Vain joka viidennellä suomalaisella on riittävä D-vitamiinitaso

19.1.2016 klo 10:17 Kotimaa Samuli Rissanen

D-vitamiinilla on merkittävä tehtävä elimistömme useissa puolustusmekanismeissa esimerkiksi tulehduksia ja jopa syöpää vastaan. Suuri osa suomalaisista ei saa D-vitamiinia tarpeeksi.

D-vitamiini vaikuttaa suoraan yleiseen hyvinvointiimme, mutta suuri osa suomalaisista ei saa sitä tarpeeksi.

– Alhaisen vitamiinitasonsa korjattuaan potilaat usein kertovat olevansa huomattavasti pirteämpiä sekä kärsivänsä aiempaa vähemmän lihas- ja nivelkivuista tai kaamosoireista ja flunssasta

Terveyspalveluyritys Terveystalosta suositellaan, että oma D-vitamiinitaso kannattaisi tarkistuttaa syksyllä tai talvella tietääkseen, kuinka suuri vitamiinilisän tarve on.

D-vitamiinitason mittaus onnistuu yleensä ilman lähetettä tehtävällä verikokeella, joka ei edellytä paastoa. Tutkimustulos valmistuu kahden vuorokauden kuluessa.

Terveystalon erikoislääkäri Hannu Vierolan mukaan mitattu D-vitamiinitaso vastaa arviolta vain noin 20 prosentilla suomalaisista lääkäritutkijoiden kansainvälistä minimisuositusta.

Moni ei myöskään tiedä, että D-vitamiini on hormoni, joka vaikuttaa kehon jokaisen solun toimintoihin. Sitä syntyy iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta, jos auringossa oleskelee kesällä shortseissa ja t-paidassa vähintään puoli tuntia. Tällöin auringon täytyy kuitenkin paistaa korkealta yli 45 asteen kulmasta.

Suomessa aurinko on syyskuusta toukokuuhun niin matalalla, että D-vitamiinia on hyvä nauttia tablettina nautittavan lisän muodossa. Ravinnosta D-vitamiinia saa kalasta ja maitotuotteista.

D-vitamiinilla on merkittävä tehtävä elimistömme useissa puolustusmekanismeissa esimerkiksi tulehduksia ja jopa syöpää vastaan. Erityisen tärkeää sen saanti on kasvuiässä, jotta kalsium imeytyy ravinnosta ja luusto kehittyy.

– D-vitamiini estää riisitaudin, mutta D-vitamiinin puutteella on todettu olevan yhteys myös rinta- ja paksusuolensyöpiin, diabetekseen, sydänsairauksiin, astmaan sekä reumasairauksiin.

– Puutostila voi lisäksi aiheuttaa masentuneisuutta ja osteoporoosia, jos kalsium ei sen takia imeydy suolistoomme riittävän hyvin, Vierola kertoo.

D-vitamiinin saannilla on vaikutusta myös yleiseen hyvinvointiin.

– Alhaisen vitamiinitasonsa korjattuaan potilaat usein kertovat olevansa huomattavasti pirteämpiä sekä kärsivänsä aiempaa vähemmän lihas- ja nivelkivuista tai kaamosoireista ja flunssasta, Vierola tähdentää.

Ylös