Jouko Jääskeläinen: Ainutlaatuinen ystävyys

19.5.2017 klo 07:30 Kolumnit Jouko Jääskeläinen

Viisikymmentä vuotta sitten, toukokuun 23. päivänä, solmittiin ”ikuinen liitto kahden maataviljelevän kunnan välillä”. Maanviljelys täytyy varsinkin Vantaan kohdalla tulkita hyvin symbolisesti, mutta ystävyys voi kuntienkin välillä toki konkretisoitua monin eri tavoin.

Sopijat vuonna 1967 olivat Helsingin maalaiskunta ja Juudan piirikunta Israelissa. Samana vuonna Vantaa solmi ystävyyskuntasopimuksen tsekkiläisen Mlada Boleslavin kanssa ja seuraavana vuonna saksalaisen Rastattin piirikunnan kanssa. Toukokuun puolessa välissä tasavuosia juhlittiin Vantaalla nyt yhteensä kuuden kaupungin kanssa.

Alkuaikoina kertaalleen koetun vastustuksen innoittamana perustettiin Vantaan Suomi-Israel yhdistys, joka on aktiivisesti ja sitkeästi hoitanut kansalaisulottuvuuden ystävyystyössä. Viralliset delegaatiot ovat aika ajoin kulkeneet molempiin suuntiin.

Vantaan Suomi-Israel yhdistys on aktiivisesti ja sitkeästi hoitanut kansalaisulottuvuuden ystävyystyössä.

Vantaa sijaitsee maan pääkaupungista pohjoiseen ja Matte Yehuda vastaavasti länteen. Sieltä löytyy Daavidin ja Goljatin todennäköinen historiallinen kohtauspaikka. Matte Yehudassa on noin 55 000 asukasta.

Vantaa on viidessäkymmenessä vuodessa kolminkertaistunut. Olemme tällä hetkellä Suomen monikulttuurisin kaupunki, kun yli 15 prosenttia väestä puhuu äidinkielenään muita kuin kansalliskieliämme.

Matte Yehudassa on osuustoimintatiloja ja kibbutseja. Siellä on yhteisöjä, jotka ovat uskonnollisia, sekulaareja tai eri juutalaisia näkemyksiä sisältäviä. Piirikuntaan kuuluu kaksi arabikylää ja varsin harvinainen arabi-juutalainen kylä, Neve Shalom. Maahanmuuttajat ovat aikanaan tulleet Intiasta, Jemenistä, Irakista, Iranista ja itäeurooppalaisista maista.

Vantaalla on ilo olla tämän varsin ainutlaatuisen ystävyyssopimuksen osapuoli.