maassa, Löfven jatkoi.

Norjan pääministeri Erna Solberg totesi toimittajien pyrkineen saamaan Pohjoismaat sanomaan jotain rumaa toisistaan.

– Tämä on yhteinen ongelma, emmekä lähde syyttämään toisiamme. Ruotsia on kiitettävä siitä, että se on tehnyt jättimäisen työn ottaessaan vastaan asukaslukuunsa nähden eniten maahanmuuttajia, Norjan pääministeri sanoi.

Ylös