Kun yhtenäisyys murtuu

7.3.2017 klo 08:44 Kolumni Antero Laukkanen

Tapasin viime lokakuussa Jerusalemissa Australian kristillisdemokraattien perustajajäsenen. Fred Nile on ollut Australian parlamentissa 35 vuotta. Kävimme keskustelua meille tärkeisiin perusarvoihin kohdistuvasta yhteiskunnallisesta muutospaineesta: miten he ovat menestyneet avioliiton säilyttämisestä miehen ja naisen välisenä avioliittona.

Fred Nile kertoi huolestuneena heillä tapahtuvista muutoksista huonompaan suuntaan. Kysyin häneltä, mistä hän arvelee tämän kehityksen johtuvan. Vastaus oli mielenkiintoinen: ”Me häviämme nämä taistelut, koska emme ole yhtenäisiä, eikä meillä ole strategiaa, kuinka voittaisimme, kun taas vastapuoli on yhtenäinen ja hyvin strateginen.”

Me häviämme nämä taistelut, koska emme ole yhtenäisiä, eikä meillä ole strategiaa, kuinka voittaisimme, kun taas vastapuoli on yhtenäinen ja hyvin strateginen.

Torstaina 16. helmikuuta eduskunnan istunnossa mietin tätä keskusteluamme, samalla kun kävimme taistelua Aito avioliitto -kansalaisaloitteen puolustamiseksi. Viime kaudella äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Mietin sitä, että jos kansankirkkomme olisi ollut yhtenäinen ja seissyt Raamatun avioliittokäsityksen ja omien tunnustukirjojensa puolesta, olisimmeko voittaneet äänestyksen. Entä jos kirkon piispat olisivat olleet yhdessä rintamassa perinteisen avioliittokäsityksen puolesta, eikä arkkipiispa olisi julkisuudessa liputtanut vain muutamaa päivää ennen äänestystä sukupuolineutraalin avioliiton puolesta?

Olen kohtalaisen vakuuttunut, että avioliitto olisi säilynyt miehen ja naisen välisenä liittona. Yhtenäisyys olisi voittanut.

Tässä asiassa yhtenäisyyden puutteella on korkea hinta. Reformaation 500-vuotisjuhlavuonna  piispojen sauvat osoittavat moneen eri suuntaan. Lampaat ovat ihmeissään. Hajaannus kolkuttaa kirkon ovella ja ovi on avautumassa tuntemattomaan. Luther saisi tulla uudestaan, töitä riittäisi.